Viikonlopun aikana pelataan
MM-karsintaotteluita kahdella mantereella. Euroopassa alkaa perjantaina toinen
ja samalla viimeinen karsintavaihe MM-kisajoukkueiden etsimisessä. Afrikassa
sen sijaan lauantain ja sunnuntaina aikana saadaan 3 varmaa kisamaata, kun
karsinnan kolmannen vaiheen otteluparien väliset taistelut tulevat päätökseen.
Alla taas perinteiseen tapaan otteluiden analyysit höystettynä arviolla ja
jatkoonpääsymahdollisuuksien listaamisella.
Eurooppa
Aloitetaan Euroopan karsinnoilla,
kun ne jo tänä iltana jatkuvat. Euroopan karsinnassa on 9 maata jo varmistanut
paikkansa jatkoon ja nyt etsitään vielä neljää lisäjoukkuetta. Mukana on siis
edellisen karsintavaiheen 8 parasta lohkokakkosta; Kroatia, Ruotsi, Romania,
Islanti, Portugali, Kreikka, Ukraina ja Ranska. Maat on jaettu neljään
ottelupariin, jotka kohtaavat kahdesti toisensa kummankin kotikentällä.
Yhteismaaleissa parempi maa esiintyy ensi kesänä MM-kisoissa. Pelin henki on
siis erittäin selvä.
15.11.2013 klo 21:00 Kreikka - Romania
Kreikka oli omassa
karsintalohkossaan erittäin lähellä jatkopaikkaa, mutta jäi kuitenkin lopulta
maalierolla lohkokakkoseksi Bosnia-Herzegovinan taakse. Kreikka pelasi siis huikean
hyvän karsinnan, mutta se on osittain silmänlumetta, sillä lohko oli yksi
helpoimmista Euroopan karsinta-alueella. Romania puolestaan taisteli jatkoon
lohkosta, joka oli keskikastiltaan erittäin tasainen. Romania on tehnyt viime
vuosina nousua takaisin Eurooppalaisen futiksen kärkeen ja tämä menestys tähän
asti on hyvä osoitus siitä. Kreikka on kuitenkin kokenut ja tasainen suorittaja
ja on ehkä hienoinen suosikki tähän otteluun. Ottelupari tullaan varmasti
ratkaisemaan vasta toisessa osaottelussa.
Ottelu tulee olemaan
vähämaalinen, sillä Kreikan lähes kaikki ottelut ovat olleet sellaisia.
Muutenkin kyseessä on erittäin tasainen ottelupari. Ei tässä ottelussa
kuitenkaan maaleitta jäädä. Kreikka tekee yhden maalin ja voittaa sillä ottelun.
Ensi viikolla tiistaina se yrittää sitten pitää johdostaan kiinni.
15.11.2013 klo 21:45 Ukraina - Ranska
Futisillan kovin ottelu
pelataan Ukrainassa. Kaksi huikeassa iskussa olevaan maata kohtaa toisensa.
Ukraina on pelannut koko tämän vuoden voitollista futista ja ei ole hävinnyt
yhtään ottelua. Edellinen tappio on viime vuoden joulukuulta! Otteluita on
kuitenkin kertynyt reilu 10 kappaletta ja joukossa on iso osa MM-karsintaa ja
vastassa kovia maita. Mutta ei Ranskakaan ole huonosti pelannut. Se jäi
Espanjan taakse omassa lohkossaan, mutta tämän syksyn pelit ovat osoittaneet,
että pelitapa on muuttunut yhtenäiseksi ja tähdetkin pelaavat joukkueen eteen.
Näistä lähtökohdista ei voi muotoutua kuin huikea taistelu. Ja valitettavaa on,
että toinen näistä huippumaista jää MM-kisojen ulkopuolelle.
Ainoa asia mikä voi pilata
tämän ottelun on liika varovaisuus. Ukraina pelasi Englanti vastaan syksyllä
kotiottelussa 0-0 tasapelin. Englanti tosin lähti otteluun vain varjelemaan
tasapeliä. Jos Ranska valitsee saman taktiikan ja aikoo iskeä vain vastaan,
niin tulossa voi olla tylsä ottelu. Tosin jos itse olisin Ranskan
päävalmentaja, niin hakisin Ukrainasta ainakin tasapeliä, vaikka se vaatisi
tylsähköä pelaamista katsojille. Veikkaan kuitenkin, että tässäkään ottelussa
ei jäädä maaleitta. Ottelu tulee päättymään tasapeliin 1-1.
15.11.2013 klo 21:45 Islanti - Kroatia
Islanti on selkeä
yllättäjä näissä karkeloissa, mutta samalla se on myös osoitus sitkeydestä,
sitoutumisesta ja uskosta. Kaikki nämä ovat vieneet Islannin näin pitkälle. Ja
kun näin pitkällä ollaan, niin kaikkeen pitää uskoa edelleen. Kroatiaa varmasti
pidetään ottelun suosikkina, mutta silti kannattaa vilkaista Kroatian
suorituksia omassa karsintalohkossa. Ne eivät olleet kuitenkaan kovin mairittelevia
ja se takaa Islannille mahdollisuuden tässä otteluparissa. Islannin etu on myös
se, että se pääsee aloittamaan kotona. Kroatia on kuitenkin sille päälle
sattuessaan selvästi parempi futismaa kuin Islanti nykyisellään ja luulisi,
että nämä pelit sytyttävät. Mutta jos Islanti onnistuu tekemään nopean
avausmaalin, niin otteluparista voi tulla ihan mitä vaan.
Vaikea kuvitella, että
Islanti pitäisi palloa ja painaisi päälle kotiottelussaan. Se tulee varmasti hyökkäämään,
mutta ei omaa pallonhallintaa ottelussa. Islannin suurin murheenkryyni onkin
puolustuspää. Se päästi edellisellä karsintakierroksella paljon maaleja ja se
asia on valmennuksen ja pelaajien pitänyt saada kuntoon. Muuten tulee käymään
huonosti. Minä veikkaan, että ottelu tulee päättymään Kroatian niukkaan
voittoon ja se vie Kroatian jo lähelle MM-kisoja.
15.11.2013 klo 21:45 Portugali - Ruotsi
Tästä ottelusta koko
Eurooppa on kohissut arvonnasta lähtien, Ronaldon ja Zlatanin kohtaaminen.
Minun mielestä tämä on kyllä paljon muutakin. Vaikka vastakkain kieltämättä
ovat tämän hetken maailman 2 vaarallisinta futiksen pelaajaa, niin todellinen
taistelu käydään siinä, että kumpi pystyy luomaan näille tähdille enemmän
mahdollisuuksia osoittaa vaarallisuutensa. Kuinka joukkuekaverit auttavat ja
kuinka vastustaja pitää syöttösuunnat kurissa. Ja näkisin, että Ruotsi onnistui
ainakin edellisellä karsintakierroksella paremmin siinä. Portugali oli
kokonaisuudessaan vaisu ja vain Ronaldon huikeiden otteiden ansiosta pysyi
Venäjän mukana suoran kisapaikan tavoittelussa. Ruotsi sen sijaan pystyi
haastamaan ja horjuttamaan jopa Saksaa, joka muuten jyräsi karsintalohkossa.
Ottelussa tullaan varmasti menemään päästä päähän välillä hurjaakin vauhtia ja
tilanteita tulee molempiin päihin. Se ratkaisee kumpi on tehokkaampi.
Minä veikkaan, että ottelu
tulee päättymään 1-1 tasapeliin ja se on lopulta Ruotsin etu. Vierasmaali tuo
tiettyä turvaa kotiotteluun. Portugalin ongelma on tällä hetkellä pelaajien
osaamisen ja taidon suuret tasoerot. Ruotsi on paljon tasaisempi ja
yhtenäisempi joukkue. Tästä syystä Ruotsi tulee haastamaan jo tässä ottelussa
Portugalin tosissaan ja lopulta menee MM-kisoihin.
Afrikka
Afrikan karsinnoissa siis
ollaan myös viimeisessä karsintavaiheessa. Kolmannella karsintakierroksella
esiintyy 10 maata, joista leivotaan kaiken kaikkiaan 5 lopputurnausmaata.
Joukkueet on siis jaettu viiteen ottelupariin, joista voittajat selviävät ensi
kesän kisoihin. Otteluparien ensimmäiset ottelut pelattiin lokakuussa ja nyt on
sitten karsinnan toisten otteluiden aika. Viikonlopun aikana pelataan 3 ottelua
ja ensi tiistaina 2 jäljelle jäänyttä ottelua. Ghana ja Norsunluurannikko ovat
lokakuisten otteluiden perusteella erittäin lähellä lopputurnauspaikkaa.
16.11.2013 klo 17:00 Nigeria - Etiopia
Ensimmäinen Afrikan
karsinnoista MM-kisoihin selvinnyt maa saadaan otteluparista Nigeria-Etiopia. Ensimmäisessä
osaottelussa Afrikan karsintojen suurin yllättäjä Etiopia piti Nigeriaa
tiukoilla johtaen ottelua jo 1-0. Lopulta Nigeria kuitenkin nousi 2-1 vierasvoittoon
ja sitä kautta suureksi suosikiksi jatkoon. Nyt sille siis riittää jatkoon jopa
0-1 tappio kotikentältä. Näin ollen Nigeria on siis vahvasti menossa kisoihin.
Mutta kaikki ei käy niin helposti. Etiopia on osoittanut kykynsä taistella ja
nousta hankalistakin paikoista näissä karsinnoissa ja tulee varmasti haastamaan
kaikki tai ei mitään asenteella Nigerian. Sen on pakko saada alussa maali,
jotta se voi edes realistisesti haaveilla kisapaikasta.
Min kuitenkin uskon, että
vaikka Etiopia yrittää, niin sillä ei ole mitään mahdollisuuksia kisoihin.
Nigeria on rutinoitunut ja kokenut joukkue ja tietää varmasti miten tällaisessa
tilanteessa tulee pelata. Sillä ei myöskään ole valtavaa painetta tuon
ensimmäisen osaottelun voiton jälkeen ja sen vuoksi luulen, että se tulee
tämänkin ottelun voittamaan.
16.11.2013 klo 21:00 Senegal - Norsunluurannikko
Tämä ottelupari taisi
ratketa jo edellisessä ottelussa. Norsunluurannikko peittosi otteluparin ensimmäisessä
osassa Senegalin kotikentällään 3-1. Senegalille vain tuo edellisen ottelun
loppuhetkillä tullut kavennusmaali antoi pientä toivoa. Kahden maalin takaa-ajo
asemasta on hankala lähteä otteluun, mutta toisaalta 2-0 voitolla sen on MM-kisoissa.
Norsunluurannikolle ei kuitenkaan niin vain tehdä kahta maalia, varsinkaan
pelissä, jossa on panosta. Meksiko ja Nigeria onnistuivat molemmat tekemään sen
maaliin 4 maalia, joten ei se mikään mahdottomuus ole. Voittonsa ja taustansa
ansioista Norsunluurannikko on tähänkin otteluun selkeä suosikki.
Senegalin on pakko hyökätä
ja pakko tehdä vähintään 2 maalia, muuten haaveet MM-kisoista kariutuvat. Norsunluurannikkoa
vastaan vaan on hankala hyökätä ja pitää oma pää puhtaana, niin tulivoimainen
Norsunluurannikon hyökkäys on. Senegalille olisi elintärkeää saada tehtyä
ottelun avausmaali, mielellään ensimmäisellä puoliajalla. Sillä se pystyisi
luomaan painetta vastustajalleen. Minä veikkaan, että ottelussa tullaan
pelaamaan tasan ja Norsunluurannikko varmistaa kisapaikkansa.
17.11.2013 klo 16:30 Kamerun - Tunisia
Kamerun ja Tunisia pelasivat
ensimmäisessä osaottelussa kokolailla odotetun 0-0 tasapelin. Kumpikin vältteli
virheitä ja pyrki pelaamaan tarkkaa peliä, ettei mahdollisuudet jatkoon menisi.
Ottelun lopputulos suosi ehdottomasti Kamerunia, koska se pääsee nyt pelaamaan
kotiyleisön edessä. Vierasmaali Tunisiassa olisi kuitenkin ollut sille kaikki
kaikessa. Tunisia, joka nousi värikkäiden kabinettipelien jälkeen tälle
karsintakierrokselle, on vaarallinen hyökkäyssuuntaan. Kamerunin tuleekin pitää
varansa, sillä odotettavissa on pahoja vastaiskuja. Kamerun tulee varmastikin
pitämään palloa ja pitkillä hyökkäyksille etsimään paikkoja hyökkääjilleen.
Kamerunin ongelma on kuitenkin ollut maalinteko. Edellisessä karsintavaiheessa
se teki vain 8 maalia 6 ottelussa. Nyt kuitenkin mukana on vanha sotaratsu
Samuel Eto’o, joka o osoittanut Chelseassa olevan huikeassa vireessä. Vieläkö
Samuel Eto’o kerran tulee pelastamaan maansa futiksen.
Minä uskon, että hän sen
tekee, joka itse tai petaamalla jollekin muulle ratkaisumaalin paikan. Kamerun
tulee tämän ottelun voittamaan ja Tunisian värikäs karsintataival tulee
päätökseen. Kamerunin menee siis kisoihin.
Huh, mielenkiintoinen
futisviikonloppu tulossa. Kannattaa varata kalenterista aikaa tällä illalle,
että pystyt seurailemaan MM-karsinnan otteluita. Huikeita matseja tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti