Jalkapallon MM-karsinnat
jatkuvat jälleen noin kuukauden päästä, kun 11.10.2013 pelataan seuraava
karsintakierros. Oseanian ja Aasian karsinnat ovat nyt ohi. Oseanian edustaja
maanosien välisessä karsinnassa Pohjois- ja Väli-Amerikan edustajaa vastaan on
Uusi-Seelanti. Aasian edustajaksi ottelupariin Etelä-Amerikan edustajaa vastaan
paikkansa varmisti tiistaina Jordania. Muilla karsinta-alueilla karsinnat ovat
edelleen käynnissä. Afrikassa 10 maata tullaan jakamaan viiteen ottelupariin
ensi viikolla maanantaina ja siellä ei siis vielä seuraavan pelipäivänä voi
kukaan varmistaa kisapaikkaansa. Muutamaa päivää myöhemmin pelattavissa
toisissa osaotteluissa sen sijaan paikat ovat jaossa.
Muilla alueilla lohkot
ovat vielä pahasti vaiheessa ja tässä postauksessa on tarkoitus käsitellä
Euroopan, Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Etelä-Amerikan lohkojen
karsintatilanteet jatkoon pääsyjen ja putoamisten suhteen seuraavan pelipäivän
otteluissa.
Eurooppa, lohko A
- Belgia on varmistanut
paikan vähintään jatkokarsinnassa
- Belgia on MM-kisamaa,
jos se pelaa vähintään tasan
- Kroatia on varmistanut
vähintään paikan lohkokakkosten vertailuun
- Kroatia on menettää mahdollisuudet
suoraan kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Serbia, Skotlanti,
Makedonia ja Wales on varmasti ulkona
Eurooppa, lohko B
- Italia on varma
MM-kisamaa
- Bulgaria on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Bulgaria selviää
lohkokakkosten vertailuun, jos se voittaa ja Tanska häviää
- Tanska on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Tanska on ulkona, jos se
häviää ja Bulgaria voittaa
- Tsekki on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Tsekki on ulkona, jos Bulgaria
voittaa
- Tsekki on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Bulgaria pelaa vähintään tasan
- Tsekki on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Tanska voittaa
- Tsekki on ulkona, jos se
häviää
- Armenia on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Armenia on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- Malta on varmasti ulkona
Eurooppa, lohko C
- Saksa on varmistanut
paikan vähintään jatkokarsinnassa
- Saksa on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa
- Saksa on varma
MM-kisamaa, jos Ruotsi pelaa korkeintaan tasan
- Ruotsi menettää mahdollisuudet
suoraan kisapaikkaan, jos Saksa voittaa
- Ruotsi menettää mahdollisuudet
suoraan kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Ruotsi selviää lohkokakkosten
vertailuun, jos se voittaa ja Saksa voittaa
- Itävalta on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Itävalta on ulkona, jos
se häviää
- Irlanti on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Irlanti on ulkona, jos Ruotsi
pelaa vähintään tasan
- Irlanti on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- Kazakstan ja Färsaaret
ovat varmasti ulkona
Eurooppa, lohko D
- Hollanti on varma MM-kisamaa
- Unkari on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Unkari selviää
lohkokakkosten vertailuun, jos se voittaa ja Turkki häviää ja Romania häviää
- Turkki on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Turkki on ulkona, jos se
häviää ja Unkari voittaa
- Romania on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Romania on ulkona, jos
se häviää ja Unkari voittaa
- Viro ja Andorra ovat varmasti
ulkona.
Eurooppa, lohko E
- Sveitsi on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa
- Sveitsi on varma
MM-kisamaa, jos se pelaa tasan ja Islanti pelaa korkeintaan tasan
- Sveitsi on varma
MM-kisamaa, jos Islanti pelaa korkeintaan tasan ja Slovenia pelaa korkeintaan
tasan
- Sveitsi selviää vähintään
lohkokakkosten vertailuun, jos se pelaa tasan
- Sveitsi selviää vähintään
lohkokakkosten vertailuun, jos Slovenia pelaa korkeintaan tasan
- Islanti menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos Sveitsi voittaa
- Islanti menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Slovenia menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos Sveitsi pelaa vähintään tasan
- Slovenia menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Slovenia on ulkona, jos
se häviää ja Islanti voittaa
- Norja on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Norja on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Islanti voittaa
- Norja on ulkona, jos se
häviää
- Albania on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Albania on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Islanti voittaa
- Albania on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Slovenia voittaa
- Albania on ulkona, jos
se häviää
- Kypros on varmasti
ulkona.
Eurooppa, lohko F
- Venäjä on varma MM-kisamaa,
jos se voittaa ja Portugali häviää
- Venäjä selviää vähintään
lohkokakkosten vertailuun, jos se pelaa vähintään tasan
- Venäjä selviää vähintään
lohkokakkosten vertailuun, jos Israel pelaa korkeintaan tasan
- Portugali menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaa, jos se häviää ja Venäjä voittaa
- Portugali selviää
vähintään lohkokakkosten vertailuun, jos se pelaa vähintään tasan
- Israel on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan
- Pohjois-Irlanti, Luxemburg
ja Azerbaidjan ovat varmasti ulkona
Eurooppa, lohko G
- Bosnia-Herzegovina on
varmistanut paikkansa vähintään lohkokakkosten vertailuun
- Kreikka on varmistanut
paikkansa vähintään lohkokakkosten vertailuun
- Slovakia, Liettua, Latvia
ja Liechtenstein ovat varmasti ulkona
Eurooppa, lohko H
- Englanti selviää
vähintään lohkokakkosten vertailuun, jos se voittaa
- Ukraina menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos se häviää ja Englanti voittaa
- Montenegro menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos se häviää
- Puola menettää
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaa, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Puola on ulkona, jos se
häviää
- Moldova ja San Marino
ovat varmasti ulkona
Eurooppa, lohko I
- Espanja on varmistanut
paikkansa vähintään lohkokakkosten vertailuun
- Ranska on varmistanut
paikkansa vähintään lohkokakkosten vertailuun
- Suomi, Georgia,
Valko-Venäjä ovat varmasti ulkona
Pohjois- ja Väli-Amerikka
- USA ja Costa Rica ovat
varmoja MM-kisamaita
- Honduras on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa ja Meksiko-Panama päättyy tasan
- Honduras selviää
vähintään jatkokarsintaan, jos se voittaa
- Panama menettää
mahdollisuuden suoraan kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Honduras
voittaa
- Meksiko menettää
mahdollisuuden suoraan kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Honduras
voittaa
- Jamaika on menettänyt
mahdollisuuden suoraan kisapaikkaan
- Jamaika on ulkona, jos
Meksiko-Panama ei pääty tasan
- Jamaika on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
Etelä-Amerikka
- Argentiina on varma
MM-kisamaa
- Kolumbia on varmistanut
paikkansa vähintään jatkokarsinnassa
- Kolumbia on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa
- Kolumbia on varma
MM-kisamaa, jos se pelaa tasan ja Ecuador-Uruguay päättyy tasan
- Chile on varmistanut
paikkansa vähintään jatkokarsinnassa
- Chile on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa ja Ecuador-Uruguay päättyy tasan
- Venezuela on menettänyt
mahdollisuuden suoraan kisapaikkaan
- Venezuela on ulkona, jos
Ecuador-Uruguay päättyy tasan
- Venezuela on ulkona, jos
pelaa korkeintaan tasan
- Peru, Bolivia ja
Paraguay ovat varmasti ulkona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti