Aasian alueen
MM-karsinnoissa palattiin tositoimiin 4 ottelun voimin eilen. Karsinnassa alkoi
nyt se vaihe, kun aletaan seulomaan jyviä akanoista ja lopullisia MM-lopputurnaus
maita. Mukana on vielä 10 maata, joista 4-5 pääsee kisoihin. Tuo valinnaisuus
tulee siitä, että viidenneksi sijoittunut selviää maanosien väliseen
jatkokarsintaa, josta otteluparien voittajat menevät itse kisoihin. Eilen siis
aloiteltiin molemmat lohkot kahden ottelun voimin. Pääosin ottelut menivät
ilman yllätyksiä. Panosten nousun huomaa myös maalien määrän tippumisessa,
sillä neljässä ottelussa tehtiin yhteensä 7 maalia, ja näistäkin 3 teki Japani
ottelussa Omania vastaan. Omat arvioni eivät sitten osuneet ollenkaan, vain
Japanin voitto oikein, joten hyvin tuskallinen päivä oli siinäkin mielessä. Alla
otteluista lyhyet yhteenvedot.
Aasia, Lohko A
A lohkon ensimmäisessä
ottelussa kohtasivat Uzbekistan ja Iran. Ottelun oli jo lähtökohdiltaan yksi
lohkon tärkeimmistä peleistä, sillä molemmat maat ovat ehdolla MM-kisoihin ihan
vakavissaan. Katselin ottelun netin kautta ja täytyy sanoa, että selkeä vääryys
tapahtui ottelussa. Uzbekistan oli ottelussa selkeästi hallitsevampi puoli ja
jo alusta lähtien näytti, että Iran on tullut hakemaan vain tasapeliä ottelusta.
Toisella jaksolla varsinkin Iran oli ihan purjeessa koko ajan ja Uzbekistan
vyörytti. Se sai pallon kertaalleen maaliinkin hidastuskuvien mukaan, mutta
tuomari ei nähnyt tilannetta. Kyseisessä tilanteessa Uzbekistanin pelaaja pääsi
laukomaan n. metristä ja maalin sisällä ollut puolustaja hyökkäsi vastaan.
Pallo osui häneen ja kimposi pois, mutta kuvan mukaan pallo kerkesi käymään
maalissa. No sitä ei hyväksytty ja kuin kohtalon oikkuna lisäajalla, aivan
viimeisellä sekunnilla Iran pääsi 2 vastaan 1 ylivoima hyökkäkseen ja iski
siitä ottelun voittomaali ja vei mukanaan erittäin tärkeät vieraspisteet.
Kokemus oli jälleen valttia, mutta toisaalta ilman tuota tuomarivirhettä
ottelun loppukin olisi ollut erinlainen. No nyt näin. Oma veikkaus meni
persiilleen, kun veikkasin Uzbekistanin voittoa, tosin ei sekään kaukana ollut.
Lohkon toisella ottelussa
kohtasivat Libanon ja Qatar. Ottelusta oli odotettavissa tasainen ja sitä se
kyllä koko ottelun olikin, vain lopussa, luonnollisesti, Libanon painosti
enemmän. Qatar onnistui toisen jakson puolivälin aikoihin iskemään yhden maalin
ja tällä kertaa se riitti voitoon. Itse olin veikannut tasapeliä, eikä sekään
ollut kaukana, kun Libanonin hyökkääjä ohjasi yliajalla pallon kolmesta
metristä ohi maalin. Qatar on nyt hyvissä asemissa lohkossa, sillä on vielä 3
kotiottelua jäljellä ja jo 3 pistettä kasassa. Libanonin tilanne on vaikeampia,
mutta toisaalta se on jo saavuttanut paljon näissä karsinnoissa ja kerää kokemusta.
Sen aika tulee tulevissa karsinnoissa.
Aasia, Lohko B
Lohkon B päiväottelussa
kohtasivat Japani ja Oman. Ennalta arvioituna kierroksen helpoin ottelu ja sitä
se myös oli livenä. Japani painoi koko ajan päälle ja lopulta sai palkkionsa. Ensimmäisellä
jaksolla 1 maali ja toisella helpottavat pari maalia ja näin ollen helpohko 3-0
voitto. Japani on oikealla tiellä kohti MM-kisoja. Omanin esitys jäi vaisuksi,
oikeastaan juurikin niin vaisuksi, kuin mitä sen aloitus oli edellisellä
karsintakierroksella. Nyt pitäisi saada aiemmin kiinni omasta pelistä, sillä
nyt sitä ei pelasta muiden maiden hölmöilyt. Kaikki on ansaittava itse. Tämän
ottelun siis onnistuin veikkaamaan oikein.
Toisessa ottelussa tässä
lohkossa kohtasivat Jordania ja Irak. Jordania on tehnyt määrätietoista työtä
jalkapallon parissa ja on nousemassa Aasian suurien joukkoon, mutta vielä on
kuitenkin matkaa. Nyt se kuitenkin hallitsi ottelutapahtumia Irakia vastaan,
mutta jäi silti tasapeliin. Irak meni ensimmäisellä jaksolla johtoon ja sen
loppupuolella Jordania tasoitti. Toisella jaksolla kyttäiltiin enemmän ja
Jordanian oli lähempänä maalintekoa, mutta silti ottelussa jäätiin 1-1
tasapeliin. Molemmilla säilyi hyvät mahdollisuudet taistella jatkossakin
paikasta kisoihin, vaikkakin Japani vaikutti aika kovalta.
Tällaisia tunnelmia siis
Aasian alueen karsinnoista. Afrikkaa tulossa vielä iltapäivän aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti