Perjantaina ja lauantaina saatiin
siis pelattua ensimmäinen kierros Euroopan alueen MM-karsintoja. Kaikkiaan
ohjelmassa oli 24 ottelua ja siis vain 5 maata on enää aloittamatta karsintoja.
Otteluissa nähtiin suhteellisen paljon maaleja, mutta iso osa niistä kasautui 3
peliin, Bosnia-Herzegovina teki 8 maalia, Unkari ja Englanti molemmat 5. Kaikkiaan
maaleja on tehty 63 kappaletta eli 2,64 maalia/ottelu. Ottelu tuloksissa on
mukana muutama yllätys ja huomioitavaa on, että esim. Portugalilla oli suuria
vaikeuksia voittaa oma ottelunsa. Samalla mukana on myös minun omien
veikkauksien osuminen.
Eurooppa, lohko A
Lohkossa A suurin suosikki
Kroatia otti odotetun voiton Makedoniasta. Voitto tosin tuli vain niukasti 1-0,
hyvä alku kuitenkin Kroatialle. Olin myös veikannut Kroatian voittoa, joten
yksi yhdestä oikein. Lohkon toisessa ottelussa Belgia jatkoi hyviä otteitaan ja
voitti vieraissa Walesin maalein 0-2. Erittäin merkittävä voitto Belgialle, se pitää
ottaa mukaan huomioon, kun katsotaan lohkosta jatkajia. Itse en osannut veikata
Belgian voittoa. Lohkon kolmannessa ottelussa lauantaina Skotlanti ja Serbia
pelasivat odotetun tasapelin. Molemmille tärkeä piste ja hyvä avaus
karsintarupeamalle. Tiistaina Serbia kohtaa Walesin kotonaan, huippuottelussa
Belgia saa vastaansa Kroatian ja viimeinen ottelu pelataan Skotlannin ja
Makedonia välillä.
Eurooppa, lohko B
B-lohkon suosikit
aloittivat karsinta tasapeleillä ja näin lohkoa ensimmäinen karsintakierroksen
jälkeen johtaa Armenia. Armenia voitti omassa ottelussaan odotetusti Maltan.
Tosin voitto oli niukka ja ratkaisumaalikin tuli vasta toisen puoliajan
puolivälissä. Tiesin kertoa jo aiemmin Armenian voitosta. Bulgaria ja Italia
pelasivat 2-2 tasurin ja molemmat avasivat siis karsintansa ihan
mukiinmenevästi. Tämän tasapelin osasin ennustaa. Sen sijaan Tanskan ja Tsekin
välistä 0-0 tasuria ottelussa, joka pelattiin vasta lauantai-iltana, en osannut
ennustaa. Tsekki oli tässä pelissä voittaja ja Tanska menetti karvaasti pari
pistettä. Tässä lohkossa pelataan tiistaina vain 2 ottelua. Italia kohtaa
kotonaan Maltan ja Bulgarian kotiotteluputki jatkuu ottelulla Armeniaa vastaan.
Eurooppa, lohko C
C-lohkon suurin suosikki
Saksa pelasi kovin nihkeän ottelun Färsaaria vastaan kotikentällään. Se voitti
ottelun ”vain” 3-0. Färsaaret puolusti sitkeästi ja pystyi pitämään maalimäärät
kohtuullisina. Tämän ottelun lopputulos oli helppo arvata oikein. Lohkon
toisessa ottelussa Kazakstan kohtasi kotonaan Irlannin. Viime EM-kisoissakin
esiintynyt Irlanti oli hätää kärsimässä Kazakstanin vieraana aina 89. minuutille
asti. Silloin Robbie Keane toi Irlannin tasoihin. Kazakstan oli tehnyt oman maalinsa
jo 37. minuutin kohdalla. Monet luulivat tasoituksen riittävän Irlannillekin,
mutta ei, se tekaisi vielä 90. minuutilla toisen maalin ja voitti ottelun 1-2.
Erittäin tärkeä nousu voittoon. Tämäkin arvaus minulla meni oikein, vaikka aika
tiukoille sen kanssa joutuikin. Tiistainakin pelataan vain 2 ottelua tässä
lohkossa. Itävalta aloittaa oman karsintansa Saksaa vastaan kotona ja Ruotsin
avauspeli on kotiottelu Kazakstania vastaan.
Eurooppa, lohko D
Unkari aloitti karsintansa
lohkossa D murskavoitolla Andorrasta lukemin 0-5. Tämä voitto kuului
kategoriaan ’helppo tietää’. Hollanti puolestaan pesi hiukan kasvojaan
kaatamalla Turkin selvähkösti 2-0 kotikentällään. Helpottava toinen osuma tosin
tuli vasta ottelun lisäajalla toisella minuutilla. Onneksi luotin omassa
arvauksessani Hollantiin. Sen sijaan Viro-Romania ottelun lopputulosta en
osannut aavistaa. Arvelin tasapeliä, mutta Romania oli selvästi parempi ja vei
voiton maalein 0-2. Lohkoon on nyt siis jo luotu herkulliset asetelmat jatkoa
varten. Tiistaina pelataan 3 ottelua, Romania-Andorra, Turkki-Viroa ja huikea
taistelu jo mahdollisesta lohkovoitosta Unkarin ja Hollannin kesken.
Eurooppa, lohko E
Lohkossa E koettiin
karsintapäivän suurin yllätys, vaikka ei se nyt mikään järisyttävä ollut.
Islanti voitti omassa ottelussaan Norjan kotikentällä 2-0. Norjan
MM-kisahaaveille siis kuitenkin massiivinen takaisku. En osannut aavistaa
Norjan nykytasoa näin huonoksi. Albania puolestaan hoiteli tyylikkäästi
Kyproksen kotikentällään lukemin 3-1, se jätti Kyproksen jalkoihinsa toisella
jaksolla. Tämän veikkaus meni oikein. Lohkon ns. kärkiottelussa Slovenia sai
vieraita Sveitsissä, ennustin tasaista tasapeliin päättyvää huippuottelua,
mutta väärin meni. Sveitsi oli selkeästi parempi ja voitti ottelun 0-2. Sillä
on nyt pullat hyvin uunissa jatkon kanssa. Tiistaina on kolmen ottelun päivä.
Kypros kohtaa kotonaan Islannin, Norja yrittää paluuta ottelussa Sloveniaa
vastaan ja Sveitsi taistelee lohkon kärkipaikasta Albanian kanssa
kotikentällään.
Eurooppa, lohko F
Portugali oli siis omassa
avausottelussa Luxemburgin vieraana todella suurissa vaikeuksissa. Luxemburg
meni alussa johtoon ja hieman ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen Portugali
tuli tasoihin. Voittomaali 2-1 nähtiin vasta toisella puoliajalla. Luxemburg
oli puolustuksensa kanssa odotetun hyvä. Osasin ennustaa kokolailla oikein
tämän ottelun kulun. Venäjä hoiteli tyylikkäästi omassa ottelussa Pohjois-Irlannin
2-0. Azerbaijan taas yllätti omassa avausottelussaan Israelin taistelemalla
tasapelin maalein 1-1. Vaikka arvasinkin ottelun ’merkin’ oikein, niin en silti
siihen itse oikein jaksanut uskoa, mutta hyvä näin. Tiistaina taistellaan kolmessa ottelussa, Israel haastaa kotonaan Venäjän, Pohjois-Irlanti hakee avausvoittoa kotonaan Luxemburgista ja Portugali kohtaa Azerbaijanin.
Eurooppa, lohko G
G-lohkon avausottelussa
Bosnia-Herzegovina hoiteli Liechtensteinin juuri niin selvästi kuin sen
pitikin. Erittäin hyvä avaus ja myrskyvaroitus muille, itselläni ainakin on
entistä vahvempi odotusarvo, että Bosnia-Herzegovina nähdään MMk-kisoissa vuonna
2014. Tämä voitto oli helppo tietää oikein. Toisessa ottelussa Slovakia jäi
hieman yllättäen Liettuan vieraana 1-1 tasapeliin. Se oli kyllä hallitsevampi,
mutta ei kyennyt voittomaalin tekoon. Näin pisteet jakoon. Minun veikkaus
Slovakian voitosta meni väärin. Kreikka puolestaan nousi hienosti toisella
jaksolla vierasvoittoon Latviasta, lukemin 1-2. Erittäin tärkeä voitto
Kreikalle. En osannut tätä aavistaa oikein. Tiistaina jatketaan kolmella ottelulla; Bosnia-Herzegovina - Latvia, Slovakia - Liechtenstein ja Kreikka - Liettua.
Eurooppa, lohko H
Suurin suosikki, Englanti,
avasi lohkonsa komeasti voittamalla vieraissa Moldovan 0-5. Ennustelin, että
Royn Englannille ei tehdä maaleja, mutta en uskonut sen pystyvän näin moneen. Vakuuttava
näyttö. Lohkon toisessa ottelussa Montenegro ja Puola tasasivat pisteet 2-2
tasurilla. Molemmilla oli runsaasti paikkoja voitonkin ottamiseen, mutta
tasapeli oli lopulta oikeuden mukainen tulos ottelusta. Montenegrolle pieni
pettymys, kun taas Puolan tilanne on paljon valoisampi. Minun veikkaus tästä
ottelusta meni pieleen. Tiistaina lohkossa jatketaan 3 ottelulla; San Marino
aloittaa karsinnat Montenegroa vastaan, Puola saa Moldovan vieraakseen ja
viimeisessä ottelussa Englanti pelaa kotonaan karsintansa aloittavaa Ukrainaa
vastaan.
Eurooppa, lohko I
Kaksi vähämaalista ottelua
pelattiin lohkossa I. Toinen meillä kaikilla on hyvin tiedossa, Suomi hävisi Suomen
tasolle hyvän esityksen jälkeen 0-1 Ranskalle. Valitettava tosi asia vaan on
se, että Ranskan ei tarvinnut pistää lähellekään parastaan peliin ja silti se
hoiteli ottelun tyylikkäästi. Suomella oli kiitettävästi paikkoja maalintekoon
tämän tason maata vastaan, mutta kun ne luontaiset maalintekijät puuttuvat.
Pukki on vielä kuitenkin liian heiveröinen näihin karkeloihin ja muita ei
oikein ole tarjolla. Lohkon toisessa ottelussa Georgia esitteli vahvaa
kotipelaamistaan ja voitti Valko-Venäjän 1-0. Valko-Venäjän
yllätysmahdollisuudet lohkon kannalta kuivuivat kokoon hieman yllättäen.
Tiistaina on vuorossa 2 ottelua myös, Georgia saa vastaansa karsintansa
aloittavan Euroopan mestari Espanjan ja Ranska pelaa sille vaikeaa vastustajaa
Valko-Venäjää vastaan.
Näin siis urheiltiin
perjantaina ja lauantaina. Tiistaina pelataan taas uudelleen ja niitä otteluita
katsotaan maanantain aikana tarkemmin. Lohkokakkosten vertailussa tällä
hetkellä ulos olisi joutumassa lohkosta H, joko Montenegro tai Puola, kumpi nyt
halutaan tuon tasapelin jälkeen laittaa lohkoon kakkoseksi. Mutta tämä tilanne
tulee elämään vielä todella paljon. Maanantain myös otteluyhteenvedot Pohjois-
ja Väli-Amerikan karsinnasta sekä Etelä-Amerikan karsinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti