Lupasin joku aika sitten
tehdä analyysin siitä, että miten Euroopan karsintojen lohkokakkosten vertailu
menee ja miten mikäkin maa voi tässä vertailussa pärjätä. Tässä tulee laaja
analyysi siitä.
Euroopan alueella on 13
kiintiöpaikkaa jalkapallon 2014 MM-kisoihin. Koska Euroopan alueella on 53
osallistuvaa maata, niin selkeän karsintasysteemin rakentaminen on hyvin
hankalaa. Näissä karsinnoissa on käytetty systeemiä, jossa maat on jaettu 9
lohkoon, kaikissa paitsi yhdessä on 6 maata. Lohkossa I pelaa siis vain 5
maata. Jokaisen lohkon voittaja menee suoraan MM-kisoihin, eli niin ratkeaa
Euroopan alueen 9 maata. Loput neljä maata jaetaan lohkokakkosten kesken. Mutta
koska lohkokakkosia on 9, niin yksi maa lohkokakkosista pitää pudottaa pois,
jotta toiselle karsintakierrokselle saadaan 8 maata. Nämä jaetaan neljään ottelupariin
ja niitä voittajat selviävät MM-kisoihin.
Lohkokakkosia joudutaan
siis vertailemaan keskenään, jotta yksi maa pystytään pudottamaan pois ja
tämäkään kuvio ei ole helpoimmasta päästä, koska yhdessä lohkossa on yksi maa
vähemmän kuin muissa. Systeemi menee niin, että jokaisen lohkon toiseksi selviytyneeltä
vähennetään pisteet, jotka kyseinen maa on saanut lohkossa kuudenneksi
(viimeiseksi) sijoittunutta maata vastaan. Lohkossa I on siis vain 5 maata ja
tässä lohkossa tuollaista vähennystä ei siis tarvitse tehdä. Kyseisen lohkon
kakkoseksi selvinneen maan kaikki pisteet siis lasketaan mukaan. Muiden lohkojen
kohdalta tilanne on erittäin hankala laskea, koska lohkokakkonen voi useassa
lohkossa olla useampi maa ja samalla lailla lohkon viimeinen maa voi olla useampi
maa. Tämä tekee ison määrän erilaisia laskentaskenaarioita. Olen ne nyt
kuitenkin kaikki saanut laskettua ja alla on tulos, olkaapa hyvät!
Eurooppa, lohko A
Lohkossa A lohkokakkoseksi
voi selvitä enää Belgia tai Kroatia. Toinen näistä menee suoraan MM-kisoihin ja
toinen lohkokakkosten vertailuun. Lohkon viimeiseksi sen sijaan voi vielä päätyä
Serbia, Skotlanti, Makedonia tai Wales. Näin ollen erilaisia skenaarioita tulee
aika monta. Belgian osalta tilanne tosin on aika selvä, se joko menee suoraan
MM-kisoihin tai jos se tipahtaa lohkokakkoseksi, niin se selviää lohkokakkosten
vertailusta suoraan karsinnan toiseen vaiheeseen. Se on kerännyt jo niin paljon
pisteitä, että on yksi sellainen lohko, jossa sen pistemäärään ei voida enää
päästä. Näin sieltä löytyy se Belgiaa heikompi lohkokakkonen. Kroatia mitä
todennäköisemmin päätyy lohkokakkoseksi ja se joutuu vertailuun, tosin sekin on
aika hyvissä asetelmissa. Alla tarkempi laskelma maiden pisteistä.
Taulukkoa luetaan näin:
Ensin on lohkokakkoseksi mahdollisest päätyvän maan nimi, toisessa sarakkeessa
maan kaikki tähän mennessä keräämät pisteet. Seuraavassa sarakkeessa on eri
vaihtoehdot lohkon viimeiseksi maaksi ja tämän jälkeen vähennettävät pisteet.
Eli siis jos vaikka Serbia jää lohkon viimeiseksi, niin Belgian pisteistä vähennetään
6 pistettä, koska Belgia voitti molemmat maiden väliset ottelut. Sarake pisteet
kertoo maan eli tässä tapauksessa Belgian pisteet lohkokakkosten vertailussa,
jos esim. Serbia jää lohkossa viimeiseksi. Sen jälkeen on kaksi ottelupäivää ja
siihen on laskettu mukaan eri skenaariot millä esim. Belgia voi päätyä
lohkokakkoseksi. Eli ensimmäinen ottelu sen on hävittävä ja sitten pelattava
korkeintaan tasan. Lisäksi on huomioitava, että esim. Belgialla on ottelu
Walesia vastaan jäljellä ja jos Wales jää lohkon viimeiseksi, niin sen ottelun
pisteitä ei silloin lasketa Belgian pisteisiin enää mukaan. Loppupisteet puolestaan
kertoo, kuinka paljon pisteitä maa (esim. Belgia) saa mukaan lohkokakkosten
vertailuun. Viimeisessä sarakkeessa on merkattu paras vaihtoehto sekä huonoin
vaihtoehto maan kannalta. Selvää eikö totta! J
- Jos Belgia päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 16 pistettä ja enintään 19 pistettä
- Jos Kroatia päätyy lohkokakkoseksi,
niin se kerää vähintään 11 pistettä ja enintään 19 pistettä
LOHKO A
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Belgia
|
22
|
Serbia
|
6
|
16
|
0
|
1
|
17
|
|
|
|
|
|
0
|
16
|
W
|
||
Skotlanti
|
6
|
16
|
0
|
1
|
17
|
|||
|
|
|
|
0
|
16
|
W
|
||
Makedonia
|
6
|
16
|
0
|
1
|
17
|
|||
|
|
|
|
0
|
16
|
W
|
||
Wales
|
3
|
19
|
0
|
1
|
19
|
B
|
||
|
|
|
|
|
0
|
19
|
B
|
|
Kroatia
|
17
|
Serbia
|
4
|
13
|
3
|
3
|
19
|
B
|
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
|
0
|
13
|
|||
Skotlanti
|
3
|
14
|
3
|
3
|
17
|
|||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
17
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
15
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
|
0
|
14
|
|||
Makedonia
|
6
|
11
|
3
|
3
|
17
|
|||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
||
Wales
|
6
|
11
|
3
|
3
|
17
|
|||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
Eurooppa, lohko B
Lohkossa B lohkokakkoseksi
voi päätyä vielä 4 maata, Bulgaria, Tanska, Tsekki tai Armenia. Lohkon jumbo
taas voi vielä olla Tsekki, Armenia tai mitä suurimmalla todennäköisyydellä
Malta. Lohko on siis erittäin tasainen ja mitä vain voi tapahtua viimeisillä
kierroksilla. Tsekin ja Armenian osalta tilanne on kummallinen, ne voivat vielä
selvitä lohkokakkoseksi tai jäädä lohkon viimeiseksi. Italia on varmistanut
tästä lohkosta jo paikkansa MM-kisoissa.
- Jos Bulgaria päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 7 pistettä ja enintään 15 pistettä
- Jos Tanska päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 9 pistettä ja enintään 15 pistettä
- Jos Tsekki päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 7 pistettä ja enintään 12 pistettä
- Jos Armenia päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 10 pistettä ja enintään 12 pistettä
LOHKO B
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Bulgaria
|
13
|
Tsekki
|
1
|
12
|
3
|
3
|
15
|
B
|
|
1
|
15
|
B
|
|||||
|
0
|
15
|
B
|
|||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
13
|
||||||
|
0
|
3
|
12
|
|||||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
0
|
12
|
|||
Armenia
|
3
|
10
|
3
|
3
|
13
|
|||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
||||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
||||||
|
0
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
11
|
||||||
|
|
|
|
0
|
10
|
|||
Malta
|
6
|
7
|
3
|
3
|
13
|
|||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
||||||
|
1
|
3
|
11
|
|||||
|
1
|
9
|
||||||
|
0
|
8
|
||||||
|
0
|
3
|
10
|
|||||
|
1
|
8
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
7
|
W
|
|
Tanska
|
12
|
Tsekki
|
4
|
8
|
3
|
3
|
14
|
|
|
1
|
12
|
||||||
|
0
|
11
|
||||||
|
1
|
3
|
12
|
|||||
|
1
|
10
|
||||||
|
0
|
9
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
11
|
|||||
|
|
|
|
1
|
9
|
W
|
||
Armenia
|
3
|
9
|
3
|
3
|
15
|
B
|
||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
||||||
|
0
|
3
|
12
|
|||||
|
|
|
|
1
|
10
|
|||
Malta
|
3
|
9
|
3
|
3
|
12
|
|||
|
1
|
12
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
1
|
3
|
10
|
|||||
|
1
|
10
|
||||||
|
0
|
10
|
||||||
|
0
|
3
|
9
|
W
|
||||
|
|
|
|
|
1
|
9
|
W
|
|
Tsekki
|
9
|
Armenia
|
3
|
6
|
3
|
3
|
12
|
B
|
|
1
|
10
|
||||||
|
|
|
1
|
3
|
10
|
|||
Malta
|
3
|
6
|
3
|
3
|
9
|
|||
|
1
|
7
|
W
|
|||||
|
|
|
|
1
|
3
|
9
|
|
|
Armenia
|
9
|
Tsekki
|
3
|
6
|
3
|
3
|
12
|
B
|
|
|
|
|
1
|
10
|
W
|
||
Malta
|
3
|
6
|
3
|
3
|
12
|
B
|
||
|
|
|
|
|
|
1
|
10
|
W
|
Eurooppa, lohko C
Lohkossa C on myös 4
maata, jotka voivat päätyä lohkokakkoseksi, Saksa, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti.
Saksan asema lohkossa on erinomainen, se joko menee suoraan MM-kisoihin
lohkovoittajana tai jos se jää kakkoseksi, se menee varmasti seuraavalle
karsintakierrokselle. Se on jo nyt kerännyt niin paljon pisteitä, että
jäädessään lohkokakkoseksi löytyy yksi maa lohkokakkosista, joka ei voi päästä
sen pisteisiin. Irlannin tilanne on myös aika selvä. Sen pitää voittaa molemmat
ottelut ja toivoa, että Ruotsi häviää molemmat jäljellä olevat ottelut. Lohkon
viimeiseksi tulee jäämään joko Kazakstan tai Färsaaret.
- Jos Saksa päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 16 pistettä ja enintään 17 pistettä
- Jos Ruotsi päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 11 pistettä ja enintään 17 pistettä
- Jos Itävälta päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 12 pistettä ja enintään 16 pistettä
- Jos Irlanti päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 11 pistettä ja enintään 14 pistettä
LOHKO C
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Saksa
|
22
|
Kazakstan
|
6
|
16
|
1
|
0
|
17
|
B
|
|
0
|
1
|
17
|
B
|
||||
|
|
|
|
0
|
16
|
W
|
||
Färsaaret
|
6
|
16
|
1
|
0
|
17
|
B
|
||
|
0
|
1
|
17
|
B
|
||||
|
|
|
|
|
0
|
16
|
W
|
|
Ruotsi
|
17
|
Kazakstan
|
6
|
11
|
3
|
3
|
17
|
B
|
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
||
Färsaaret
|
6
|
11
|
3
|
3
|
17
|
B
|
||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
|
Itävalta
|
14
|
Kazakstan
|
4
|
10
|
3
|
3
|
16
|
B
|
|
1
|
14
|
||||||
|
0
|
13
|
||||||
|
|
|
1
|
3
|
14
|
|||
Färsaaret
|
3
|
11
|
3
|
3
|
14
|
|||
|
1
|
14
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
|
|
|
1
|
3
|
12
|
W
|
|
Irlanti
|
11
|
Kazakstan
|
3
|
8
|
3
|
3
|
14
|
B
|
|
|
Färsaaret
|
6
|
5
|
3
|
3
|
11
|
W
|
Eurooppa, lohko D
Lohkossa D
Hollanti on jo varmistanut paikkansa MM-kisoissa, mutta lohkokakkosen paikka on
enemmän kuin auki. Kakkoseksi voi vielä selvitä 3 maata; Unkari, Romania tai
Turkki. Tämä lohko on siinä mielessä selkeämpi muihin verrattuna, että
lohkojumbo on selvillä, ainoana lohkona Euroopan alueen karsinnoista. Andorra
tulee olemaan lohkon viimeinen. Kolme lohkokakkoseksi
haluavaa maata onkin sitten kahden pisteen sisällä, joten kaikki on
mahdollista.
- Jos Unkari päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 11 pistettä ja enintään 14 pistettä
- Jos Turkki päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 8 pistettä ja enintään 13 pistettä
- Jos Romania päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 10 pistettä ja enintään 13 pistettä
LOHKO D
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Unkari
|
14
|
Andorra
|
3
|
11
|
3
|
3
|
14
|
B
|
|
1
|
14
|
B
|
|||||
|
0
|
14
|
B
|
|||||
|
1
|
3
|
12
|
|||||
|
1
|
12
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
0
|
3
|
11
|
W
|
||||
|
1
|
11
|
W
|
|||||
|
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
|
Turkki
|
13
|
Andorra
|
6
|
7
|
3
|
3
|
13
|
B
|
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
||||||
|
1
|
3
|
11
|
|||||
|
1
|
9
|
||||||
|
0
|
8
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
10
|
|||||
|
|
|
|
|
1
|
8
|
W
|
|
Romania
|
13
|
Andorra
|
3
|
10
|
3
|
3
|
13
|
B
|
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
W
|
|||||
|
1
|
3
|
13
|
B
|
||||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
13
|
B
|
||||
|
|
|
|
|
|
1
|
11
|
|
Eurooppa, lohko E
Lohko E onkin sitten
enemmän levällään kuin mikään muu lohko. Kaikkiaan 5 maata kuudesta voi vielä
päätyä lohkokakkoseksi. Sveitsi on parhaissa asetelmissa lohkovoiton suhteen,
mutta voi vielä tipahtaa myös lohkokakkoseksi ja periaatteessa kakkosten
vertailussa myös ulos karsinnoista. Muut lohkokakkosen paikasta taistelevat maat
ovat Islanti, Slovenia, Norja ja Albania. Lohkon jumboksi voi vielä jäädä joko Albania
tai hyvin todennäköisesti Kypros. Albanian tilanne on muutenkin haastava, se
tarvitsee muiden apua päästäkseen lohkokakkoseksi, sen lisäksi se tarvitsee
muiden apua pärjätäkseen lohkokakkosten vertailussa, koska se voi kerätä vain
10 pistettä maksimissaan. Mielenkiintoinen loppukarsinta siis on tulossa tässä
lohkossa.
- Jos Sveitsi päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 14 pistettä ja enintään 16 pistettä
- Jos Islanti päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 8 pistettä ja enintään 16 pistettä
- Jos Slovenia päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 8 pistettä ja enintään 15 pistettä
- Jos Norja päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 9 pistettä ja enintään 16 pistettä
- Jos Albania päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 8 pistettä ja enintään 10 pistettä
LOHKO E
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Sveitsi
|
18
|
Albania
|
3
|
15
|
1
|
0
|
15
|
|
|
0
|
1
|
16
|
B
|
||||
|
|
|
|
0
|
15
|
|||
Kypros
|
4
|
14
|
1
|
0
|
15
|
|||
|
0
|
1
|
15
|
|||||
|
|
|
|
|
0
|
14
|
W
|
|
Islanti
|
13
|
Albania
|
6
|
7
|
3
|
3
|
13
|
|
|
1
|
11
|
||||||
|
1
|
3
|
11
|
|||||
|
1
|
9
|
||||||
|
0
|
3
|
10
|
|||||
|
|
|
|
1
|
8
|
W
|
||
Kypros
|
0
|
13
|
3
|
3
|
16
|
B
|
||
|
1
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
16
|
B
|
||||
|
1
|
14
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
B
|
||||
|
|
|
|
|
1
|
14
|
|
|
Slovenia
|
12
|
Albania
|
3
|
9
|
3
|
3
|
15
|
B
|
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
11
|
||||||
|
|
|
0
|
3
|
12
|
|||
Kypros
|
6
|
6
|
3
|
3
|
12
|
|||
|
1
|
10
|
||||||
|
0
|
9
|
||||||
|
1
|
3
|
10
|
|||||
|
1
|
8
|
W
|
|||||
|
|
|
|
0
|
3
|
9
|
|
|
Norja
|
11
|
Albania
|
1
|
10
|
3
|
3
|
16
|
B
|
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
1
|
3
|
14
|
|||
Kypros
|
6
|
5
|
3
|
3
|
11
|
|||
|
1
|
9
|
W
|
|||||
|
|
|
|
1
|
3
|
9
|
W
|
|
Albania
|
10
|
Kypros
|
3
|
7
|
3
|
3
|
10
|
B
|
|
1
|
10
|
B
|
|||||
|
|
|
|
|
1
|
3
|
8
|
W
|
Eurooppa, lohko F
Lohkossa F tilanne on
hyvin kahtia jakautunut. 3 maata; Venäjä, Portugali ja Israel voivat olla
lohkossa lohkokakkosia ja Pohjois-Irlanti, Luxermburg tai Azerbaidjan on
lohkojumbo. Venäjän tilanne lohkossa on paras, se näyttäisi menevän suoraan
MM-kisoihin, tosin voi se vielä pudota kokonaan poiskin, mutta se vaatii suurta
ihmettä. Portugali on todennäköisesti lohkokakkonen ja menee melko varmasti
seuraavalle karsintakierrokselle lohkokakkosten vertailussa. Israelin on pakko
voittaa molemmat ottelunsa ja toivottava muilta apua.
- Jos Venäjä päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 15 pistettä ja enintään 19 pistettä
- Jos Portugali päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 12 pistettä ja enintään 19 pistettä
- Jos Israel päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 12 pistettä ja enintään 16 pistettä
LOHKO F
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Venäjä
|
18
|
Pohjois-Irlanti
|
3
|
15
|
3
|
1
|
19
|
B
|
|
0
|
18
|
||||||
|
1
|
3
|
19
|
B
|
||||
|
0
|
16
|
||||||
|
0
|
3
|
18
|
|||||
|
1
|
16
|
||||||
|
|
|
|
0
|
15
|
W
|
||
Luxemburg
|
3
|
15
|
3
|
1
|
16
|
|||
|
0
|
15
|
W
|
|||||
|
1
|
3
|
18
|
|||||
|
0
|
15
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
18
|
|||||
|
|
|
|
1
|
16
|
|||
Azerbaidjan
|
3
|
15
|
3
|
1
|
18
|
|||
|
0
|
18
|
||||||
|
1
|
3
|
16
|
|||||
|
0
|
16
|
||||||
|
0
|
3
|
15
|
W
|
||||
|
|
|
|
|
1
|
15
|
W
|
|
Portugali
|
17
|
Pohjois-Irlanti
|
4
|
13
|
3
|
3
|
19
|
B
|
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
|
|
|
1
|
14
|
|||
Luxemburg
|
3
|
14
|
3
|
3
|
17
|
|||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
17
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
15
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
|
|
|
1
|
14
|
|||
Azerbaidjan
|
6
|
11
|
3
|
3
|
17
|
|||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
|
|
|
|
1
|
12
|
W
|
|
Israel
|
12
|
Pohjois-Irlanti
|
3
|
9
|
3
|
3
|
12
|
W
|
Luxemburg
|
6
|
6
|
3
|
3
|
12
|
W
|
||
|
|
Azerbaidjan
|
2
|
10
|
3
|
3
|
16
|
B
|
Eurooppa, lohko G
Lohko G:ssä on enää kaksi
maata mukana karsimassa jatkopaikoista. Bosnia-Herzegovina johtaa ja Kreikka on
toisena tasapisteissä. Muut maat ovat menettäneet mahdollisuutensa jatkoon.
Lohkon jumboksi on vielä kuitenkin tunkua, Liettua, Latvia tai Liechtenstein
voi saada tämän kunnian itselleen. Lohkossa on siis kahden ensimmäisen osalta
paljon auki. Todennäköisesti se kumpi jää kakkoseksi lohkossa menee varmasti
jatkokarsintaan, molemmilla on niin paljon pisteitä kerättynä tällä hetkellä.
- Jos Bosnia-Herzegovina
päätyy lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 13 pistettä ja enintään 19
pistettä
- Jos Kreikka päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 13 pistettä ja enintään 19 pistettä
LOHKO G
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Bosnia-Herzegovina
|
19
|
Liettua
|
3
|
16
|
3
|
3
|
19
|
B
|
|
1
|
19
|
B
|
|||||
|
0
|
19
|
B
|
|||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
17
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
1
|
16
|
||||||
|
|
|
|
0
|
16
|
|||
Latvia
|
6
|
13
|
3
|
3
|
19
|
B
|
||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
|
0
|
13
|
W
|
||
Liechtenstein
|
3
|
16
|
3
|
3
|
19
|
B
|
||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
1
|
3
|
19
|
B
|
||||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
0
|
3
|
19
|
B
|
||||
|
1
|
17
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
16
|
|
|
Kreikka
|
19
|
Liettua
|
6
|
13
|
3
|
3
|
19
|
B
|
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
|
0
|
13
|
W
|
||
Latvia
|
6
|
13
|
3
|
3
|
19
|
B
|
||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
16
|
||||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
|
0
|
13
|
W
|
||
Liechtenstein
|
3
|
16
|
3
|
3
|
19
|
B
|
||
|
1
|
19
|
B
|
|||||
|
0
|
19
|
B
|
|||||
|
1
|
3
|
17
|
|||||
|
1
|
17
|
||||||
|
0
|
17
|
||||||
|
0
|
3
|
16
|
|||||
|
1
|
16
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
16
|
|
Eurooppa, lohko H
Lohko H on ehkä
mielenkiintoisimmassa tilanteessa kaikista. Neljä kärkimaata, Englanti,
Montenegro, Ukraina ja Puola, ovat kolmen pisteen sisällä ja maat pelaavat
mukavasti ristiin viimeisinä pelipäivinä. Huikea loppu tulee tässä lohkossa.
Englanti on tällä hetkellä kuskin paikalla, mutta lipsahtaa kyllä hyvin
helposti ulos kisoistakin. Lohkon jumboksi on tarjolla Moldova tai San Marino.
Näistä ehkä kuitenkin tuo jälkimmäinen on se todennäköisempi.
- Jos Englanti päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 11 pistettä ja enintään 14 pistettä
- Jos Ukraina päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 12 pistettä ja enintään 17 pistettä
- Jos Montenegro päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 10 pistettä ja enintään 15 pistettä
- Jos Puola päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 10 pistettä ja enintään 15 pistettä
LOHKO H
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Englanti
|
16
|
Moldova
|
6
|
10
|
3
|
1
|
14
|
B
|
|
0
|
13
|
||||||
|
1
|
3
|
14
|
B
|
||||
|
1
|
12
|
||||||
|
0
|
11
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
13
|
|||||
|
|
|
|
1
|
11
|
W
|
||
San Marino
|
6
|
10
|
3
|
1
|
14
|
B
|
||
|
0
|
13
|
||||||
|
1
|
3
|
14
|
B
|
||||
|
1
|
12
|
||||||
|
0
|
11
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
13
|
|||||
|
|
|
|
|
1
|
11
|
W
|
|
Ukraina
|
15
|
Moldova
|
4
|
11
|
3
|
3
|
17
|
B
|
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
14
|
||||||
|
1
|
3
|
15
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
14
|
|||||
|
|
|
|
1
|
12
|
W
|
||
San Marino
|
3
|
12
|
3
|
3
|
15
|
|||
|
1
|
15
|
||||||
|
0
|
15
|
||||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
13
|
||||||
|
0
|
3
|
12
|
W
|
||||
|
|
|
|
|
1
|
12
|
W
|
|
Montenegro
|
15
|
Moldova
|
3
|
12
|
3
|
3
|
15
|
B
|
|
1
|
15
|
B
|
|||||
|
0
|
15
|
B
|
|||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
13
|
||||||
|
0
|
3
|
12
|
|||||
|
|
|
|
1
|
12
|
|||
San Marino
|
6
|
9
|
3
|
3
|
15
|
B
|
||
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
1
|
3
|
13
|
|||||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
W
|
|||||
|
0
|
3
|
12
|
|||||
|
|
|
|
|
1
|
10
|
W
|
|
Puola
|
13
|
Moldova
|
4
|
9
|
3
|
3
|
15
|
B
|
|
1
|
13
|
||||||
|
0
|
12
|
||||||
|
|
|
1
|
3
|
13
|
|||
San Marino
|
6
|
7
|
3
|
3
|
13
|
|||
|
1
|
11
|
||||||
|
0
|
10
|
W
|
|||||
|
|
|
|
|
1
|
3
|
11
|
|
Eurooppa, lohko I
Lohkon I lohkokakkosen
pisteistä ei siis vähennetä pisteitä, jotka on saatu lohkojumbolta, koska
lohkossa on vain 5 maata. Lohko on siinä mielessä ratkennut, että vain Espanja
ja Ranska voivat lohkon voittaa ja olla toinen. Toinen näistä siis selviää
lohkokakkoseksi ja hyvinkin todennäköisesti menee seuraavalle karsintakierrokselle.
Niillä molemmilla on niin paljon pisteitä tähän mennessä kerättynä. Espanja on
hyvin todennäköisesti lohkovoittaja tässä lohkossa, joten silloin Ranska olisi
menossa seuraavalle karsintakierrokselle.
- Jos Espanja päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 14 pistettä ja enintään 17 pistettä
- Jos Ranska päättyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 14 pistettä ja enintään 17 pistettä
LOHKO I
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Espanja
|
14
|
Ei merkitystä
|
0
|
14
|
3
|
0
|
17
|
B
|
|
1
|
1
|
16
|
|||||
|
0
|
15
|
||||||
|
0
|
3
|
17
|
B
|
||||
|
1
|
15
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
14
|
W
|
|
Ranska
|
14
|
Ei merkitystä
|
0
|
14
|
3
|
17
|
B
|
|
|
1
|
15
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
14
|
W
|
Sellaiset kuviot siis
Euroopan alueen lohkokakkosten vertailuun. Tällä hetkellä lohkokakkosten
tilanne pisteiden valossa on tämä:
Kreikka 16 pistettä
Ranska 14 pistettä
Islanti 13 pistettä
Ukraina 12 pistettä
Potugali, Ruotsi, Kroaria
ja Unkari 11 pistettä
-----------------
Bulgaria 7 pistettä.
Eli siis Bulgaria olisi
tällä hetkellä putoamassa pois, mutta tilanne elää jokaisen pelipäivän jälkeen,
kun maiden sijoitukset lohkossa muuttaa. Bulgariankin tilanne paranee
huomattavasti, jos sattuisi niin, että Tsekki jäisi lohkon jumboksi. Päivitän
tilanteen taas seuraavan pelipäivän jälkeen, niin kaikki pysyy kartalla, että
miten tuo lohkokakkosten vertailu menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti