Myös Amerikan mantereilla pelataan tulevana viikonloppuna
MM-karsintaotteluita. Pohjoisella alueella otteluita pelataan lauantai aamuyön
aikana kaikkiaan 3 kappaletta, Eteläisellä puolella pelejä on kaikkiaan 4.
Molemmissa karsinnoissa aletaan kiivaasti lähestyä loppua ja esimerkiksi
Argentiinalla mahdollisuus varmistaa MM-kisapaikka tällä kierroksella. Lisäksi
muutamalla maalla on mahdollisuus joutua ulos MM-kisoista. Pelataan siis kaiken
kaikkiaan mielenkiintoisia pelejä. Alla taas totuttuun tapaa lohkoanalyysia ja
arviot pelipäivän otteluihin.
Pohjois- ja Väli-Amerikka
Pohjois- ja Väli-Amerikan karsinnan viimeisestä vaiheesta
on jäljellä 4 kierrosta. Yksikään maa ei ole vielä varmistanut kisapaikkaansa,
eikä yksikään ole menettänyt mahdollisuuksiaan jatkoon, eikä vielä
lauantainakaan käy näin. Lohkon kärkipaikan on vallannut USA, joka on muutenkin
esittänyt viime aikoina hienoja otteita, voidaankin siis olettaa, että sen
tahti ei hyydy ja se tulee olemaan ensimmäinen MM-kisapaikan varmistanut maa
tästä maanosasta. Kahta seuraavaa sijaa pitää muuta maanosat suuret maat, Costa
Rica ja Meksiko. Costa Rica takelteli edellisissä karsintavaiheessa ja Meksiko
on takellellut tässä. Se on tahkonnut jo 5 tasapeliä kuudessa ottelussa. Silti
se on vielä lohkossa kolmantena ja kiinni suorassa MM-kisapaikassa. Tosin
Honduras on pisteen päässä ja Panama 2 pisteen. Jamaikan tilanne ei ole enää
sen omissa käsissä ja todennäköisesti sen mahdollisuudet menevät MM-kisoihin ensi
viikon keskiviikkona.
7.9.2013 klo 04:30 Meksiko - Honduras
Meksikolla on siis takanaan jo 5 tasapeliä ja vain yksi
voitto, maaliero on 3-2. Sillä on ollut hyvin vaikeata kaikessa pelaamisessa ja
voittaminen sekä erityisesti maalinteko on ollut erittäin hankalaa. Tästä
huolimatta se on siis lohkossa kolmantena ja kiinni sitä kautta MM-kisalipussa.
Nyt kyseessä on kuitenkin sellainen ottelu, jota se ei saa hävitä. Vastassa
sillä on Honduras, joka on vain pisteen perässä. Hondurasille vieraspelit tosin
ovat olleet erittäin hankalia. Se on tässä karsintavaiheessa hävinnyt kaikki
vieraspelinsä ja se on suistamassa sen ulos MM-kisoista. Jotain siis tarttis
tehdä tuolle vieraspelaamiselle, sillä se ei ole vielä tehnyt yhtään maalia
vieraskentällä.
Koska panokset ottelussa ovat suuret, niin veikkaan, että
ottelusta tulee vähämaalinen. Hondurasin vieraspelitaustan huomioiden veikkaan
Meksikon voittavan maalilla tämän ottelun. Voitolla se selviää eroon
Hondurasista, mutta joutuu vielä taistelemaan jatkossa Panaman kanssa suorasta
kisapaikasta.
7.9.2013 klo 05:00 Panama - Jamaika
Toisessa kello viideltä alkavassa ottelussa kohtaavat
Panama ja Jamaika. Maat ovat tällä hetkellä hännänhuippuina lohkossa, sijoilla
5 ja 6. Panama tosin on selkeästi vielä taistelemassa MM-kisapaikasta, Jamaika
ei niinkään, sillä se on jo 4 pistettä perässä Panamaakin. Panama ei ole vielä
hävinnyt kotonaan, eikä Jamaika voittanut vieraissa, mutta kumpikaan ei ole
loistanut mitenkään erikoisesti. Tästä syystä puntit asettuvat Panaman
puolella. Lisäksi sillä on pelillä enemmän merkitystä, Jamaikan kohdalla voisi
kuvitella selkärangan jo katkenneet. Tosin nythän se voi pelata painetta, mutta
silti uskon, että paras puristus on poissa.
Veikkaankin siis, että Panama tulee ottamaan voiton tästä
ottelusta ja se nousee taistelemaan Meksikon kanssa suorasta jatkopaikasta.
7.9.2013 klo 05:00 Costa Rica - USA
Pohjois- ja Väli-Amerikan suuret kohtaavat yön
viimeisessä ottelussa. USA on jo lähellä MM-kisapaikkaa ja Costa Ricallakin
tilanne on hyvin hallussa. Costa Rica on ollut hyvä kotikentällään, 3 voittoa
ja 0 päästettä maalia. USAlla taas vieraskentältä on voitto, tappio ja
tasapeli. Tästäkin ottelusta on odotettavissa tasainen vääntö, koska molemmat
tarvitsevat vielä pisteitä kisapaikan varmistamiseen. Lisäksi erityisesti Costa
Ricalle tappio olisi huono juttu. USA voi vielä tappion tästä ottaa ja se ei
muuta sen tilannetta lohkossa juurikaan.
Arvaankin siis tässä ottelussa pelattavan aika tiukkaa
puolustusta ja sitä kautta 0-0 tulosta. Uskon kuitenkin, että molemmat maat
tekevät maalin ja ottelu päättyy 1-1 tasapeliin. Kumpikaan ei ole tyytyväinen,
mutta ei pettynytkään, sillä myöhemmin ne matkaavat molemmat MM-kisoihin.
Etelä-Amerikka
Etelä-Amerikan karsinta-alueella pelataan kaikkiaan siis
4 ottelua perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kaikkiaan 9 maasta Argentiinan
on määrä olla sivussa tällä pelipäivällä. Sen tilanne onkin lohkossa todella
hyvä, se on jo varmistanut pääsynsä vähintään jatkokarsintaan ja voi saavuttaa
MM-kisapaikan vaikka ei tänä pelipäivänä pelaakaan. Se tosin vaatii kolmen
ottelun kombinaation osumista, siitä myöhemmin tuolla alempana. Myöskin 3
seuraavaa maata ovat erittäin hyvissä asemissa lohkossa, sillä ne ovat tällä
hetkellä viidentenä olevaa Uruguayta edellä 5-7 pistettä, tosin osalla on yksi peli
enemmän pelattuna. Kaksikko Kolumbia ja Ecuador tullaan mitä todennäköisimmin
näkemään 2014 MM-kisoissa ja Chilelläkin siihen on hyvä mahdollisuus. Uruguayn
on siis tällä hetkellä viides ja kiinni jatkokarsijan paikassa, mutta jos se
voittaa ja Chile häviää, niin ero kutistuu saavutettavaksi. Venezuela ja
Perukin omaavat vielä mahdollisuudet suoraan jatkopaikkaan, mutta niiltä
vaaditaan lopuista otteluista pelkkiä voittoja. Venezuela on Uruguayn kanssa
tasapisteissä ja Peru näistä 2 pistettä. Bolivian ja Paraguayn suorat
MM-kisahaaveet ovat jo menneet, mutta jatkokarsintaan niillä on laskennallinen
mahdollisuus. Molemmat saattavat myös joutua ulos tällä pelipäivällä. Alla
lyhyesti skenaarioita mitä voi karsinnassa tapahtua MM-kisoihin pääsyn ja
sieltä putoamisen kanssa.
- Argentiina on
MM-kisamaa, jos Kolumbia-Ecuador päättyy tasan, Uruguay-Peru päättyy tasan ja
Venezuela voittaa Chilen
- Argentiina on
varmistanut paikkansa vähintään jatkokarsinnassa
- Kolumbia on vähintään
jatkokarsija, jos se voittaa ja sekä Chile että Uruguay häviää
- Bolivia on ulkona, jos
se häviää
- Bolivia on ulkona, jos
se pelaa tasan ja Peru-Uruguay ei pääty tasan tai Venezuela voittaa
- Paraguay on ulkona, jos
se pelaa tasan ja Uruguay tai Venezuela voittaa
- Paraguay on ulkona, jos
se häviää ja Peru-Uruguay ei pääty tasan
- Paraguay on ulkona, jos
se häviää ja Venezuela pelaa vähintään tasan
6.9.2013 klo 23:30 Kolumbia - Ecuador
Etelä-Amerikan karsintapäivän
aloittaa Kolumbian ja Ecuadorin välinen lohkon kärkikamppailu. Kolumbialla on
siis jo mahdollisuus varmistaa vähintään jatkokarsijan paikka ja käytännössä
myös suora MM-kisapaikka voittamalla ottelu. On vain hyvin vähän
laskentakaavoja voiton jälkeen, jotka voivat sen pudottaa jatkosta. Ecuadorin
tilannen lohkossa on myös vakaa, mutta se tarvitsee myös vielä pisteitä ja
erityisesti tasapelipisteet vieraista ovat Etelä-Amerikassa arvokkaita. Kolumbia
on ollut kotikentällään erittäin vakuuttava viime aikoina ja myös sen puolesta
suosikki. Ecuadorilla on vieraskentältä 2 tasapeliä ja 3 tappiota.
Kolumbia on ollut niin
vahva kotikentällään, että uskon sen voittavan ottelun ja jatkavan sitä kautta
MM-kisoihin. Periaatteessa laskentamallista saattaa löytyä myös sellainen
skenaario, että Kolumbia varmistaa paikan MM-kisoihin jo nyt, mutta se vaatii
korkeampaa matematiikkaa. Tästä ottelusta sille kirjataan kuitenkin voitto.
7.9.2013 klo 01:30 Paraguay - Bolivia
Lohkon hännänhuippujen välisessä ottelussa pelataan
maineen lisäksi myös siitä, että kumman taistelu mahdotonta vastaan jatkuu.
Molemmat ovat tappiolla ulkona kisoista ja tasapelilläkin todennäköisesti. Paraguay
on otteluun hienoinen suosikki, mutta vain sen vuoksi, että se palaa
kotikentällä. Aikaisemmat ottelut ovat osoittaneet, että Etelä-Amerikan
karsinta-alueella vieraissa voittaminen on hankalaa.
Tästä ottelusta laitetaan Paraguaylle voitto. Bolivia on
ulkona ja Paraguaykin vain niukan naukin säilyttää mahdollisuutensa jatkoon.
Ensi keskiviikkona sekin mahdollisuus sitten menee.
7.9.2013 klo 03:30 Chile - Venezuela
Chilen ja Venezuelan välinen ottelu on suoran
MM-kisapaikan kannalta erittäin tärkeä ottelu, ei vain näille maille vaan myös
Uruguaylle ja Perulle. Chile on ollut vahvassa vireessä viime aikoina ja on
tällä hetkellä lohkonelonen ja tiukasti kiinni kisalipussa. Venezuela on Chileä
jo 5 pistettä perässä ja se on siis käytännössä pakkovoiton edessä, jos se
vielä MM-kisoihin hamuaa. Venezuela on ollut kovin heikko viime aikoina ja sen
vuoksi sille ei kyllä ihan hirveästi ole luvassa Chilen reissulta. Sen olisi
kuitenkin vähintään pystyttävä puristamaan tasapeli, mutta sekin saattaa sysätä
sen toivottomaan tilanteeseen, koska se on pelannut ottelun Uruguayta enemmän,
joka tasapisteissä pitää viidettä sijaa. Chile on kotikentällään hävinnyt
Kolumbialle ja Argentiinalla, joten voitettavissa se on, mutta Venezuela on eri
kaliiberin maa. Lisäksi se on pystynyt voittamaan vieraskentällä vain
Paraguayn.
Vaikuttaa kaikkinensa aika selvältä, että Chile tulee
ottelun voittamaan ja samalla se selkiyttää lohkoa merkittävästi. Samalla se
tarkoittaa sitä, että Venezuela taistelee vain jatkokarsijan paikasta ja on
siinäkin heikoilla. Hienosta karsinta-alusta huolimatta Venezuela on jälleen
putoamassa pois MM-kisoista. Chilelle siis voitto ja jo lähes varman
MM-kisalippu.
7.9.2013 klo 05:30 Peru - Uruguay
Etelä-Amerikan alueen viimeinen ottelu pelataan Perussa.
Siinä kotijoukkue saa vastaansa jatkokarsijan paikkaa hallussa pitävän Uruguayn.
Uruguay on pelannut karsinnat alle odotusten ja on siis ollut selkeä pettymys.
Perun karsintakin alkoi huonosti, mutta se on parantanut otteitaan
merkittävästi karsinnan edetessä. Nyt se on 2 pistettä Uruguayta jäljessä,
joten tämä peli on erittäin tärkeä jatkon kannalta. Molemmilla on saman verran
pelejä pelattuna, että siitäkään ei kumpikaan saa hyötyä. Uruguayn tavoite
onkin pelata ottelussa vähintään tasapeli, tappio olisi kaikkinensa katastrofi
ja se saattaisi johtaa siihen, että Uruguay ei ainakaan tule saavuttamaan
suoraan MM-kisapaikkaa. Perun tilanne on hyvin samankaltainen, mutta sen vain
on pakko voittaa. Tappiolla se on varmasti ulkona, vaikka laskennallinen
mahdollisuus jatkoon jääkin.
Veikkaan, että ottelu tulee päättymään tasapeliin, molempien
tilanne pysyy auki, vaikkakin suora MM-kisapaikka jäänee molemmilta tasapelin
myötä auki. Pisteet siis jakoon.
Näin pelataan Ameriikan mantereilla, Afrikkaa ja
Eurooppaa on tulossa loppuviikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti