Aloitetaan syksyn
MM-karsintojen seuranta Oseanian alueen karsinnan 3.kierroksen lohkon esittelyllä.
Mukana Oseanian karsinnassa on vielä 4 joukkuetta. Nämä neljä joukkuetta pelaavat
tällä kolmannella kierroksella 2 kertaa jokaista muuta maata vastaan ja se
määrittelee Oseanian MM-karsinnan parhaan maan. Tämä maa pääsee pelaamaan ensi
vuoden syksyllä 2-osaisen karsinnan Pohjois- ja Väli-Amerikan jatkokarsijaa
vastaan. Panos siis tällä kierroksella on kova.
Toisen kierroksen
karsinnasta jatkoon selvisivät lohkojen 2 parasta maata. A-lohkon voittaja oli
Tahiti ja toisena Uusi Kaledonia. Toisesta lohkosta jatkoon etenivät Uusi
Seelanti ja Solomon saaret. Jatkoon menijät selvisivät alkulohkojen
perusteella, mutta samalla nämä maat pelasivat myös Oseanian alueen
mestaruudesta. Se mestaruus meni ensimmäistä kertaa historiassa Uuden Seelannin
ja Australian ulottumattomiin, kun Tahiti kuittasi historiallisen voiton. Uusi
Seelanti jäi sensaatiomaisesti kolmannelle sijalle. Nämä asetelmat luovat
mielenkiintoisen näkökulman tuleviin karsintoihin. Varsinkin kun Uuden
Seelannin esitys Lontoon Olympialaisissa jäi kovin vaisuksi. Ainoaksi pisteeksi
jäi tasapeli Egyptiä vastaan.
Oseania, lohko A
Vanhan historian valossa
lohkossa on vain yksi suosikki, Uusi Seelanti. Se kuitenkin esiintyi viime
MM-kisoissa ja on selkeästi menestynein maa näistä neljästä. Kesäinen OFC
Nations Cup ja Olympiakisat jättivät kuitenkin pienen epäilyksen Uuden
Seelannin nykyisestä tilasta. Ennen OFC Nations Cupin välierätappiota Uutta
Kaledoniaa vastaan, Uusi Seelanti oli hävinnyt muulle Oseanian maalle kuin
Australialle 2008 marraskuussa, kun se hävisi Fizjille kotonaan 0-2. Ja sitä
ennen 2004. Uudelle Seelannille näyttäisi tappio tulevan siis noin kerran 4
vuodessa alueensa maille, eli siis kokolailla kerran MM-karsinnoissa. Tämä
tilasto on siis toisaalta tukemassa Uuden Seelannin menestystä tulevassa
karsinnassa, se kiintiötappio on nyt otettu.
Mutta fakta on myös se,
että taso Oseanian alueella on, jos ei nyt parantunut, niin ainakin
tasoittunut. Muut maat eivät ole enää juurikaan Uutta Seelantia jäljessä ja
pystyvät pistämään hyvin kampoihin sille. Jatkoon päässyt Uusi Kaledonia on
kahdessa edellisessä Oseanian mestaruusturnauksessa ollut toinen. Tahitilla
puolestaan on tältä kesältä voitto ja Solomon saaret on ollut 4 parhaan
joukossa sekä 2004 (toinen) että 2012 (neljäs).
Uuden Kaledonian nousu perustuu
tämän vuosituhannen puolella tehtyyn hyvään jalkapallon kehitystyöhön. FIFAn
tukemana infrastruktuuria on parannettu ja sitä kautta myös pelaajien
kehitykselle on löytynyt paremmat mahdollisuudet. FIFAN rahoituksesta
poikkeuksellisen suuri osa on suunnattu nuorten jalkapalloon ja sitä tulosta
nautitaan Uudessa Kaledoniassa nyt. Mutta se, että riittääkö se jatkoon tästä
lohkosta, on ihan toinen kysymys. Uusi Kaledonia siis yllätti Uuden Seelannin
kesällä Oseanian mestaruusturnauksen välierässä, mutta isossa kuvassa se on ”isoveljeään”
heikompi. Sillä on tiettyjä yllätysmahdollisuuksia ja pidänkin sitä Uuden
Seelannin kovimpana uhkaajana tulevassa karsinnassa.
Tahiti puolestaan yllätti
kaikki voittamalla kesäisen Oseanian mestaruusturnauksen. Sen aikaisempiin ja
hiukan vaatimattomampiin suorituksiin nähden voitto oli huikea oman tason
ylitys. Tosin pohjaa tälle menestykselle luotiin jo vuonna 2009, kun Tahitin
nuoret selviytyivät U20 ikäisten MM-kisoihin. Niissä kisoissa kyyti oli kylmää
3 tappiolla ja maalierolla 0-21, mutta se osoitti merkittävää kehitystä
vertaisiaan eli Oseanian alueen maita kohtaan, selviytymällä kyseisiin kisoihin.
Nykyisessä maajoukkueessa on monta pelaajaa tuosta joukkueesta. Tahitin on erittäin
vaarallinen ja pistää muut ahtaalle tässä lohkossa, en usko sen kuitenkaan riittävän
jatkopaikkaan.
Ennakolta arvioiden
Solomon saaret on joukon heikoin lenkki, mutta sen yllätysvalmius on myös
suurta luokkaa. Se oli hyvä isännöimässään Oseanian mestaruusturnauksessa ja on
aikaisemminkin kyseisessä turnauksessa yllättänyt. Kokonaisuudessa Solomon
saaret on kuitenkin kohtuullisen heikkotasoinen jalkapallomaa. Se on FIFA
rankingissa vasta kuudenneksi korkeimmalla Oseanian alueen maista, kun muut
vielä jatkossa olevan maat ovat kolmen parhaan joukossa. Solomon saarten
yllätysmahdollisuus tulee olemaan lähinnä kotiotteluissa, vieraskentällä sen
menestykseen on vaikea uskoa. Maa kun pelaa varsin harvoin maaotteluita muutoin
kuin isompien kisojen karsinnoissa ja lopputurnauksissa. Siihen nähden Solomon
saaret on kyllä pärjännyt varsin hyvin. Näissä kekkereissä sen tie
valitettavasti nousee pystyyn tässä vaiheessa.
Kaiken kaikkiaan siis
mielenkiintoinen karsintavaihe on Oseaniassa edessä. Uusi Seelanti on
ykkössuosikki, mutta sen valta-asemaa Oseanian jalkapallossa horjutetaan tällä
hetkellä oikein toden teolla. Tästä huolimatta uskon kuitenkin, että Uusi
Seelanti on vielä rautaa tässä karsintavaiheessa ja menee selvähkösti jatkoon,
ja taistelemaan MM-kisalipusta myöhemmin ensi vuonna. Yksi isoimmista syistä tähän
on se, että sillä on nyt näytön paikka huonosti menneen Oseanian
mestaruusturnauksen jälkeen.
Karsinnan päiväkohtaisiin
ottelu arvioihin palataan sitten myöhemmin lähempänä varsinaisia ottelupäiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti