Aamun aikana pelattiin
loput toisen pelipäivän otteluista Oseanian alueen MM-karsinnassa. Yksi maa
menetti mahdollisuutensa kisoihin, sillä Papua Uusi Guinea menetti viime yön
tappioonsa mahdollisuuden jatkoon. Samalla Uusi-Seelanti varmisti paikkansa
karsinnan kolmannella kierroksella. Muutoin Oseania oli pieni valonpilkahdus omissa
veikkauksissani, kun molemmat ottelut onnistuin arvaamaan oikein. Muutoin
eilinen oli aika synkkää, vain puolet otteluista meni oikein ja se ei tehnyt
pelikassalla kovinkaan hyvää. Oseanian MM-karsinnassa ollaan nyt vedenjakajalla,
sillä ensi yönä ratkaistaan lohkon A jatkoon menijät. Alla kuitenkin listattuna
vielä otteluista lisää ja myös se, että miten lohkoissa voi käydä jatkoonpääsyn
suhteen.
Oseania, Lohko B
Yön ottelussa kohtasivat
siis Papua Uusi Guinea ja Uusi Seelanti. Ottelussa oli sikäli mielenkiintoiset
panokset, että voitolla + toisen ottelun sopivalla tuloksella Uusi Seelanti
varmistaisi paikkansa jatkossa. Samanlainen tilanne oli Papua Uusi Guinealla
putoamisen suhteen. Uusi-Seelanti iski heti ottelun alussa ja muutenkin vei
ottelua. Toisen jakson maali vei sen 2-0 johtoon ja Papua Uusi Guinean kavennus
lopussa ei riittänyt. Näin voitto Uudelle Seelannille, tosin voitto oli lähes
yhtä nihkeä kuin voitto Fijistä ensimmäisessä ottelussa. Tosin erästä
kiekkovalmentajaa lainatakseni: ”ei tarvitse olla hyvä, kunhan on paras
paikallaolijoista.” Se kuvaa hyvin Uuden Seelannin suoritusta.
Toisessa ottelussa kohtasivat
Fiji ja Solomon saaret. Ottelusta oli odotettavissa tiukka, sillä voitolla
Solomon saaret saisi varman jatkopaikan, kun taas Fiji olisi ulkona. Joten Fiji
lähti pelaamaan vähintään tasuria ottelusta. Viimeissä ottelussa sillä olisi
silloin vastassa Papua Uusia Guinea ja siitä runsasmaalinen voitto, niin Fiji
olisi jatkossa. Kovan taistelun jälkeen Fiji onnistuikin pitämään ottelun
0-0:ssa loppuun asti ja näin pisteet menivät jakoon. Tämä tiesi samalla Papua
Uusi Guinean putoamista ja Uuden Seelannin varmaa jatkopaikkaa. Papua Uusi
Guineasta tuli samalla 71. maa, joka menetti mahdollisuutensa MM-kisoihin.
Fijin ja Solomon saarten kohtalo ratkeaa parin yön päästä.
Näin selviää Oseanian
lohkojen jatkajat ja putoajat:
Lohko A:
- Tahiti on jatkossa, jos
se voittaa tai pelaa tasan
- Tahiti on jatkossa, jos se
häviää, mutta Uusi Kaledonia pelaa korkeintaan tasan
- Tahiti on jatkossa, jos
se häviää, vaikka Uusi Kaledonia voittaa, kunhan sen maaliero on parempi kuin
Uudella Kaledonialla tai Vanuatulla
- Tahiti on ulkona, jos se
häviää ja Uusi Kaledonia voittaa ja Tahitin maaliero on pienempi kuin Uudella
Kaledonialla ja Vanuatulla
- Uusi Kaledonia on
jatkossa, jos se voittaa ja Vanuatu pelaa korkeintaan tasan
- Uusi Kaledonia on
jatkossa, jos se voittaa, vaikka Vanuatu voittaa, kunhan sen maaliero on
parempi kuin Tahitilla tai Vanuatulla
- Uusi Kaledonia on
jatkossa, jos se pelaa tasan ja Vanuatu häviää
- Uusi Kaledonia on
jatkossa, jos se pelaa tasan ja Vanuatu pelaa tasan, mutta Uudella Kaledonialla
on enemmän tehtyjä maaleja.
- Uusi Kaledonia on
jatkossa, jos se häviää ja Vanuatu häviää, mutta sillä on parempi maaliero kuin
Vanuatulla ja Samoalla
- Uusi Kaledonia on
ulkona, jos se voittaa ja Vanuatu voittaa, mutta sillä on huonompi maaliero
kuin Tahitilla ja Vanuatulla
- Uusi Kaledonia on
ulkona, jos se pelaa tasan ja Vanuatu voittaa
- Uusi Kaledonia on
ulkona, jos se häviää ja Vanuatu pelaa vähintään tasan
- Uusi Kaledonia on
ulkona, jos se häviää, vaikka Vanuatu häviää, mutta sillä on huonompi maaliero
kuin Vanuatulla ja Samoalla
- Vanuatu on jatkossa, jos
se voittaa ja Uusi Kaledonia pelaa korkeintaan tasan
- Vanuatu on jatkossa, jos
se voittaa, vaikka Uusi Kaledonia voittaa, kunhan sillä on parempi maaliero
kuin Uudella Kaledonialla tai Tahitilla
- Vanuatu on jatkossa, jos
se pelaa tasan ja Uusi Kaledonia häviää
- Vanuatu on jatkossa, jos
se häviää ja Uusi Kaledonia häviää, mutta sillä on parempi maaliero kuin
Uudella Kaledonialla tai Samoalla
- Vanuatu on ulkona, jos
se voittaa, mutta Uusi Kaledonia voittaa myös, ja sillä on huonompi maaliero
kuin Tahitilla ja Uudella Kaledonialla
- Vanuatu on ulkona, jos
se pelaa tasan tai häviää ja Uusi Kaledonia pelaa vähintään tasan
- Vanuatu on ulkona, jos
se häviää, vaikka Uusi Kaledonia häviää, jos sillä on huonompi maaliero kuin Uudella
Kaledonialla ja Samoalla.
- Samoa on jatkossa, jos
se voittaa ja Vanuatu häviää ja sillä on parempi maaliero kuin Uudella
Kaledonialla ja Vanuatulla
- Samoa on ulkona, jos se
voittaa, vaikka Vanuatu häviää, jos sillä on huonompi maaliero kuin Uudella
Kaledonialla tai Vanuatulla
- Samoa on ulkona, jos se
pelaa tasan tai häviää
Lohko B
- Uusi Seelanti on
varmasti jatkossa
- Solomon saaret on
jatkossa, jos se pelaa vähintään tasan
- Solomon saaret on
jatkossa, jos Fiji pelaa korkeintaan tasan
- Solomon saaret on
jatkossa, jos se häviää, vaikka Fiji voittaa, kunhan sen maalimäärä on
korkeampi kuin Fijin. Maat voivat päätyä tasapisteisiin ja tasamaaleihin vain
yhden maalin voitoilla. Näin ollen maalimäärät ratkaisevat jatkajan
- Solomon saaret on
ulkona, jos se häviää ja Fiji voittaa, ja sillä on huonompi maaliero kuin
Fijillä
- Solomon saaret on
ulkona, jos se häviää maalilla ja Fiji voittaa maalilla, ja sen tehtyjen
maalien määrä on pienempi kuin Fijillä.
- Fiji on jatkossa, jos se
voittaa ja Solomon saaret häviää ja sillä on parempi maaliero kuin Solomon
saarilla
- Fiji on jatkossa, jos se
voittaa maalilla ja Solomon saaret häviää maalilla, mutta sillä on enemmän
tehtyjä maaleja kuin Solomon saarilla
- Fiji on ulkona, jos se
voittaa ja Solomon saaret häviää, mutta sillä on vähemmän tehtyjä maaleja kuin
Solomon saarilla
- Fji on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan
- Papua Uusi Guinea on
varmasti ulkona
Sellaista siis Oseanian
osalta. Tänään vielä luvassa yhteenvetoja muiltakin alueilta ja tietysti ensi
yön otteluiden lyhyet ennakot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti