Vihdoin siis startataan myös
Euroopan alueen MM-karsinta, kun syyskuun 7. päivä pelataan karsinnan 1.
kierroksen ensimmäisiä otteluita. Mukana Euroopan MM-karsinnassa on kaikki
alueen 53 maata, nämä maat on jaettu 9 lohkoon, joista kaikissa muissa paitsi
viimeisessä lohkossa on 6 maata. Tuo viimeinen, johon Suomikin kuuluu, pelataan
vain viiden maan kesken. Näistä lohkoista voittajat selviävät suoraan
Brasiliassa vuonna 2014 järjestettäviin jalkapallon MM-kisoihin. Toiselle
kierrokselle selviävät kahdeksan parasta lohkokakkosta. Yhden lohkokakkosen
putoaminen lasketaan suhteutettujen pisteiden mukaan. Laskelma lohkokakkosten
paremmuuden selvittämiseksi menee näin: Viimeisessä lohkossa, eli lohko I:ssä
on vain 5 maata, joten lohkokakkosen pisteisiin lasketaan kaikki ottelu mukaan.
Muissa lohkoissa on 6 maata ja näin lohkokakkosen kokonaisuudessaan
saavuttamista pisteistä vähennetään ne, mitkä on saavutettu lohkon viimeistä
joukkuetta vastaan. Tämän jälkeen ne ovat ”vertailukelpoisia” Lohko I:n
lohkokakkosen kanssa. Huonoimmat pistekohtaisen keskiarvon saava maa jää toisen
kierroksen karsintojen ulkopuolelle.
Lohko A:n esittelyn
jälkeen on luonnollista käydä aakkosten seuraavan kirjaimen mukainen lohko
läpi. Arvioin jokaisen maan mahdollisuudet tulevissa karsinnoissa ja samalla
veikkaan myös sen, että kuka tästä lohkosta menee jatkoon ja kenen tie nousee
pystyyn.
Eurooppa, lohko B
Lohko B:n maat ovat
kokolailla kattava kattaus Eurooppalaisesta jalkapallosta. On iso ja menestynyt
futismaa (Italia), on pohjoismaa (Tanska), on Itä-Euroopan maa (Bulgaria), on
kääpiövaltio (Malta), on entisen Neuvostoliiton alueen osa (Armenia) ja on Keski-Euroopan
maa (Tsekki). Siis vähän niin kuin jokaiselle jotakin. Mutta siitä kai
analyysissä täytyy lähteä, että lohkossa on yksi suuri suosikki, Italia.
Kesäisten EM-kisojen kakkonen ei voi olla muuta kuin suosikki, mutta Bulgaria,
Tanska ja Tsekki eivät kuitenkaan ole sillä mitään suupaloja ja tarjoavat
varmasti kovan vastuksen. Seuraavissa kappaleissa maat on arvioitu
aakkosjärjestyksessä ja jokaisessa on mukana ennustus maan sijoittumisesta.
A niin kuin Armenia. Kaukana
Kaukasus vuorten takana oleva pieni valtio Armenia ei ole mikään heittopussi,
vaikka sitä ei olekaan missään isoimmissa kisoissa nähtykään. Varsinkin
kotiotteluissaan Armenia on pystynyt pitämään kaukaa matkustaneita vieraitaan
hyvin näpeissä ja olihan se selvitä jopa jatkokarsintaa edellisten EM-kisojen
karsinnassa. Vain viimeinen vierastappio Irlannille pudotti sen jatkosta pois.
Armeniaa ei siis voi aliarvioida. Mutta mitä Armenialle tapahtui vuosien 2008
ja 2011 välillä. Vuoden 2010 kisojen karsinnassa se jäi oman lohkonsa
viimeiseksi ja EM-karsinnoissa se oli jo kolkuttelemassa kisaportin ovia. Yksi
ja isoin syy on joukkueen päävalmentaja Vardan Minasyan, joka onnistui
iskostamaan Armenialaisille hyökkäävän pelitavan. Toki tietysti lohkoarvonnallakin
on ollut omat näppinsä pelissä, mutta pääosin suorituksen muuttuminen menee
uuden valmentajan piikkiin. Lähes kansallissankariksi noussut Minasyan joutuu
kuitenkin kovan paikan eteen tässä lohkossa. Lähtökohtaisesti ajateltuna,
Maltaa lukuun ottamatta, muut maat ovat sitä parempi futismaita. Se lähtee siis
jälleen haastajan asemasta ja se usein sopii näille pienemmille maille. Hyvien suoritusten
ansioista pomppasi noin sijalta 100 sijalle 60 ja tällä hetkellä se on jopa
sijalla 56, vaikkakaan tämän vuoden maaottelut eivät ole sujuneet
odotetunlaisesti. Tämä on sinänsä huono trendi Armenian kannalta ja pääosin
tästä syystä olen sitä mieltä, että pitkässä karsinnassa Armenian taso ei riitä
ja se tulee jäämään karsintaan. Mutta muiden maiden pitää olla varuillaan tämän
maan kanssa, se tulee ottamaan yllätyspisteitä varmasti.
B niin kuin Bulgaria. Jos
Armenia on tehnyt nousua maailman jalkapallokartalla, niin toiseen suuntaan on
matkannut Bulgaria. Varsinkin 70- ja 90-luvuilla jalkapallossa menestynyt
valtio on tällä hetkellä hieman sekasortoisessa tilanteessa. FIFA ranking on
pudonnut vuoden 2008 sijalta 20 tämän vuoden sijalle 94. Huikea muutos! Vuoden
2008 jälkeen maan päävalmentajan tehtävissä on nähty monennäköistä jamppaa,
mutta vielä ei ole löytynyt sitä, joka olisi kääntänyt Bulgarian suunnan
takaisin ylöspäin. Tällä hetkellä maata valmentaa Luboslav Penev, joka on aggressiivisesti
ajanut sisään uusia tulokkaita maajoukkueeseen ja sitä kautta otteluiden
tuloksetkin ovat kääntyneet pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Viimeisen vuoden
sisällä se on pelannut 5 maaottelua, joista sillä on 2 voittoa, 2 tasapeliä ja
tappio Turkille. Valoa siis on tunnelin päässä, mutta se on eri asia, että
riittääkö se jatkoon tästä lohkosta. Oma arvioni on, että ei vielä näistä
karsinnoista, mutta Bulgarian suunta on muuttunut/muuttamassa. Tulevaisuudessa
se tulee olemaan taas siinä loistossa mitä se oli kymmeniä vuosia sitten. Vielä
ei kuitenkaan ole sen aika.
C niin kuin Tsekki. Hmm. Jos
pidetään kiinni tuosta Englannin kielisestä nimestä niin sitten tuo ensimmäisen
lauseen totuus pitää paikkansa. Tsekin historiassa on nähtävissä tietyllä lailla
samoja merkkejä kuin Bulgariallakin, mutta sukellus ei ole ollut niin syvä. Sen
menestyksen vuosista on kuitenkin aikaa jo jonkin verran. Vuosina 1999 ja 2005,
se oli FIFA rankingissa peräti sijalla 2! Nyt kuitenkin tuo vastaava sijoitus
on 19. Tsekki menestyi kesän EM-kisoissa kuitenkin kohtuullisen hyvin ja näin
ollen se lähtee hyvistä lähtökohdista tähän MM-karsintaan. Syyskuussa se
aloittaa karsintansa tiukassa ja tärkeässä ottelussa Tanskan vieraana, mutta
11.9 sillä on harjoituspeli, jolloin Suomi pääsee testaamaan Tsekin nykykunnon
Teplicessä. Tsekki maajoukkuerinki koostuu kohtuullisen kokeneista pelimiehistä
kaiken kaikkiaan. EM-kisoissa sillä yksi vanhimmista ja kokeneimmista
maajoukkueista ja sillä sapluunalla se tulee jatkamaan. Uusia tulokkaita Tsekin
maajoukkueeseen on tullut kohtuullisen nihkeästi ja sama n. 30 hengen porukka
on tullut valituksi usein maajoukkueeseen. Tämä staattisuus luo tietysti etua,
pelitapa on tuttu kaikille ja kokemuksen puutteeseen homma ei kaadu. Kaikesta
tästä huolimatta olen sitä mieltä, että Tsekki jää rannalle MM-kisoista.
Lohkossa on pari maata, jotka lopulta menevät sen edelle. Tosin heti ensimmäinen
ottelu Tanskaa vastaan luo suuntaviivoja tuleville karsinnoille. Sitä Tsekki ei
saa hävitä, jos mielii jatkoon.
D niin kuin Danska.
Englanniksi tämäkin menesi oikein, mutta suomeksi sitä joutuu hiukan
vääntämään. Jalkapallo-oppia Tanskalla sitä vastoin ei tarvitse vääntää. Se on
ollut 2000-luvulla vakiovieras arvokisoissa, vain kahdesti se on jäänyt
ulkopuolelle. Edellisissä kahdessa arvoturnauskarsinnassa se on voittanut oman
lohkonsa ja se on aika vahva meriitti karsintapelaamisesta. Tanska on myös
onnistunut siinä, missä moni muu maa ei ole onnistunut. Se on onnistunut
uudistamaan maajoukkuettaan järkevästi ja menestyksekkäästi. Mukaan on tuotu
nuoria ja lahjakkaita pelaajia ja tämä taas on perua hienosta jalkapallo työstä
junioritasolla. Tanskan mallista olisi varmasti monilla muilla mailla jotain
opittavaa, sillä jotain siellä tehdään oikein, koska maajoukkue pelaa aina
hyvällä tasolla. Tältä vuodelta Tanskalla on kuitenkin kohtuullisen synkkä
tilasto, se on pelannut 7 ottelua, joista voittanut vain 2, harjoituspelissä
Australian ja EM-kisoissa Hollannin avausmatsissa. Valmistavassa ottelussa se
hävisi vielä Slovakialle kotonaan 1-3. Ruusuilla tanssimista Tanskan menestys
ei tule karsinnoissa olemaan, mutta silti uskon sen vahvaan karsintapelaamiseen
ja sitä kautta siihen, että se tulee olemaan lohkokakkonen. Se taas tarkoittaa
sitä, että se menee karsinnan toiselle kierrokselle.
Lohkon suurin suosikki on
kuitenkin viime EM-kisojen hopeamitali joukkue Italia. Se on lisäksi yksi
suurista jalkapallomaista Euroopassa. Italian suoritusvarmuutta kuvaa se, että
se on viimeksi joutunut jäämään pois EM- tai MM-kisoista vuonna 1992, jolloin
se ei selvinnyt Ruotsin EM-kisoihin. Aina se ei ole vakuuttava karsinnoissa,
mutta jostain ihmeellisestä syystä se on kuitenkin selvinnyt aina kisoihin. Se
on sitä kokemusta, osaamista ja kyvykkyyttä. OIlaan oikeissa paikoissa hyviä, välillä
voidaan olla huonojakin, mutta silti selvitään lopputurnaukseen. Tästä syystä
arvelen Italian etenevän myös vuoden 2014 MM-kisoihin. Ainoaksi kompastuskiveksi
Italian kohdalla näen sen, että kuinka se onnistuu uudistamaan joukkuettaan.
Lahjakkaita nuoria pelaajia sillä on, mutta saadaanko kokemus ja nuoruuden into
yhdistettyä oikealla tavalla. Englantia vastaan elokuussa Italia oli mukana
melkoisella kokeilukokoonpanolla ja hävisikin ottelun. Mutta sen ei saa antaa
hämätä, isot tykit laitetaan kentälle 7.9., ottelussa Bulgariaa vastaan ja silloin
jälki on varmasti erilaista. Italia tulee voittamaan lohkonsa, ei reilusti
mutta kuitenkin.
Viimeinen esiteltävä maa
tässä lohkossa on Malta. Maltalta ei tässä lohkossa voida ottaa edes ihmeitä.
Muut maat ovat selkeästi edellä sitä. Malta on kaksissa edellisissä
karsinnoissa kerännyt tasan 2 pistettä, kotitasapeleistä Albaniaa ja Georgiaa
vastaan. Mutta sitten taas edellisissä harjoitusotteluissa se on ottanut monta
voittoa. Tosin se johtuu siitä, että se pelaa harjoitusotteluita kaltaistensa
pienempien maiden kanssa. Se on siis pienistä ns. paras. Maata valmentaa tällä
hetkellä Italialainen Pietro Ghedin, kun hänen toukokuussa nimettiin toista
kertaa Malta päävalmentajaksi. Vaikka tilillä on nyt 2 voittoa
harjoituspeleistä, niin syyskuussa tahti muuttuu. Ensimmäisessä ottelussa se
kohtaa kotonaan Armenia ja sitten vieraissa Italian. Armeniaa vastaan sillä on
sen yllätyksen paikka, oikeastaan ainoa ottelu, josta se voi pisteitä kerätä. Jos
siitä ei tule yhtäkään pistettä, menee Malta hyvin todennäköisesti nollilla
läpi koko karsinnan. Toivottavasti kuitenkin maalinteko onnistuu, toisin kuin
vuoden 2010 kisojen karsinnassa. Eli siis Maltasta ei ole jatkajaksi tästä
lohkosta.
Näin siis lohkossa B,
Italia voittaa lohkon ja Tanska on toinen. Se kerää niin paljon pisteitä, että
se selviää lohkokakkosten jatko-otteluihin toiselle kierrokselle. Viimeistään
ensi viikolla edetään lohkoon C.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti