Vuosi 1954 alkoi olemaan vaurastumisen aikaa maailmassa. Toinen maailmansota oli takana ja talouskasvusta alkoi näkymään merkkejä. Matkustamisen halventui ja ennenkaikkea helpottui lentoliikenteen lisäännyttyä. Se näkyi myös jalkapallon MM-karsinnoissa. Ilmoittautumisen perumisia oli enää kovin vähän, vain 3 joukkuetta luovutti kesken karsinnoiden. Kaikkiaan mukana oli 37 maata, joista Euroopasta suurin osa, 27. Euroopalla oli myös luonnollisesti eniten kiintiöpaikkoja kisoihin, 11. Kaikkiaan kisoihin pääsi karsintojen kautta 14 maata, Sveitsi isäntänä ja Uruguay mestarina pääsivät mukaan ilman karsintoja.
Euroopan lohkoissa oli yllättävä jako joukkueiden kesken. Joissakin lohkoissa oli 4 joukkuetta ja joissakin vain 2. Iso-Britannian alueen joukkueet; Pohjois- Irlanti, Englanti, Skotlanti ja Wales, pelasivat samassa lohkossa toisissa karsinnoissa peräkkäin kahdesta lopputurnauspaikasta. Englanti ja Skotlanti selviytyivät kisoihin. Sitten taas toisaalta Puola ja Unkari oli arvottu samaan lohkoon ja koska Puola luovutti pääsi Unkari kisoihin ilman yhtäkään karsintaottelua. Näissäkään karsinnoissa ei ollut vielä käytössä vierasmaalisääntö ja näin Turkki ja Espanja päätyivät kahden kohtaamisen (molemmat voittivat kotiottelunsa), yhden lisäottelun (päättyi tasan) jälkeen arvontapöytään. Ja Turkki onkin kautta historian ainoa joukkue, joka on päässyt itse kisoihin arvalla. Lohkossa 10 Jugoslavia pelasi hienot karsinnat, 4 ottelua ja 4 1-0 voittoa.
Karsinnoissa tehtiin myös muuta historiaa, ensimmäistä kertaa MM-karsintaottelu pelattiin Etelä-Amerikan mantereella. Aikaisemmin pelit oli jäänyt pelaamatta luovutusten takia.
Suomen karsintalohkossa oli mukana Belgia ja Ruotsi. Molemmilta saatiin yksi piste tasapeleillä ja toinen tasapeli tuli jopa vieraskentältä.
Lopputurnaukseen selvinneet maat näkyvät alla olevasta kuvasta. Lisäksi siihen on värikoodattu sijoitukset kisoissa.
KARSINTATILANNE
LIVESCORE
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti