Euroopan alueen toisen karsintakierroksen arvontakorit selvisivät tänään, kun FIFA julkaisi uusimman FIFA rankingin. Arvonnassa käytetään hyväksi siis maiden sijoitusta lokakuun FIFA ranking listalla. Neljä parhaiten sijoittunutta maata sijoitetaan ykköskoriin ja 4 parasta maata kakkoskoriin. Arvonta ottelupareille suoritetaan ensi viikon maanantaina Zurichissa.
Ykköskoriin ranking perusteella sijoitetaan: Portugali, Kreikka, Kroatia ja Ukraina. Näin ollen kakkoskoriin jäävät: Ranska, Ruotsi, Romania ja Islanti. Tämä on juurikin se asia, josta Ranska on suunnittelemassa protestia. Eli kun sen karsintalohkossa oli kaksi peliä vähemmän, niin sillä oli kaksi peliä vähemmän kuin muilla aikaa kerätä pisteitä. Karsintapeleistä kun saa enemmän pisteitä kuin harjoituspeleistä. Protesti tuskin siis tulee menemään läpi, vaikka Ranska sellaisen tekisikin, mutta onhan tuossa kieltämättä pienoinen aukko järjestelmässä.
Jännityksellä siis odotellaan tuota arvontaan ja sitä, että millaiset otteluparit se pullauttaa ulos. Nyt esim. Portugali ja Ukraina voivat saada vastaansa huippuvireisen Ranskan ja tämä lisää arvonnan kiinnostavuutta entisestään. Maanantaina klo 15 Suomen aikaa tämäkin asia sitten selviää.
KARSINTATILANNE
LIVESCORE
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti