Afrikan alueella MM-karsinnat ovat vasta alkutaipeella kohti vuoden 2014 MM-kisoja. Karsinnat avattiin marraskuussa ensimmäisen kierroksen otteluilla, joissa otteluparit kohtasivat toisensa molempien maiden kotikentällä. Kaikkian maita on jo pudonnut jatkosta 11 ja jäljellä on vielä 40 maata taistelemassa 5 MM-kisapaikasta. Eli paljon karsintaa tulee tapahtumaan Afrikan alueella ennen kuin lopputurnaukseen menijät ovat selvillä. Seuraavan kerran Afrikan alueella pelataan MM-karsintaa kesäkuussa 2012. Tässä tilastopläjäyksessä on tarkoitus katsoa Afrikan karsinnoissa tehtyjä maaleja, pelattuja otteluita ja saavutettuja rajapyykkejä.
Aloitetaan purkaminen osallistuneista maista. Tähän mennessä vasta vain vajaa puolet maista on osallistunut karsintoihin.
Osallistuvia maita: | 51 |
Osallistuneita maita: | 22 |
Vielä mukana olevia maita: | 40 |
Pudonneita maita: | 11 |
Alun perin osallistuvia maita piti olla 52, mutta Mauritius vetäytyi karsinnoista ja näin ollen maita on mukana 51.
Seuraavaksi muutamia juttuja pelattujen otteluiden statistiikasta. Otteluita on tosin pelattu vasta aika vähän, joten vasta myöhemmin saadaan tarkempaa kuvaa, että miten esim. koti- ja vierasvoittojen suhde tulee olemaan. Kuitenkin tällaista dataa otteluista on jo tarjolla:
Otteluita: | 22 | |
Kotivoittoja: | 10 | |
Vierasvoittoja: | 7 | |
Tasapelejä: | 5 | |
Suurin kotivoitto: | 5-0 | 16.11.2011: Etiopia - Somalia |
Suurin vierasvoitto: | 0-5 | 11.11.2011: Sao Tome ja Principe - Kongo |
Otteluista tähän mennessä yli 20 prosenttia on päättynyt tasapeliin, mikä on hieman yli keskiarvon. Kotivoittojen osuus jää samalla alle puoleen kaikista otteluista. Se taas on keskiarvon alapuolella.
Rajapyykkejä ei ole vielä rikottu, mutta tässä kuitenkin listausta ensimmäisistä otteluista:
OTTELUT | |
1. | Djibouti - Namibia, 11.11.2011 |
KOTIVOITOT | |
1. | Päiväntasaajan Guinea - Madagaskar, 11.11.2011 |
VIERASVOITOT | |
1. | Djibouti - Namibia, 11.11.2011 |
TASAPELIT | |
1. | Eritrea - Ruanda, 11.11.2011 |
Yleisimpien tulosten osalta tilasto näyttää tällä hetkellä tältä:
Yleisin tulos: | |||||||
1-0 | 2 | 0-0 | 1 | 0-1 | 2 | ||
2-0 | 1 | 1-1 | 3 | 0-2 | |||
2-1 | 1 | 2-2 | 1 | 1-2 | 1 | ||
3-0 | 3-3 | 0-3 | 1 | ||||
3-1 | 1 | 1-3 | 1 | ||||
3-2 | 2-3 | ||||||
4-0 | 2 | 0-4 | 1 | ||||
4-1 | 1 | 1-4 | |||||
4-2 | 2-4 | ||||||
4-3 | 3-4 | ||||||
5-0 | 1 | 0-5 | 1 | ||||
5-1 | 1 | ||||||
5-2 | |||||||
10 | 5 | 7 |
Eli siis vaikea on vielä saada kuvaa, että mitkä tulevat olemaan isossa kuvassa niitä yleisimpiä tuloksia. Yksi tulos on nyt kuitenkin edellä muita:
Yleisin tulos: | 1-1 | 3 kpl |
Maaleistakin löytyy jo jotain dataa, on maaleja kuitenkin tehty jo kolmen maalin ottelukeskiarvolla. Alla statistiikkaa maaleista:
Maaleja: | 66 |
Kotijoukkueen maaleja: | 38 |
Vierasjoukkueen maaleja: | 28 |
Kotivoittoon päättyneissä ottelussa maaleja: | 35 |
Vierasvoittoon päättyneissä ottelussa maaleja: | 21 |
Tasapeliin päättyneissä ottelussa maaleja: | 10 |
1. jaksolla tehdyt maalit: | 28 |
2. jaksolla tehdyt maalit: | 38 |
Jatkoajalla tehdyt maalit: | 0 |
1. jaksolla kotijoukkueen tekemät maalit: | 16 |
2. jaksolla kotijoukkueen tekemät maalit: | 22 |
Jatkoajalla kotijoukkueen tekemät maalit: | 0 |
1. jaksolla vierasjoukkueen tekemät maalit: | 12 |
2. jaksolla vierasjoukkueen tekemät maalit: | 16 |
Jatkoajalla kotijoukkueen tekemät maalit: | 0 |
Vielä toistaiseksi Afrikan alueella kotijoukkueen ja vierasjoukkueen maalien määrässä ei ole suurta eroa. Suunta siihen suuntaan kuitenkin on, mutta otteluita on pelattu vasta niin vähän, että ero ei ole huomattava. Toinen mielenkiintoinen juttu on, että Afrikan alueella vierasjoukkueen maalimäärät eri puolijaksoilla ovat kuitenkin kohtuullisesti samassa haarukassa, joten vielä ei ole sellaista selkeää aluetta, että missä vierasjoukkue maalinsa tekee. Rajapyykkejä on vielä rikkomatta, mutta ensimmäisiä maaleja kuitenkin on tehty:
MAALIT | |
1. | Rudolf Bester, Namibia, 11.11.2011 |
KOTIJOUKKUEEN MAALIT | |
1. | Tesfalem Tekle, Eritrea, 11.11.2011 |
VIERASJOUKKUEEN MAALIT | |
1. | Rudolf Bester, Namibia, 11.11.2011 |
1. JAKSOLLA TEHDYT MAALIT | |
1. | Rudolf Bester, Namibia, 11.11.2011 |
2. JAKSOLLA TEHDYT MAALIT | |
1. | Lazarus Kaimbi, Namibia, 11.11.2011 |
KOTIJOUKKEEN 1. JAKSOLLA TEKEMÄT MAALIT | |
1. | Tesfalem Tekle, Eritrea, 11.11.2011 |
KOTIJOUKKEEN 2. JAKSOLLA TEKEMÄT MAALIT | |
1. | Randy, Päiväntasaajan Guinea, 11.11.2011 |
VIERASJOUKKEEN 1. JAKSOLLA TEKEMÄT MAALIT | |
1. | Rudolf Bester, Namibia, 11.11.2011 |
VIERASJOUKKEEN 2. JAKSOLLA TEKEMÄT MAALIT | |
1. | Lazarus Kaimbi, Namibia, 11.11.2011 |
Nämä maalit tietysti ajoittuvat joillekin kohdille ottelua ja siitä taas on saatu tällainen statistiikka:
Maalien tekoajat koti | Maalien tekoajat vieras | |||
0-10 min. | 4 | 0-10 min. | 2 | |
11-20 min. | 4 | 11-20 min. | 4 | |
21-30 min. | 2 | 21-30 min. | 4 | |
31-40 min. | 4 | 31-40 min. | 1 | |
41-45 min. | 1 | 41-45 min. | 1 | |
1. jakso lisäaika | 1 | 1. jakso lisäaika | ||
45-55 min. | 3 | 45-55 min. | 6 | |
56-65 min. | 7 | 56-65 min. | 2 | |
66-75 min. | 4 | 66-75 min. | 4 | |
76-85 min. | 4 | 76-85 min. | 2 | |
86-90 min. | 3 | 86-90 min. | 2 | |
2. jakso lisäaika | 1 | 2. jakso lisäaika | ||
jatkoaika | jatkoaika |
Maalien tekoajat yht. | |
0-10 min. | 6 |
11-20 min. | 8 |
21-30 min. | 6 |
31-40 min. | 5 |
41-45 min. | 2 |
1. jakso lisäaika | 1 |
45-55 min. | 9 |
56-65 min. | 9 |
66-75 min. | 8 |
76-85 min. | 6 |
86-90 min. | 5 |
2. jakso lisäaika | 1 |
jatkoaika | 0 |
Toisen jakson eka kymppi on, vastoin muita maanosia, Afrikan alueella vierasjoukkueen aikaa, mutta heti seuraava kymppi on kotijoukkueen hallintaa. Toisen jakson alku noin niin kuin yleisellä tasolla on todennäköisin maalinteko aika. Alla tilastoa vielä noista ajoista, vaikka ne tuosta ylhäältäkin on luettavissa:
Yleisin maalintekoaika: | 45-55 min. | 9 kpl |
56-65 min. | 9 kpl | |
Yleisin kotijoukkueen maalintekoaika: | 56-65 min. | 7 kpl |
Yleisin vierasjoukkueen maalintekoaika: | 45-55 min. | 6 kpl |
Tällaisia tietoja siitä Afrikan juuri alkaneista karsinnoista. Nämä tilastot tulevat muuttumaan paljon, sillä niin paljon otteluita on vielä Afrikan alueella jäljellä ennen kuin MM-finaaliturnaukseen osallistujat ovat selvillä. Jatkoa seuraa, pysykää kanavalla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti