AFC eli Aasian jalkapalloliitto ilmoitti, että se ei FIFAn pyynnön vuoksi aloita vuoden 2014 MM-karsintoja vuoden 2010 lokakuussa. Karsinnat alkavat aikaisintaan puolessa välissä vuotta 2011 eli siis noin vuoden päästä. Uusista aikatauluista ilmoitetaan myöhemmin, todennäköisesti vasta vuoden 2011 alussa.
Asia: AFC aloittaa vasta karsintansa vuoden 2011 puolivälissä
Vaikutus: Vaikusta on kahdenlaista. AFC joutuu nyt rukkaamaan uusiksi suunnittelemansa karsintajärjestelmän, koska aloitus siirtyy. Aloituksen myöhästyttäminen luonnollisesti vähentää pelipäiviä ja se vaikuttaa siihen, että minkälainen karsintajärjestelmä jäljelle jääville kansainvälisille pelipäiville pystytään luomaan. Aikaa ja pelipäiviä kuitenkin on riittävästi, jotta järjestelmä voidaan rakentaa, joten AFC:n osalta tällä FIFAn päätöksellä ei ole isoakaan vaikutusta, vain hiukan työtä lisää. Isompi vaikutus asialla on minun omaan 2014 karsintoja koskevaan kirjoitteluuni. Tältä hävisi hiukan pohja, kun karsintojen aloitusta lykättiin 9 kuukaudella eteenpäin. Vielä mulla on paljon ideoita siitä, että mitä asioita voisi käydy läpi, mutta onko niitä 9:ksi kuukaudeksi… ei! Niinpä ajattelin vielä käydä karsintaesittelyt loppuun ja kun jään omasta työstäni kesälomalle, pidän tästäkin kirjoittelusta kesälomaa. Sen jälkeen katsotaan uudelleen missä mennään. Kesäloma muuten osuu yllättäen jalkapallon MM-kisojen ajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti