Niin se kesä vierähti
lomaillessa ja Olympialaisia seuraten. Hiukan jäi ennen kesälomaa
kirjoittaminen kesken eri maanosien tilastoista, mutta palaillaan niihin
uudelleen myöhemmin syksyllä, kun tilastodataa on kertynyt lisää.
Olympialaisista puheen ollen,
kentällä nähtiin muuten useita seuraavien MM-kisojen maita sekä pelaajia.
Uskoakseni monet näistä mukana olleista maista tulee pelaamaan myös kahden
vuoden päästä jalkapallon MM-kisoissa. Mukanahan nähdään varmasti Brasilia,
mutta oletettavasti myös Olympiakultamitalisti Meksiko. Tämän lisäksi kisoihin
selviytyy lähes varmasti Olympialaisten pronssiottelupari Etelä-Korea ja
Japani. Eurooppalaisista maista ainakin Euroopan mestari Espanja selviytyy
MM-kisoihin. Muita potentiaalisia MM-kisamaita Olympialaisten maista ovat
Uruguay, Egypti, Uusi Seelanti ja Gabon eli siis kaikkiaan jopa yli puolet
Olympialaisissa esiintyneistä maista saatetaan nähdä siis myös MM-kisoissa. Ja
jos nähdään, niin silloin mukana on myös paljon Olympialaisissa esiintyneitä
pelaajia.
MM-karsinnat jatkuvat
7.9.2012 eli vain vajaan 4 viikon kuluttua. Silloin alkaa meille eurooppalaisille
se tärkein karsintavaihe eli Euroopan alueen MM-karsinta. Mukana on kaikki 53
jäsenmaata ja otteluita tullaan pelaamaan kaikkiaan 260 kappaletta. Euroopan 9 karsintalohkoa
ja niiden esittely onkin se mihin tässä blogissa keskitytään seuraavien
viikkojen aikana. Euroopan lisäksi toki muutkin karsinnat ovat menossa ja
syyskuussa aloitetaan esimerkiksi myös Oseanian karsinnan viimeinen vaihe. Pohjois-
ja Väli-Amerikan sekä Etelä-Amerikan karsintaa pelataan myös syyskuun
ensimmäisenä pelipäivänä, Aasiaa vain syyskuun toisena pelipäivänä. Afrikassa
MM-karsintaan palataan vasta ensi maaliskuussa.
Näillä siis mennään syksyn
alkua, pysykäähän mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti