Euroopan alueellakin
pelataan siis MM-karsintaa tulevana viikonloppuna, tällä kertaa ihan täysi
kierros, kaikkiaan 26 ottelua. Jokaisessa muussa lohkossa pelataan 8 ottelua,
paitsi lohkossa I, jossa pelataan 2 ottelua, johtuen tietysti joukkuemäärästä.
Euroopan alueella mailla on pelejä jäljellä 3-4 per maa, joka tarkoittaa, että
lohkot ovat vielä aika avoinna. Tähän mennessä vain Belgia on varmistanut
paikkansa kahden parhaan joukossa, joka takaa lähes varman pääsyn vähintään
toiselle karsintakierrokselle. Lähes varman siksi, että yksi lohkokakkosista ei
selviä jatkokarsintaan. Hollanti on todennäköisesti kuitenkin ensimmäinen maa,
joka selvittää tiensä suoraan MM-kisoihin. Se on ollut omassa lohkossaan
todella vakuuttava. Euroopan suurista ainoastaan Englannilla on ollut
jonkinasteisia ongelmia tähän mennessä, muuten suuret näyttävät jyräävän vastustamattomasti
jatkoon. Alla taas käytynä lohkot ja niiden ottelut tällä kertaa lyhyesti,
koska muuten postauksesta tulee suhteettoman pitkä. Lisäksi mukana on eri
maiden jatkoon selviämisskenaariot sekä pudokasehdokkaiden tilanne.
Eurooppa, lohko A
Lohko A on jo käytännössä
ratkennut kahden parhaan osalta, toinen niistä menee suoraan MM-kisoihin ja
toinen mitä todennäköisimmin jatkokarsintaan. Tällä hetkellä Belgia johtaa lohkoa
3 pisteen erolla Kroatiaan. Seuraavat maat, Serbia ja Wales ovat jo 9 ja 10
pistettä perässä Kroatiaa. Skotlanti on Walesia pisteen perässä ja vaikka se ei
ole tällä hetkellä viimeinen lohkossa, niin se on laskennallisesti ainoa, joka
on menettänyt mahdollisuutensa MM-kisoihin. Lohkojumbo Makedonia on pisteen
Skotlannista, mutta sillä on vielä laskennallinen mahdollisuus kisoihin.
Serbia, Wales ja Makedonia eivät kuitenkaan voi enää saavuttaa Belgiaa, jota
niiden oljenkorsi on siinä, että ne selviävät lohkokakkoseksi ohi Kroatian ja
sitä kautta jatkokarsintaan. En usko, että näin kuitenkaan tulee enää tapahtumaan.
- Belgia on varmasti
vähintään jatkokarsinnoissa
- Kroatia on varmasti
vähintään jatkokarsinnoissa, jos se voittaa
- Kroatia on varmasti
vähintään jatkokarsinnoissa, jos se pelaa tasan ja Wales pelaa korkeintaan
tasan
- Serbia on menettänyt
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Serbia on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan
- Wales on menettänyt
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Wales on ulkona, jos Kroatia
voittaa
- Wales on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Kroatia pelaa vähintään tasan
- Wales on ulkona, jos se
häviää
- Makedonia on menettänyt
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Makedonia on ulkona, jos
Kroatia pelaa vähintään tasan
- Makedonia on ulkona, jos
pelaa korkeintaan tasan
- Skotlanti on varmasti
ulkona
6.9.2013 klo 20:00 Makedonia - Wales
Ottelussa on hyvin vähän panosta,
sillä molemmat ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä ulkona MM-kisoista.
Molemmilla on vielä laskennallinen mahdollisuus, mutta sekin on hyvin heikko.
Makedonia on otteluun hienoinen suosikki, sillä onhan se kotijoukkue. Tämä
siivittääkin sen voittoon ja Wales on ulkona kisoista. Makedonia vielä joutuu
jännittämään illan toisen pelin tulosta, ennen kuin tiedetään, että vieläkö
sillä jää mahdollisuus jatkoon.
6.9.2013 klo 21:45 Serbia - Kroatia
Balkanin jättiläisten
kohtaaminen vol2. Maaliskuussa maat kohtasivat Kroatiassa ja kotijoukkue oli
vahvempi kuumassa ottelussa lukemin 2-0.
Nyt on eri peli ja eri kotimaa. Tilanne on kuitenkin kohtuullisen
haastava kotijoukkueen kannalta, se on takellellut karsinnoissa ja näyttää
vahvasti siltä, että sitä ei Brasiliassa nähdä. Jatkopaikka ei ole enää omissa
käsissä, vaan se tarvitsee voiton tästä ja sitten vielä muiden apuja. Kroatia
tavoittelee vielä jopa lohkovoittoa ja siinä mielessä se ei saa tätä ottelua
hävitä, eikä oikeastaan menettää pistettäkään. Uskon, että ottelu tulee
päättymään tasapeliin ja se jo lähes sinetöi Belgian MM-kisapaikan. Kroatia voi
alkaa valmistautumaan jatkokarsintoihin ja Serbia on ulkona kisoista.
6.9.2013 klo 22:00 Skotlanti - Belgia
Skotlanti on siis jo
ulkona ja Belgia lähes sisällä. Toisella siis on otteluun panosta ja toisella
ei. Skotlanti aloitti karsinnat katastrofaalisesti ja olikin ensimmäinen
Euroopan alueen maista, joka menetti mahdollisuudet MM-kisoihin. Sen jälkeen se
on parantanut, mutta en oikein jaksa uskoa, että pelaajat motivoituvat
taistelemaan kunnolla todella kovakuntoista Belgiaa vastaan. Näin ollen tästä
vierasvoitto Belgialle.
Eurooppa, lohko B
Lohkossa B on vielä 2
maata, jotka eivät ole hävinneet yhtään peliä karsinnan edetessä. Lohkokärki
Italialla on 4 voittoa ja 2 tasapeliä, kun toisena olevalla Bulgarialla luvut
ovat toisin päin. Italia siis johtaa lohkoa 4 pisteen erolla, kun kaikilla on 4
ottelua jäljellä. Bulgaria on toisena, mutta Tsekki on siitä vain pisteen
perässä. Armenia ja karsintojen isoin pettymys Tanska ovat tällä hetkellä 4
pistettä Bulgariasta, mutta omaavat luonnollisesti vielä mahdollisuudet jatkoon.
Maltallakin on yksi voitto ja 3 pistettä, silti se on lohkossa viimeisenä.
Italia siis näyttää jyräävän jatkoon, mutta toisesta sijasta tulee todella
tiukka taistelu ainakin kolmen maan kesken. Lopuista peleistä Tanskalla
vaikuttaisi olevan helpoin loppuohjelma, kun se kohtaa esim. Maltan vielä 2
kertaa. Joten mitä vaan voi tapahtua lohkossa. Jatkoskenaariot lohkossa ovat
vielä varsin lyhyet.
- Armenia menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Italia voittaa ja se pelaa korkeintaan tasan
- Tanska menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Italia voittaa ja se pelaa korkeintaan tasan
- Malta menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Italia voittaa
- Malta menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Malta on ulkona, jos se häviää
6.9.2013 klo 19:00 Tsekki - Armenia
Tsekki on pelannut
karsinnoissa ailahtelevasti ja sen suorittamisesta on vaikea sanoa sanaakaan.
Armenia on ollut yllättävän hyvä ja se on näennäisesti vielä taistelemassa
jatkopaikoista. Todellisuudessa sillä ei ole mahdollisuuksia kuitenkaan
jatkoon. Tässäkin ottelussa Tsekki on selkeä suosikki ja sillä on oikeastaan
pakkovoiton paikka. Nyt ei saa enää pisteitä menettää, varsinkaan Armenian
tasoisille maille. Uskonkin, että Tsekki voittaa ja on hyvissä asemissa
tuleville kierroksille.
6.9.2013 klo 21:00 Malta - Tanska
Tanska on ollut pettymys,
mutta silti sillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet jatkoon. Sen loppuohjelma
on helpohko ja se voi hyvinkin naarata 9-10 pistettä lopuista otteluista, se on
tosin sitten eri asia, että riittääkö se jatkoon. Maltallakin on siis vielä
laskennallinen mahdollisuus jatkoon, mutta siihen tuskin kukaan uskoon, tuskin
edes Maltalaiset. Tästä ottelusta Tanskalle voitto ja nousu takaisin taisteluun
mukaan kisapaikasta. Suora paikka ei ole enää sen ulottuvilla, vaikka se
laskennallisesti mahdollista onkin.
6.9.2013 klo 21:45 Italia - Bulgaria
Lohkon kärkimaat kohtaavat
illan viimeisessä ottelussa. Molemmat ovat olleet vakuuttavia, mutta
Bulgarialla on ollut vaikeuksia kääntää tiukat ottelut voitoksi. Bulgarian
ongelma loppukarsinnassa on, että se pelaa yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki
peli vieraskentällä. Tämä antaa sen haastajille oivan mahdollisuuden. Lohkon
ensimmäisessä kohtaamisessa maat pelasivat viihdyttävän 2-2 tasapelin. Tiukka
on tämänkin ottelu, mutta arvelen kotijoukkueen vievän voiton. Sen materiaali
on kuitenkin selkeästi vahvempi. Näin ollen keskikasti lohkossa tasoittuu
entisestään tämän illan jälkeen.
Eurooppa, lohko C
Euroopan lohko C on hyvin
mielenkiintoisissa asetelmissa. Saksa on karkaamassa muilta, mutta Itävalta, Ruotsi
ja Irlanti ovat kaikki tasapisteissä sijoilla 2-4. Kaikilla mailla on 5
pistettä eroa Saksaan. Kazakstan on kerännyt pisteen ja Färsaaret ei sitäkään,
maiden ero on se, että Kazakstanilla on laskennallinen mahdollisuus jatkoon,
tosin ei enää suoraan MM-kisapaikkaan. Färsaaret on siis ulkona kisoista. Saksa
todennäköisesti tulee menemään suoraan kisoihin, mutta toisesta paikasta tulee
todella kova taistelu, maat kun pelaavat vielä mukavasti ristiin. Mahtava
karsintaloppu tulossa tässä lohkossa, skenaariot tälle kierrokselle näyttävät
tältä:
- Kazakstan on menettänyt
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Kazakstan on ulkona, jos
joku kolmikosta Itävalta, Ruotsi tai Irlanti voittaa
- Kazakstan on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- Färsaaret on varmasti
ulkona
6.9.2013 klo 18:00 Kazakstan - Färsaaret
Lohkojumbot pelaavat
keskenään illan ensimmäisessä ottelussa tässä lohkossa. Kummallakaan ei ole
käytännössä mahdollisuuksia jatkoon, joten nyt pelataan vain kunniasta. Kotijoukkue
on selkeä suosikki, sillä Färsaaret voittaa otteluita ani harvoin. Tästä siis
voitto kotijoukkueelle.
6.9.2013 klo 21:45 Saksa - Itävalta
Lohkokärki Saksa saattaa
hyvinkin vahvistaa asemiaan lohkokärjessä, kun se kohtaa kotonaan Itävallan.
Saksa on harjoituspeleissä ollut loistava hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuksen
kanssa on ollut suuria ongelmia. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, että onko
Joachiw Löw keksinyt jotain tähän ongelmaan. Itävalta on hyvä joukkue ja se
pystyy kyllä horjuttamaan Saksan puolustusta, jos se sillä antaa tilaa.
Veikkaan kuitenkin, että tässäkin ottelussa pätee vanha sääntö, tee enemmän
maaleja kuin vastustajasi, niin voitat ottelun. Saksa tulee näin tekemäänkin.
Itävallalla on kuitenkin tämänkin jälkeen hyvät mahdollisuudet jatkoon.
6.9.2013 klo 21:45 Irlanti - Ruotsi
Huikea trilleri on luvassa
Irlannissa, kun kotijoukkue saa vastaansa Ruotsin. Ottelu on lähinnä sillä
tasolla, että sitä ei saa hävitä. Siksi ottelu tulee olemaan tasainen ja hyvin
tarkkaa pelaamista. Jotenkin minulla on sellainen olo, että Ruotsi tulee
ottelun voittamaan, sitä ei puolla kovinkaan moni asia, muuta kuin se
Ruotsalainen Onni. Irlanti on puurtajajoukkue ja tulee varmasti olemaan hankala
pala Ruotsille, mutta luulen, että vierasjoukkue voittaa ja astuu askeleen
lähemmäs MM-kisoja.
Eurooppa, lohko D
Lohkossa D Hollanti on
ollut todella murskaava ja sen MM-kisapaikka on enää sinettiä vaille, se ei ole
hävinnyt vielä otteluakaan, eikä sillä ole pistemenetyksiä . Kun muut ovat
pelanneet ristiin, niin Hollanti on repinyt jo 7 pisteen eron seuraavaan.
Unkari ja Romania ovat 11 ja 10 pisteessä. Turkki näistä 3 pistettä perässä ja
Viro 4. Nämä maat ovat siis vielä jollain lailla mukana taistelemassa vielä
kisapaikasta. Andorra voi vielä selvitä jatkokarsintaan, mutta siis vain
laskennallisesti. Jatkokuviot lohkossa ovat nämä:
- Hollanti on varmasti
vähintään jatkokarsinnoissa, jos se voittaa
- Unkari menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Hollanti voittaa ja se häviää
- Romania menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Hollanti voittaa ja se pelaa korkeintaan tasan
- Turkki menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Hollanti voittaa
- Turkki menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Viro menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Hollanti pelaa vähintään tasan
- Viro menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos se ei voita
- Andorra on menettänyt
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Andorra on ulkona, jos Unkari-Romania
ei pääty tasan
- Andorra on ulkona, se
pelaa korkeintaan tasan
6.9.2013 klo 21:00 Romania - Unkari
Tässä ottelussa pelataan
siitä kumpi maa nähdään tämän lohkon lohkokakkosena ja jatkokarsijana. Unkari
on tällä hetkellä pisteen edellä ja siten etulyöntiasemassa, mutta tähän
otteluun Romania on kotijoukkue, näin ollen se on siinä mielessä
suosikkijoukkue. Molemmat ovat esiintyneet hyvin tasapainoisesti karsinnoissa
tähän asti ja tästäkin on luvassa tasainen taistelu. Maat kohtasivat
maaliskuussa Unkarissa ja silloin päädyttiin 2-2 tulokseen. Nytkin on niin,
että kumpikaan ei voi ottelua hävitä, joten tasapeli on hyvin lähellä.
6.9.2013 klo 21:00 Turkki - Andorra
Tässä ottelussa on vain
yksi suosikki, Turkki. Se tulee ottelusta voiton ottamaan ja erityinen toive
sillä on, että Romania – Unkari ottelu päättyy tasapeliin. Näin Turkki pääsisi
mukaan taisteluun jatkopaikasta. Turkin otteluohjelma loppukarsintaan on
kuitenkin paljon kovempi kuin esim. Unkarin, joten se saa tehdä vielä
hartiavoimin töitä jatkopaikan eteen. Tästä se kuitenkin ottaa voiton.
6.9.2013 klo 21:30 Viro - Hollanti
Hollanti ei vielä aivan
pysty ratkaisemaan MM-kisapaikkaa itselleen, mutta jos se voittaa, niin se on
käytännössä MM-kisoissa. Vain laskennallinen mahdollisuus voi sen sieltä
pudottaa. Viro on aina välillä esiintynyt pirteästi, mutta Hollanti on sille
ehdottomasti liian kova pala. Hollanti tuleekin ottamaan helpohkon voiton ja
jatkaa karsintaa ilman tappiota. Ensi viikon tiistaina siitä sitten leivotaan
MM-kisamaa, kun se kohtaa vieraissa Andorran.
Eurooppa, lohko E
Lohkossa E ihan kaikki on
mahdollista. Sveitsi johtaa lohkoa ilman tappioita ja on kerännyt 14 pistettä,
mutta se ei ole ollut niin vakuuttava, etteikö muut sitä pystyisi lohkossa
saavuttamaan. Albania on 4, Islanti 5 ja Norja 6 pistettä sitä perässä. Mutta
sitten taas kun katsoo muiden maiden esityksiä, niin tulee mieleen, että onko
paska lohko. Yksikään maa ei ole vakuuttanut ja siksi Albanian ja Islannin
tasoiset maat ovat taistelemassa jatkokarsijan paikasta. Norjakin on ollut
sysihuono, mutta silti sillä on mahdollisuus jopa suoraan MM-kisoihin. Slovenia
on lohkossa viidentenä 2 pistettä Norjasta ja perää tässä lohkossa pitää Kypros
2 pistettä Slovenian perässä. Sen asema on tukala. Lohkossa ei ole vielä
minkäänlaisia jatkoskenaarioita tarjolla, niin tasainen se tässä vaiheessa on.
6.9.2013 klo 20:00 Norja - Kypros
Norja on ollut huono,
mutta on siis edelleen hyvinkin taistelemassa MM-kisalipuista. Kypros asema on
vaikea, mutta se tulee varmasti ainakin kiusaamaan muita maita, vaikka ei
kisoihin pääsisikään. Se ei ole mikään huono futismaa, mutta ei kisapaikan
veroinen. Norja on takellellut pitkin karsintaa ja sillä on ollut vaikeuksia
sekä kotona että vieraissa, mutta näiden maiden edellisen ottelun se voitti
vieraissa 1-3. Tästä johtuen se on suosikki otteluun ja näenkin, että se tulee
ottelun voittamaan. Voitolla Norja on edelleen taistelussa mukana.
6.9.2013 klo 21:30 Slovenia - Albania
Slovenia on ollut Tanskan
ohella toinen pettymys näissä karsinnoissa. Se on kärsinyt yllätystappioita ja
sen mahdollisuudet jatkoon ovat hyvin vähäiset, edes voitot lopuista otteluista
eivät enää vie sitä automaattisesti jatkoon. Se tarvitsee myös muiden apua.
Albania taas puolestaan on ollut pienoinen yllätys ja se on käyttänyt muiden
takeltelut loistavasta hyväkseen. Tiedossa oli, että Albanian futis on
kehittynyt, mutta että se taistelee koko karsinnan MM-kisapaikoista on ollut
yllätys. Itse kuitenkin uskon, että Slovenia aloittaa kasvojen pesunsa ja tulee
ottelun voittamaan. Tietynlainen järjestyksen palautus tulee näkymään, mutta en
jaksa uskoa, että Slovenia nousee enää kahden parhaan joukkoon lohkossa.
6.9.2013 klo 21:30 Sveitsi - Islanti
Lohkon viimeisessä ottelussa
Sveitsi on selkeä suosikki, vaikka Islantikin on esiintynyt pirteästi. Islanti
on todella tiukasti kiinni jatkokarsijan paikassa, mutta nyt sillä on erittäin
vaikea vieraspeli Sveitsin vieraana. Sveitsi voi kahdella voitolla ratkaista suoran
MM-kisapaikan ja se ei ole kauhean kaukana, että sen nimi voidaan kirjoittaa
papereihin ja tiistaina. Tästä ottelusta se ottaa voiton ja sysää samalla
Islantia hankalampaan asemaan. Todennäköisesti käy niin tässä lohkossa, että
keskikasti tiivistyy ja myös Slovenia nousee jatkopaikka taisteluun mukaan.
Eurooppa, lohko F
Lohkossa F on kahden
kerroksen väkeä, Portugali johtaa lohkoa ottelun enemmän pelanneena kuin
kakkonen Venäjä ja kolmonen Israel. Venäjä on sitä 2 pistettä ja Israel 3
pistettä perässä. Pohjois-Irlanti, Azerbaidjan ja Luxemburg ovat lähinnä vain
kiusaajan asemassa tässä lohkossa. Venäjä aloitti karsinnan hyvin, mutta on nyt
hävinnyt 2 peliä putkeen. Israel taas aloitti huonosti, mutta on sen jälkeen
kuin yllättäen hiipinyt taisteluun mukaan. Portugalin peli ailahteli karsinnan
alkuvaiheessa, mutta nyt se on päässyt vauhtiin ja sen pysäyttäminen on
vaikeaa. Israelin otteluohjelman on kaikista vaikein näistä kolmesta, kun se
kohtaa vielä muut kärkimaat vieraskentällä, Venäjän tilannetta parantaa
ehdottomasti 2 ottelua Luxemburgia vastaan. Mielenkiintoinen loppu siis tulossa
tässä lohkossa, jatkoskenaariot näyttävät tältä.
- Pohjois-Irlanti menettää
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan, jos Portugali voittaa
- Azerbaidjan on
menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Azerbaidjan on ulkona, jos
Venäjä voittaa
- Azerbaidjan on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- Luxemburg menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Portugali voittaa
- Luxemburg menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos se ei voita
- Luxemburg on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
6.9.2013 klo 17:30 Venäjä - Luxemburg
Venäjän pelaaminen tuntuu
oleva pahasti sekaisin, se hävisi elokuussa Pohjois-Irlannin vieraana ja se
aiheuttaa tähän otteluun valtavat paineet. Luxemburgin tilanne on aika normaali
sille, siltä ei odoteta mitään merkittävää. Se on kuitenkin pelannut hyvät
karsinnat ja sen jalkapallon taso on selkeästi nousussa. Ei se kuitenkaan
oikeasti pysty Venäjää vieraskentällä haastamaan, mutta ei se ihan niin
heittopussi ole, mitä monet olettavat. Venäjä kuitenkin palaa voittokantaan ja
vahvistaa asemaansa lohkossa. Ratkaisut jäävät tuleviin peleihin.
6.9.2013 klo 21:45 Pohjois-Irlanti - Portugali
Pohjois-Irlanti yllätti
elokuussa siis Venäjän ja nyt se koittaa tehdä saman myös Portugalille.
Portugali kuitenkin tietää nyt mitä Pohjois-Irlannissa on luvassa ja osaa
valmistautua siihen paremmin kuin Venäjä. Näin Pohjois-Irlannilla ei ole
yllätyksen paikkaa. Pohjois-Irlannille ottelulla ei ole juurikaan suurta
merkitystä, hyvää treeniä parempiansa vastaan vain. Se tulee pistämään Portugalinkin
tiukoille, mutta voittaja on kuitenkin vierasjoukkue.
7.9.2013 klo 21:00 Israel - Azerbaidjan
Lohkon selvin ottelu
käydään Israelissa ja samalla se on ainoa ottelu, joka pelataan lauantaina
Euroopan alueen otteluista. Israel jatkaa hiiviskelyään kärkikaksikon takana ja
pysyy edelleen iskuetäisyydellä, kun se nyt kotikentällään voittaa
Azerbaidjanin. Azereille ottelu on vain enää harjoitus, vaikka sillä laskennallinen
mahdollisuus vielä MM-kisoihin onkin. Kukaan tosin ei usko siihen, että se
oikeasti nousisi vielä kisapaikan tavoitteluun mukaan. Kotijoukkueelle siis
voitto tästä ottelusta.
Eurooppa, lohko G
Lohkossa G sijoitukset
ovat tällä hetkellä hyvin vakiintuneet ja mitään suuria muutoksia nykyisiin
sijoihin tuskin tullaan karsinnan loppuvaiheessakaan näkemään. Bosnia-Herzegovina
on ollut tähän mennessä vakuuttava ja on vahvasti menossa MM-kisoihin. Kreikka
tosin vaanii 3 pisteen päässä. Slovakia on jäänyt tästä jo 4 pistettä. Ja siitä
on 4 pistettä Liettuaan. Latvia ja Liechtenstein pitävät perää lohkossa. Aika
selvältä siis näyttää, että kärkikaksikko valtaa nuo samat sijat kun lohko on
päätöksessään. Slovakialla on kuitenkin paljon sananvaltaa siinä, että kumpi on
kärjessä, koska se kohtaa kahdesti Bosnia-Herzegovinan ja kerran Kreikan. Näin
ollen sitäkään ei voi vielä täysin laskea ulos kuvioista, mutta sen pitää
onnistua täydellisesti. Jatkojen suhteen tilanne on tämä:
- Bosnia-Herzegovina on
varmasti vähintään jatkokarsinnoissa, jos se voittaa
- Slovakia menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Bosnia-Herzegovina voittaa
- Liettua menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Bosnia-Herzegovina voittaa
- Liettua menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos se häviää
- Liettua on ulkona, jos Kreikka
voittaa ja se pelaa korkeintaan tasan
- Latvia menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Bosnia-Herzegovina pelaa vähintään tasan
- Latvia menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Latvia on ulkona, jos Kreikka
voittaa
- Latvia on ulkona, jos
Kreikka pelaa tasan ja se häviää
- Liechtenstein on
menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Liechtenstein on ulkona,
jos se pelaa korkeintaan tasan
6.9.2013 klo 21.00 Latvia - Liettua
Baltian derbyssä Latvia
saa vieraakseen naapurinsa Liettuan. Molemmat on vahvasti ankkuroitu lohkon
hännille ja sieltä nousu enää mukaan taisteluun on mahdotonta, vaikka
laskennallisesti tietysti mahdollista. Kumpainenkaan ei ole esittänyt ihmeitä,
joten tässä pelataan vain jäsenten välisestä herruudesta. Jotenkin tunne on,
että pelistä tulee kuuma taistelu naapurimaiden välille, mutta saatan hyvinkin
olla väärässä ja tästä tulee mitään sanomaton potkupallo-ottelu. Kumminpäin
tahansa, niin ottelu tulee päättymään tasapeliin ja sitä kautta molemmat maat
ovat ulkona MM-kisoista.
6.9.2013 klo 21.15 Bosnia-Herzegovina - Slovakia
Lohokn toisessa ottelussa
pelataan jo sitten MM-kisalipusta. Kotijoukkue voi sysätä Slovakian ulos
varmasta MM-kisapaikan tavoittelusta. Tämä johtaa siihen, että Slovakialla on
ottelussa huikeat paineet. Se on suorittanut alle tasonsa ja nyt pitäisi pystyä
ottamaan täydet pisteet tulikuumalta kotijoukkueelta. Bosnia-Herzegovina on
tehnyt lohkossa lähes yhtä paljon maaleja, kuin muut joukkueet yhteensä. Se
kertoo aika paljon maan tasosta tällä hetkellä. En usko, että Slovakialta
löytyy riittävästi paukkuja pitää Dzeko-Ibisevic parivaljakko kiinni ja näin
ollen arvelen Bosnia-Herzegovinan voittavan tämän ottelun.
6.9.2013 klo 21.45 Liechtenstein - Kreikka
Vaikka Liechtenstein on kääpiövaltio,
niin silti se on sitkeästi mukana kansainvälisessä jalkapallossa. Aina silloin
tällöin se onnistuu jonkun heikosti valmistautuneen maan voittamaan tai
pelaamaan vähintään tasan. Näissä karsinnoissa se on onnistunut nappaamaan 2
tasapelipistettä ja ne ovat tulleet kahdesta edellisestä pelistä Latviaa ja
Slovakiaa vastaan. En kuitenkaan usko, että Kreikka tulee hyytymään Liechtenstein
vieraana, vaan se hakee helpohkon voiton ja jatkaa taistelua suorasta MM-kisapaikasta.
Liechtensteinin taru loppuu tähän otteluun.
Eurooppa, lohko H
Lohko H on vielä 4
joukkueen kauppa. Vaikkakin Puola ja Ukraina ovat hieman perässä kärkikaksikkoa.
Montenegro johtaa lohkoa, mutta sillä on enää 3 ottelua jäljellä. Englanti on
tästä 2 pistettä perässä, mutta ottelun vähemmän pelanneena, joten periaatteessa
se voi olla jopa lohkon kärjessä, kun sama määrä otteluita on pelattu. Ukraina
on pisteen Englannista ja 2 edellä Puolaa. Näin ollen Puola o 5 pistettä
Montenegrosta, mutta kun sillä on peli vähemmän pelattuna, niin kaikki on
sillekin mahdollista. Moldova on menettänyt mahdollisuutensa suoraan kisoihin
ja laskennallisia vaihtoehtoja kakkoseksi nousuun on vähän. San Marinoa
puolestaan ei tulla näkemään MM-kisoissa missään tapauksessa. Otteluohjelma
suosii Ukrainaa tällä hetkellä sillä, sillä on 3 kotipeliä jäljellä ja se
kohtaa kahdesti San Marinon. Muiden ottelut menevät enemmän ristiin, joten
Ukraina saattaa olla yllättävän vahvoilla tässä lohkossa lopulta. Skenaariot
koskevat vain lohkon hännän huippuja tällä hetkellä.
- Moldova on menettänyt
mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Moldova on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- San Marino on ulkona
6.9.2013 klo 21:00 Ukraina - San Marino
Tämä ottelu menee
Ukrainalle todella selvästi, ei kahta sanaa. Ukraina on hyvissä asemissa
lohkossa, kun katsotaan sen loppuohjelmaa. Niinpä muut saavat todella pistää
parastaan, jos meinaavat olla lohkossa Ukrainan edellä. Ukraina kuin kuitenkin
ottaa San Marino peleistä 6 pistettä. Näin se on vähintään 17 pistessä, joten
Englantikin tarvitsee ainakin 2 voittoa tulevista otteluista ollakseen Ukrainan
edellä. Tästä ottelusta siis voitto kotijoukkueelle.
6.9.2013 klo 21:45 Puola - Montenegro
Ottelu on Puolan kannalta
erittäin tärkeä, tappioon sillä ei ole mitään varaa, tasapelikin on huono
vaihtoehto. Montenegron taas puolestaan pitäisi pystyä vähintään tasapeliin,
tosin sekin saattaa olla huono vaihtoehto, koska Englannilla ja Ukrainalla on
sitä vähemmän otteluita pelattuna. Todennäköisesti siis ottelu on hyvin tarkkaa
pelaamista, koska kumpikaan ei voi ottelua hävitä. Se kumpi onnistuu harvoista
paikoistaan tehokkaammin ja minä veikkaan, että se on Montenegro. Se on
yllätyksellinen ja ennen kaikkea tasainen joukkue, isolla J:llä. Puolalle onkin
luvassa ankea karsinnan loppu.
6.9.2013 klo 22:00 Englanti - Moldova
Englannin voitto on hyvin
todennäköinen tässä ottelussa, mutta ei Moldova ihan heittopussi ole.
Materiaali ja kotikenttäetu ovat kuitenkin sitä luokkaa, että Englanti on
selkeä suosikki otteluun ja tulee tietysti myös ottelun voittamaan. Englannin
kohdalla ehkä enemmänkin huomio pitää keskittää sen tuleviin vastustajiin,
sillä se kohtaa ensin Ukrainan vieraissa, Montenegron kotona ja sitten vielä
Puolan kotona. Eli sillä ei ole luvassa tämän ottelun jälkeen yhtään
heittopussipistettä. Tämän ottelun se kuitenkin voittaa ja tiistaina lyödään
todelliset merkit sen MM-kisapaikka haaveille.
Eurooppa, lohko I
Lohkossa I 2 parasta on jo
selvillä, vaikka Suomella ja Georgialla jonkinlainen laskennallinen
mahdollisuus jatkoon vielä onkin. Espanja on lohkokärjessä ja todella lähellä
lohkovoittoa. Sen loppuohjelma on helpompi kuin sen pahimman vastustajan
Ranskan. Ranska on tällä hetkellä pisteen perässä Espanjaa ja tarvitsee muiden
apua noustakseen Espanjan ohi. Suomi on 4 pistettä Ranskaa jäljessä ja
mahdollisuudet jatkoon ovat lähinnä laskennalliset. Suomen pitäisi voittaa
saman karsinnan aikana Espanja kotona ja Ranska vieraissa. Tällaista
kombinaatiota ei varmasti tulla näkemään. Georgia on 2 pistettä Suomen perässä
ja se tilanne on lähes yhtä heikko kuin Suomen. Valko-Venäjällä on saman verran
pisteitä kuin Georgialla, mutta yksi ottelu enemmän pelattuna, näin ollen se ei
voi enää päästä suoraan MM-kisoihin. Skenaariot lohkoon ovat tässä:
- Suomi on ulkona, jos se
häviää ja Ranska voittaa
- Georgia menettää mahdollisuudet
suoraan MM-kisapaikkaan, jos Espanja voittaa
- Georgia on ulkona, jos
se häviää
- Valko-Venäjä on
menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Valko-Venäjä on ulkona,
jos Ranska pelaa vähintään tasan
6.9.2013 klo 21:15 Georgia - Ranska
Pelin suosikki on selvä,
mutta se ei aina takaa samaa lopputulosta. Ranskalle nämä pikkumaat ovat olleet
hankalia viime vuosina ja nytkään se ei helpolla pääse Georgialaisessa perunapellolla.
Georgialla on enää laskennallista panosta ja sen vuoksi kaikki paineet ovat
Ranskalla, sen on pakko voittaa ja odottaa mitä tapahtuu Espanjalle. Uskoisin,
että se pystyy paineet kestämään ja voittaa ottelun, mutta vain maalilla. Tässä
tapauksessa sekin riittää.
6.9.2013 klo 21:30 Suomi - Espanja
Lohkon toisessa ottelussa
Suomi kohtaa Espanjan. Edellisessä maiden kohtaamisessa Suomi otti
yllätyspisteen Espanjasta ja yrittää nyt samaa temppua. Suomi oli hyvä
harjoitusottelussa Sloveniaa vastaan elokuussa, joten se lupaa hyvää. Slovenia
tosin oli suuri pettymys ja sen lisäksi Espanja on toista maata kuin Slovenia.
Nyt Espanjaakaan ei voi yllättää enää Suomen pelitapa, joten Suomella on
tuskainen ilta edessä. Romantikot näkevät tässä ottelussa Suomen voiton ja
itsekin toivon, että Suomi voittaisi ja nousisi taisteluun MM-kisapaikasta,
mutta kaikki realismi on sitä vastaan. Suomi ei ottelua voita, tasapelin se voi
ehkä pelata, mutta siihenkin mahdollisuudet ovat pienet. MM-haaveet menevät
murskaksi, mutta Suomen aikaa tulee, mutta ei vielä.
Sellaista Euroopan alueen
peleistä, kiva kun jaksoit lukea tänne asti. Perjantaita odotellessa tulee
vielä Afrikan alueen peleistä samanlainen setti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti