Afrikan alueen karsinnan toinen
kierros polkaistiin illalla käyntiin, jopa osin skandaalimaisissa tunnelmissa. Yllätyksiä
ei kuitenkaan nähty, vaan ennakkosuosikit veivät voitot. Alla hiukan lisää
otteluista ja ongelmista.
Afrikka, Lohko D
Lohkon D ottelussa Ghana –
Lesotho oli erittäin suuria vaikeuksia saada ottelu pelattua. Ghana johtaessa
ottelua 4-0 toisen puoliajan loppupuolella sammuivat stadionin valot ja ottelu
jouduttiin keskeyttämään. Kun keskeytys oli jatkunut jo toista tuntia, pelin
arveltiin päätettävän kokonaan. Tätä kautta FIFAlle olisi jäänyt päätösvalta,
että pelataanko ottelua vai ei. Onneksi valot kuitenkin stadionille lopulta
saatiin päälle ja parin tunnin odottelun jälkeen peli saatiin pelattua loppuun.
Tauolta ei kuitenkaan tullut käytännössä kuin yksi joukkue, sillä Ghana tekaisi
vielä 3 maalia tuon lyhyen jakson aikana. Näin se sai toivomansa avauksen ja
samalla se oli minun arvaukseni mukainen. Lesotholle voi povata jo tämän
perusteella todella pitkään karsintaa.
Afrikka, Lohko G
Lohkon G avausottelussa Egypti
otti Mosambikin juuri niin rutiinivoiton kuin olla vain voi. Ensimmäinen jakso
oli vielä numerollisesti tasainen, mutta toisella jaksolla Egypti tekaisi ne
pari maalia, joilla helpohko voitto irtosi. Hyvä aloitus Egyptille lohkoon ja
erityisesti tärkeä voitto, sillä kotona nämä maat on pakko hoitaa, jos mielii
MM-kisoihin. Tästä sen on hyvä jatkaa. Mosambik voi yllättää kotonaan, mutta
vieraissa se on kyllä tämän kaltainen pisteautomaatti.
Näin siis Afrikassa.
Huomenaamulla lisää Oseanian alueen yön otteluista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti