Vihdoin siis startataan
myös Euroopan alueen MM-karsinta, kun syyskuun 7. päivä pelataan karsinnan 1.
kierroksen ensimmäisiä otteluita. Mukana Euroopan MM-karsinnassa on kaikki
alueen 53 maata, nämä maat on jaettu 9 lohkoon, joista kaikissa muissa paitsi viimeisessä
lohkossa on 6 maata. Tuo viimeinen, johon Suomikin kuuluu, pelataan vain viiden
maan kesken. Näistä lohkoista voittajat selviävät suoraan Brasiliassa vuonna
2014 järjestettäviin jalkapallon MM-kisoihin. Toiselle kierrokselle selviävät
kahdeksan parasta lohkokakkosta. Yhden lohkokakkosen putoaminen lasketaan
suhteutettujen pisteiden mukaan. Laskelma lohkokakkosten paremmuuden
selvittämiseksi menee näin: Viimeisessä lohkossa, eli lohko I:ssä on vain 5
maata, joten lohkokakkosen pisteisiin lasketaan kaikki ottelu mukaan. Muissa
lohkoissa on 6 maata ja näin lohkokakkosen kokonaisuudessaan saavuttamista
pisteistä vähennetään ne, mitkä on saavutettu lohkon viimeistä joukkuetta
vastaan. Tämän jälkeen ne ovat ”vertailukelpoisia” Lohko I:n lohkokakkosen kanssa.
Huonoimmat pistekohtaisen keskiarvon saava maa jää toisen kierroksen
karsintojen ulkopuolelle.
Kun ajatellaan
matkustamisen raskautta esim. jalkapallomaajoukkueille, olisi aina toiveissa
ennen arvotaan, että vastustajat olisivat lähialueilta, jolloin matkustaminen
olisi huomattavasti helpompaa ja veisi vähemmän aikaa. Lohkossa F ei käynyt näin.
Siihen arpa heitti hienosti kaikki ääripäät. On Euroopan koilliskolkassa
Venäjä, yksi itäisimpiä maita eli Azerbaijan, kaakkoiskulmasta löytyy Israel,
lounaasta taas Portugali ja vielä luoteesta Pohjois-Irlanti. Vain Luxemburg on
suurin piirtein keskellä. Joten tässä lohkossa matkustetaan paljon, selvästi
pidempiä matkoja kuin muissa lohkoissa. Se tietysti lisää haastavuutta, iso osa
peleistä kun pelataan kesken Eurooppalaisten jalkapallosarjojen. Alla on taas
tuttuun tapaan arvioituna lohkon maat ja niiden menestysmahdollisuudet
lohkossa, jossa on 2 selkeää suosikkia.
Eurooppa, lohko F
Kaspianmeren rannalta tähän
lohkoon liittyy Azerbaijan, ei mikään jalkapallon jättiläinen, mutta sellainen
sitkeä paskiainen, joka aiheuttaa muille maille suuria hankaluuksia joka kerta.
Mitään menestystä se ei ole koskaan saanut, mutta aina se kotonaan louhii
pisteen tai muutaman. Viimeisimmissä arvokisakarsinnoissa se on tavallaan
parantanut kokoajan, kun 2006 MM-kisojen karsinnassa se keräsi 3 pistettä, niin
Euro2012 karsinnoissa se sai 7 pistettä. Näillä pisteillä se on kuitenkin lähes
aina ollut lohkonsa viimeinen. Eli suurta vaaraa siitä ei ole ns. pitkässä
juoksussa, mutta yksittäisissä otteluissa se haastaa kenet tahansa ja jotkut
sille myös häviävät. Azerbaijanilainen futis ei ole mennyt erityisesti
viimeisen vuosikymmenen aikana eteenpäin, mutta mitään notkahduksiakaan ei ole
sattunut. Sellaista tasaista taapertamista. Se FIFA ranking on nyt pyörinyt
vuodesta 1997 lähtien n. 110 tienoilla, ilman mitään suuria muutoksia. Mikään
ei siis lupaile sitä, että Azerbaijan tulisi menestymään näissä karsinnoissa
yhtään sen paremmin kuin missään aikaisemmissakaan karsinnoissa. Se tulee
pelaamaan sitkeästi ja tekee hommia nöyrästi, iskee maalin silloin tällöin ja
joissain otteluissa se riittää, mutta suurimassa osassa ei. Azerbaijan ei siis
tule menemään tästä lohkosta jatkoon.
Israel on mielenkiintoinen
maa siinä mielessä, että sehän ei kuulu Eurooppaan kuin jalkapallossa ja
Euroviisuissa. Muutoin Lähi-idän maihin luettava maa kuuluu Aasiaan.
Poliittiset syythän tuon vuosia sitten tapahtuneen siirtymisen taustalla on ja
onhan se hyvä, että Israel ei pelaa naapureiden kanssa samoja karsintoja.
Tilanne on muutenkin aika herkkä Lähi-idän alueella ja tällä hetkellä Israel ei
taida edes olla sieltä pahimmasta päästä. Puhtaasti jalkapalloilullisesti
ajatellen Israelin olisi varmasti helpompi olla Aasian karsinnoissa mukana, sieltä
se saattaisi joskus selvitä ihan arvokisoihin asti. Euroopassa sille niitä
mahdollisuuksia aika harvoin tulee, vaikkakin se ihan hyvin karsinnoissa on
pärjännyt. Viimeisissä neljässä karsinnoissa se on ollut lähellä jatkopaikkaa,
kerran se on jäänyt pisteen päähän, kerran se oli jopa tasapisteissä ja
kahdessa muussakin se on ollut loppuun asti taistelemassa paikoista jatkoon.
Niin varmasti käy nytkin. Israel on nimittäin huomattavasti parempi maa, kuin
sen nykyinen FIFA ranking osoittaa. Se on sijalla 82 tällä hetkellä. Pudotusta vuoden
alusta on tullut peräti 45 sijaa! Se johtuu pitkälti siitä, että se on pelannut
vähän ja nekin pelit ovat menneet huonosti. Viimeisen vuoden sisällä se on
voittanut vain Maltan viime lokakuussa. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää
Israelille, mutta tosipelit ovat niitä oikeita pelejä ja olen varma, että
Israel on silloin iskussa. Mutta valitettavasti se ei tässä lohkossa riitä
jatkoon, taaskaan. Pitkään se on taistelussa mukana, mutta jää taas
ulkopuolelle.
Jalkapallokääpiöihin
lukeutuva Luxemburg ei tule selviämään jatkoon tästä lohkosta, mutta siihen on
kuitenkin syytä tutustua tarkemmin, sillä se on nykyisellään yllättävän hankala
maa vastustajaksi. Se kuuluu sarjaan pakko voittaa, mutta kuten sen
päästettyjen maalien keskiarvon laskemisesta voi päätellä, niin se käy koko
ajan vaikeammaksi. Jos MM2006 karsinnoissa se päästi keskimäärin 4
maalia/ottelu, niin EM2012 karsinnoissa tuo oli puolittunut eli n. 2
maalia/ottelu. Omien tehtyjen maalien määrä ei ole nousussa, mutta Luxemburgilaista
futista on lähdetty laittamaan uusille urille juuri sieltä oikeasta päästä eli
puolustuksesta. Pelaajien taito- ja taktiikkataso on nykyisellään myös
Luxemburgissa niin korkealla, että 9 miehen puolustuksen ohittaminen useasti on
suurimmalle osalle maista erittäin hankalaa. Isot maat tuskin kompastuvat
Luxemburgiin, mutta tämänkin lohkon pienemmille maille ottelut tulevat olemaan
hankalia. Luxemburg siis kuitenkin jää MM-kisojen ulkopuolelle, mutta saattaa
hyvin viedä kotipelissään esim. Israelilta 2 pistettä ja sitä kautta senkin
tilanne hankaloituu.
Jos tuijottaisi tiukasti
vain FIFA rankingia, niin Pohjois-Irlanti olisi suurin piirtein samalla tasolla
Luxemburgin kanssa. Molemmat ovat hieman päälle sadan tuolla listalla.
Pohjois-Irlantihan on mennyt tuolla listalla lujaa alaspäin viime vuosina. 2007
se oli peräti sijalla 32. Tämä trendi kuvastaa hyvin Pohjoisirlantilaisen jalkapallon
tilaa, sen parasta ennen päiväys on mennyt. Uudistuksia onkin maajoukkueen pelaajistossa
tehty, kuten voitiin huomata Suomen ja Pohjois-Irlannin välisessä maaottelussa
elokuun puolivälissä. Etenkin hyökkäyspäätä on uusittu kovalla kädellä viime
aikoina. Mutta tästäkin huolimatta Pohjois-Irlannin parhaat päivät ovat
valitettavasti takanapäin, se on nykyisellään jäänyt kelkasta ja takaisin
pääseminen menestyksen päiviin on vaikeaa. Kaukana ovat ne ajat, kun se
80-luvulla 2 kertaa pelasi MM-lopputurnauksessa. Ajatus joukkueen
uudistamisesta on kuitenkin oikeanmukainen, mutta riittääkö tuotettujen
pelaajien taso, vaikka he pääosin Valioliigassa ja Championshipissä
pelaavatkin. Tulevaisuus sen näyttää, mutta ei ainakaan vielä näissä
karsinnoissa. Pohjois-Irlanti jää harmaaksi massaksi tässä lohkossa, muiden
pienempien maiden kanssa.
Portugali sen sijaan ei
ole harmaata massaa, ei koskaan, ei missään. Taito, tunne, osaaminen ja kulttuuri
tekevät siitä yhden Euroopan suurista. Isot voitot ovat kuitenkin vielä
kiertäneet sitä, ei kaukaa, mutta kuitenkin, yksi EM-hopea ja MM-pronssi löytyy.
Viimeiset reilut 10 vuotta Portugali on kuulunut FIFA rankingin 15 parhaan maan
joukkoon ja niistä viimeiset 4, 10 parhaan joukkoon. Se kertoo maan tasosta kaiken
oleellisen. Portugalin etu on aina ollut se, että se on pystynyt tuottamaan
maajoukkuetasolle huikeita tähtiä, jotka ovat johdattaneet maan menestykseen,
kuten esim. Eusebio 1966, Luis Figo 2004 ja muu kultainen sukupolvi. Nyt
Portugalin tähtenä hohtaa Cristiano Ronaldo, häneltä menestykseen johdattaminen
maajoukkueessa vielä puuttuu, mutta sekin on vain ajan kysymys milloin tuo
tapahtuu. Vielä se ei tullut viime kesän EM-kisoissa, vaikka Portugali neljän
joukkoon selvisikin, mutta seuraavat MM-kisat ja viimeistään sitä seuraavat
EM-kisat ovat Ronaldon kisat. Nykyinen manageri Paulo Bento on tuonut
Portugalin peliin mielenkiintoisen lisän, kun se nykyisellään pystyy
mukautumaan vastustajan pelityyliin pelaamalla silti omaa jalkapalloaan. Sitä
on hieno seurata. Maajoukkue on tällä hetkellä kokenut, mutta mukana on myös
uusia tulevia tähtiä ja sitä kautta uudistuminen on myös käynnissä. Itse uskon
kaiken tämän perusteella, että Portugali tulee jyräämään tämän lohkon voittoon
ja suoraan MM-kisoihin.
Toinen lohkon suosikeista
on Venäjä. Valtavilla taloudellisilla taustoilla toimiva ja suuria odotuksia
vuodesta toiseen herättävä Venäjä on ollut pääsääntöisesti pettymys. Kuten kävi
kesän EM-kisoissa. Hieno voitto ensimmäisessä pelissä, mutta sitten
käsittämätön notkahdus ja putoaminen jatkosta jo alkulohkovaiheen jälkeen. Eikä
ollut ensimmäinen kerta, kun Venäjän palloilujoukkueen taso elää kesken
turnauksen valtavasti. Kun kyse on voittamisesta, vaaditaan kärsivällisyyttä,
pitää jaksaa odottaa omaa hetkeä, olla hyvä silloin kun on sen paikka, muutoin
hoitaa tehtävät ja asiat kärsivällisesti. Tätä ei Venäjälle nähdä, mennään
hetkessä, tehdään asiat heti miettimättä jatkoa, iloitaan alussa ja petytään
raskaasti lopussa. Maa on luottanut pitkään ulkomaalaisiin valmentajiin, mutta
se ei ole saanut perusluonnetta kuriin. Tänä vuonna, kesän EM-kisojen jälkeen, maajoukkueen
peräsimessä aloitti Italialainen velho Fabio Capello. Ja jos hänen kotimaataan
miettii, niin kärsivällisyys pelaamisessa on viety äärimmäisyyksiin. Saa nähdä
saako hän tuon näkyviin Venäjän pelissä. Kaikki palikat mutten Venäjällä on
kunnossa, on riittävän taitavia ja taktisia pelaajia, on resurssit, on
mahdollisuus, nyt vain tarvittaisiin vielä menestys. Tässä lohkossa, Venäjä jää
kuitenkin Portugalin jalkoihin, mutta selviää kuitenkin selvästi kakkoseksi ja
tulee pääsemään 2. kierrokselle, jossa sillä on valtavan hyvät mahdollisuudet
selvitä MM-kisoihin.
Tällaiset ajatukset
lohkosta F, jonka jälkeen on vielä 3 lohkoa esiteltävänä ja analysoitavana.
Lohkosta F oli todella helppo poimia nuo jatkoon menijät, Portugali ja Venäjä
ovat selkeästi muita maita edellä. Tässä lohkossa tasoerot ovat selkeästi
suuremmat kuin muissa lohkoissa, jopa kummallisen isot. Mutta näin se arpa
maita heittelee. Tällä viikolla yritän vielä ainakin yhden lohkon analysoinnin
raapustella. Pysykäähän mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti