Euroopan
alueella siis vertaillaan lohkokakkosia keskenään, koska 9 lohkon kahdeksan
parasta lohkokakkosta selviää toiselle karsintakierrokselle. Näin ollen siis
yksi maa pitää pudottaa pois karsinnasta. Osa maista on jo varmistanut suoran
pääsyn MM-kisoihin, osa on jo varmistanut lohkon kakkossijansa ja näistä
kakkosista osa on jo varmasti mukana toisella karsintakierroksella. Vielä on
kuitenkin paljon auki ja tässä alla olevassa on tarkoitus kuvata sitä, että
miltä tuo lohkokakkosten vertailu näyttää ja mikä maa menee milläkin
skenaariolla jatkoon.
Taulukko voi olla vaikealukuinen, mutta tässä ohjeet sen
tavaamiseen. Taulukkoa
luetaan näin: Ensin on lohkokakkoseksi mahdollisest päätyvän maan nimi,
toisessa sarakkeessa maan kaikki tähän mennessä keräämät pisteet. Seuraavassa
sarakkeessa on eri vaihtoehdot lohkon viimeiseksi maaksi ja tämän jälkeen
vähennettävät pisteet. Eli siis jos vaikka Makedonia jää lohkon viimeiseksi,
niin Kroatian pisteistä vähennetään 6 pistettä, koska Kroatia voitti molemmat
maiden väliset ottelut. Sarake pisteet kertoo maan eli tässä tapauksessa
Kroatian pisteet lohkokakkosten vertailussa ennen lokakuun otteluita, jos esim.
Makedonia jää lohkossa viimeiseksi. Sen jälkeen on kaksi ottelupäivää ja siihen
on laskettu mukaan eri skenaariot millä esim. Kroatia voi päätyä
lohkokakkoseksi. Eli kun se hävisi lokakuun ensimmäisen ottelun, sillä on 0
pistettä ja toisessa ottelussa se päätyy kaikilla tuloksilla lohkon kakkoseksi.
Lisäksi on huomioitava, että esim. Kroatialla on ottelu Skotlantia vastaan
jäljellä ja jos Skotlanti jää lohkon viimeiseksi, niin sen ottelun pisteitä ei
silloin lasketa Kroatian pisteisiin enää mukaan. Loppupisteet puolestaan
kertoo, kuinka paljon pisteitä maa (esim. siis Kroatia) saa mukaan
lohkokakkosten vertailuun. Viimeisessä sarakkeessa on merkattu paras vaihtoehto
sekä huonoin vaihtoehto maan kannalta. Selvää eikö totta!
Eurooppa, lohko A
- Kroatia on varma lohkokakkonen, se
kerää lopulta vähintään 11 pistettä, enintään 17 pistettä
LOHKO A
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Kroatia
|
17
|
Skotlanti
|
0
|
17
|
0
|
3
|
17
|
B
|
|
1
|
17
|
B
|
|||||
|
|
|
|
0
|
17
|
B
|
||
Makedonia
|
6
|
11
|
0
|
3
|
14
|
|||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
||
Wales
|
6
|
11
|
0
|
3
|
14
|
|||
|
1
|
12
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
11
|
W
|
Eurooppa, lohko B
- Jos Bulgaria päätyy
lohkokakkoseksi, se kerää vähintään 8 pistettä, enintään 10 pistettä
- Jos Tanska päätyy
lohkokakkoseksi, se kerää 10 pistettä
- Jos Armenia päätyy
lohkokakkoseksi, se kerää 12 pistettä
LOHKO B
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Bulgaria
|
13
|
Malta
|
6
|
7
|
0
|
3
|
10
|
B
|
|
|
|
|
|
1
|
8
|
W
|
|
Tanska
|
12
|
Malta
|
3
|
9
|
1
|
3
|
10
|
BW
|
Armenia
|
9
|
Malta
|
3
|
6
|
3
|
3
|
12
|
BW
|
Eurooppa, lohko C
- Ruotsi on varma
lohkokakkonen, se kerää lopulta vähintään 14 pistettä, enintään 17 pistettä
LOHKO C
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Ruotsi
|
17
|
Färsaaret
|
6
|
11
|
3
|
3
|
17
|
B
|
|
1
|
15
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
14
|
W
|
Eurooppa, lohko D
- Jos Romania päätyy
lohkokakkoseksi, se kerää vähintään 10 pistettä, enintään 13 pistettä
- Jos Unkari päätyy
lohkokakkoseksi, se kerää 11 pistettä
- Jos Turkki päätyy
lohkokakkoseksi, se kerää vähintään 10 pistettä, enintään 13 pistettä
LOHKO D
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Unkari
|
14
|
Andorra
|
3
|
11
|
0
|
3
|
11
|
BW
|
Turkki
|
13
|
Andorra
|
6
|
7
|
3
|
3
|
13
|
B
|
|
1
|
11
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
10
|
W
|
|
Romania
|
13
|
Andorra
|
3
|
10
|
3
|
3
|
13
|
B
|
|
1
|
11
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
10
|
W
|
Eurooppa, lohko E
- Jos Islanti päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 13 pistettä, enintään 16 pistettä
- Jos Slovenia päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 10 pistettä, enintään 12 pistettä
LOHKO E
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Islanti
|
13
|
Kypros
|
0
|
13
|
3
|
3
|
16
|
B
|
|
1
|
14
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
13
|
w
|
|
Slovenia
|
12
|
Kypros
|
6
|
6
|
3
|
3
|
12
|
B
|
|
|
|
|
|
|
1
|
10
|
w
|
Eurooppa, lohko F
- Jos Venäjä päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 15 pistettä, enintään 18 pistettä
- Jos Portugali päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 12 pistettä, enintään 17 pistettä
LOHKO F
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Venäjä
|
18
|
Pohjois-Irlanti
|
3
|
15
|
3
|
0
|
18
|
B
|
Luxemburg
|
3
|
15
|
3
|
0
|
15
|
W
|
||
|
Azerbaidjan
|
3
|
15
|
3
|
0
|
18
|
B
|
|
Portugali
|
17
|
Pohjois-Irlanti
|
4
|
13
|
1
|
3
|
17
|
B
|
|
1
|
15
|
||||||
|
|
|
|
0
|
14
|
|||
Luxemburg
|
3
|
14
|
1
|
3
|
15
|
|||
|
1
|
15
|
||||||
|
|
|
|
0
|
15
|
|||
Azerbaidjan
|
6
|
11
|
1
|
3
|
15
|
|||
|
1
|
13
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
12
|
W
|
Eurooppa, lohko G
- Jos Bosnia-Herzegovina
päätyy lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 16 pistettä, enintään 19
pistettä
- Jos Kreikka päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää 19 pistettä
LOHKO G
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Bosnia-Herzegovina
|
19
|
Liechtenstein
|
3
|
16
|
3
|
3
|
19
|
B
|
|
1
|
17
|
||||||
|
|
|
|
|
0
|
16
|
W
|
|
Kreikka
|
19
|
Liechtenstein
|
3
|
16
|
3
|
3
|
19
|
BW
|
|
1
|
19
|
BW
|
|||||
|
|
|
|
|
|
0
|
19
|
BW
|
Eurooppa, lohko H
- Jos Englanti päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 13 pistettä, enintään 14 pistettä
- Jos Ukraina päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää 15 pistettä
- Jos Montenegro päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää 12 pistettä
LOHKO H
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Englanti
|
16
|
San Marino
|
6
|
10
|
3
|
1
|
14
|
B
|
|
|
|
|
|
0
|
13
|
W
|
|
Ukraina
|
15
|
San Marino
|
3
|
12
|
3
|
3
|
15
|
BW
|
|
1
|
15
|
BW
|
|||||
|
|
|
|
|
0
|
15
|
BW
|
|
Montenegro
|
15
|
San Marino
|
6
|
9
|
0
|
3
|
12
|
BW
|
Eurooppa, lohko I
- Jos Espanja päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää 17 pistettä
- Jos Ranska päätyy
lohkokakkoseksi, niin se kerää vähintään 14 pistettä, enintään 17 pistettä
LOHKO I
|
Pisteet nyt
|
Lohkon viimeinen maa
|
Vähennettävät pisteet
|
Pisteet
|
11.10.2013
|
15.10.2013
|
LOPPU-PISTEET
|
B=best case, W=worst case
|
Espanja
|
14
|
Ei merkitystä
|
0
|
14
|
3
|
0
|
17
|
BW
|
Ranska
|
14
|
Ei merkitystä
|
0
|
14
|
3
|
17
|
B
|
|
|
1
|
15
|
||||||
|
|
|
|
|
|
0
|
14
|
W
|
Näistä sitten pystytään
muodostamaan myös jatkoskenaariot lohkoihin, mutta niistä sitten maanantaina
lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti