MM-karsinta jatkuu viikonloppuna
Afrikan alueen MM-karsinnalla. Kaikkiaan perjantain ja sunnuntain välisenä
aikana pelataan 18 karsintaottelua. Yksikään Afrikan lohkon maa ei ole vielä varmistanut
paikkaansa karsinnan kolmannella eli viimeisellä kierroksella. Kaikkien lohkonjen
voittajathan sinne pääsee, joten 10 maata on silloin mukana. Lähes kaikissa
lohkoissa lohkovoittaja voi kuitenkin ratketa jo tämän viikonlopun aikana,
mutta oletettavasti kuitenkin syksyllä pelattavalle viimeiselle
karsintakierrokselle jää aika monen lohkon ratkaisu. Samalla kun joku ratkaisee
jatkopaikkansa, niin loput lohkon joukkueista, jotka vielä eivät ole
mahdollisuuksiaan menettäneet, putoavat siis jatkosta. Alla taas tyypilliseen
tapaan lohkoittain tilanteet, jatkoskenaariot ja otteluanalyysit.
Afrikka, lohko A
Lohkossa A vain kahdella
maalla on enää mahdollisuudet jatkoon. Hieman yllättäen Etiopia on lohkossa
ykkösenä, se on kerännyt 10 pistettä. Lohkon suosikki Etelä-Afrikka on toisena,
sillä on kasassa 8 pistettä. Keski-Afrikan tasavalta ja Botswana ovat jo
MM-kisojen ulkopuolella. Tässä lohkossa ollaan siinä tilanteessa, että
ratkaisut jatkon suhteen tehdään viikonloppuna. Kaksi kärkijoukkuetta nimittäin
kohtaavat Etiopiassa sunnuntaina. Alla jatkoskenaariot lohkoon.
- Etiopia on jatkossa,
jos se voittaa
- Etelä-Afrikka on
ulkona, jos se häviää
- Botswana ja
Keski-Afrikan tasavalta ovat varmasti ulkona
15.6.2013 klo 16:00 Bostwana - Keski-Afrikan tasavalta
Tällä ottelulla ei ole
enää merkitystä lohkon kannalta, vaan maat pelaavat vain omasta ylpeydestä. Molemmat
maat ovat esiintyneet tähän mennessä vaisusti, Botswanalta puuttuu vielä
voittokin näistä karsinnoista. Nyt kuitenkin arvelen, että se tulee sellaisen
ottamaan. Sillä se nousee pisteissä lohkossa sijalle 3.
16.6.2013 klo 16:00 Etiopia - Etelä-Afrikka
Etiopia lähtee otteluun
loistavista asetelmista. Se on 2 pistettä Etelä-Afrikkaa perässä, joten
tappiollakaan se ei menetä mahdollisuuksiaan jatkoon. Tasapelillä se pelaa
itselleen loistavat mahdollisuudet ratkaista jatkopaikka. Voitolla se menee
siis varmasti seuraavalle karsintakierrokselle. Näin ollen voidaan sanoa, että
kaikki paineet ovat Etelä-Afrikalla. Se on kuitenkin lohkon suurin suosikki ja
yksi Afrikan suurista futismaista. Näin ollen olisi huikea yllätys, jos Etiopia
menisi jatkoon. Kaikki on kuitenkin Etelä-Afrikalla omissa käsissä. Molemmat
ovat olleet hyvässä kuosissa viime aikoina, joten mahtava matsi on tulossa.
Minä veikkaan, että ottelu päättyy tasan ja jatkopaikka ratkotaan viimeisellä
kierroksella ja silloin Etelä-Afrikka on suosikki, koska sillä on helpompi
ottelu tiedossa.
Afrikka, lohko B
Lohkossa B Tunisialla oli
paikka edetä jatkoon jo viikko sitten, mutta tasapeli Sierra Leonessa piti
jatkopaikan tavoittelun vielä avoimena. Tosin Tunisia on edelleen ykkössuosikki
jatkoon, sillä on kuitenkin 5 pistettä enemmän kuin toisena olevalla Sierra
Leonella ja vain 2 peliä on enää jäljellä. Kolmantena olevalla Päiväntasaajan
Guineallakin on vielä mahdollisuudet jatkoon, mutta ne ovat enemmänkin
laskennalliset. Tosin se pystyy itse pitkittämään mahdollisuuksiaan jatkoon,
kun se kohtaa Tunisian sunnuntaina. Kap Verde pelaa enää yllätyksistä. Alla
skenaariot tuttuun tapaan.
- Tunisia on jatkossa,
jos se voittaa
- Tunisia on jatkossa,
jos se pelaa tasan ja Sierra Leone pelaa korkeintaan tasan
- Sierra Leone on ulkona,
jos Tunisia voittaa
- Sierra Leone on ulkona,
jos se pelaa korkeintaan tasan
- Päiväntasaajan Guinea
on ulkona, jos se ei voita
- Kap Verde on varmasti
ulkona
15.6.2013 klo 20:30 Kap Verde - Sierre Leone
Kap Verde on jaksanut
pelata hyvin, sillä on 3 maalin tappio ja viime kierroksella se otti
ensimmäisen voittonsa tässä karsintavaiheessa. Sillä ei kuitenkaan ole enää
mahdollisuuksia jatkoon. Sierra Leonella sen sijaan on. Se taisteli tasapelin
Tunisian kanssa, tosin voittoakin sille tarjottiin. Nyt sen jatkopaikka makaa
muiden käsissä, sen pitää voittaa molemmat ottelunsa ja Tunisia pitää hävitä
molemmat. Kuulostaa epätodennäköiseltä. Tämän ottelun uskon Sierra Leonen
kuitenkin voittavan ja niin se luo painetta Tunisialle sunnuntain otteluun.
16.6.2013 klo 19:00 Päiväntasaajan Guinea - Tunisia
Jos Päiväntasaajan Guinea
haluaa vielä jatkaa taistelua MM-kisapaikasta, niin sen pitää voittaa. Tunisian
tilanne on kokolailla paineeton, se voi vaikka hävitä ja silti sillä on kaikki
omissa käsissä ja tulossa viimeisellä kierrokselle kotiottelu Kap Verdeä
vastaan. Tunisia tuskin lähtee mitenkään varmistelemaan, joten Päiväntasaajan Guinea
joutuu tekemään täyden työn, että saa edes pisteen ottelusta. Itse veikkaan,
että Tunisia selvittää tiensä jatkoon.
Afrikka, lohko C
Kolmella maalla on myös
lohkossa C mahdollisuus jatkoon. Norsunluurannikko tosin on napannut 4 pisteen
keulan Tansaniaan, Marokko on tästä pisteen päässä. Gambian mahdollisuudet
kisoihin ovat jo menneet. Kohtuullisen selvää siis on, että Norsunluurannikko
menee tästä lohkosta jatkoon, niin vakuuttava se on ollut tähän mennessä. Sen
maaliero tähän mennessä on 10-2 ja Marokko on onnistunut siltä ottamaan pisteen
ja yleensäkään tekemään sen maaliin maalin. Tunisia kohtaa kotonaan
Norsunluurannikon ja siinä samassa mahdollisesti ratkeaa myös Marokon kohtalo.
Silläkin on vielä laskennallinen mahdollisuus jatkoon, mutta se vaatisi
Norsunluurannikon notkahdusta viikonloppuna. Näin voi lohkossa tapahtua.
- Norsunluurannikko on
jatkossa, jos se voittaa
- Norsunluurannikko on
jatkossa, jos se pelaa tasan ja Marokko pelaa korkeintaan tasan
- Tansania on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- Marokko on ulkona, jos
Norsunluurannikko voittaa
- Marokko on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan
- Gambia on varmasti
ulkona
15.6.2013 klo 23:00 Marokko - Gambia
Lauantai-illan päättävässä
ottelussa Marokko kohtaa Gambian kotonaan ja se on siis pakkovoiton edessä, kun
se kuitenkin vielä mielii MM-kisoihin. Mahdollisuudet ovat kuitenkin ohuet,
eivätkä enää edes omissa käsissä. Mutta tähän otteluun se pystyy vaikuttamaan
ja voitolla laittamaan edes pientä painetta Norsunluurannikolle sunnuntaiseen
otteluun. Minä veikkaan, että Marokko on selkeästi parempi tässä ottelussa ja
tulee vielä selvän voiton. Se tosin tuskin tulee riittämään jatkoon. Gambia on
menettänyt mahdollisuutensa jatkoon ja ei tule tässä(kään) ottelussa esittämään
mitään ihmeellistä.
16.6.2013 klo 15:00 Tansania - Norsunluurannikko
Sunnuntain karsintapäivän
aloittaa Tansanian ja Norsunluurannikon ottelu, jossa jälkimmäisellä on
mahdollisuus ratkaista jatkopaikka. Voi jopa olla niin, että jos Marokko jää
tasapeliin, niin Norsunluurannikolle riittää ottelusta tasapeli jatkopaikan
varmistamiseen. Lopulta sillä ei kuitenkaan taida olla mitään merkitystä miten
lohkon toinen ottelu päättyy, Norsunluurannikko kun kuitenkin voittaa tämän
ottelun. Vaikka Tansanian on voitolla mahdollisuus pysyä mukana karsinnassa,
niin en jaksa uskoa siihen. Norsunluurannikko vaan on niin paljon tasokkaampi
futismaa. Norsunluurannikko siis kolmannelle karsintakierrokselle.
Afrikka, lohko D
D-lohkon 2 suurta Sambia
ja Ghana taistelevat jatkajan paikasta. Molemmat maat ovat jopa potentiaalisia
MM-kisajoukkueita, ensin vaan pitää päästä tästä lohkosta jatkoon. Sinänsä
harmi, että toinen näistä maista tippuu jo tässä vaiheessa. Sambia on niskan
päällä tällä hetkellä, sillä on 10 pistettä. Ghana on sitä pisteen perässä ja
on sitä todennäköisesti myös tämän pelipäivän jälkeen. Viimeisessä ottelussa se
on kotijoukkue Sambiaa vastaan ja silloin taidetaan ratkaista lohkon voittaja.
Lesotho ja Sudan ovat jo menettäneet mahdollisuuden jatkoon ja se ei yllätä
ketään. Sambia voi kuitenkin ratkaista jatkopaikkansa näin.
- Sambia on jatkossa, jos
se voittaa ja Ghana häviää
- Ghana on ulkona, jos se
häviää ja Sambia voittaa
- Lesotho ja Sudan ovat
varmasti ulkona
15.6.2013 klo 16:00 Sambia - Sudan
Sambia pelaa oman ottelunsa
lauantaina, kun se kohtaa kotonaan Sudanin. Sambia on siis suuri suosikki tähän
otteluun ja jos se voittaa, niin paineet siirtyy täysin Ghanalle, sen on pelattava
vähintään tasan sunnuntaina. Sambia on tasollisesti selkeästi parempi kuin
Sudan ja kun sillä on vielä kotikenttä, niin on vaikea nähdä miten se
menettäisi edes pisteen Sudanille. Näin ollen tähän laitetaan ykkönen lapulle.
16.6.2013 klo 16:00 Lesotho - Ghana
Lohkon toinen suosikki
matkaa Lesothoon omaan pelipäivän peliinsä. Ghana on luonnollisesti otteluun
suosikki, sillä Lesotho on ollut kovin heikko tähän mennessä, vaikka se
Sambialta pisteen ottikin. Sen verran iso tasoero pelillisesti, osaamiselta ja
panostuksella mailla on, että vaikea nähdä, että Ghana tässä tilanteessa
kompastuisi Lesothoon. Näin ollen Ghanalle voitto ja jatkopaikka lohkossa
ratkaistaan vasta syyskuussa.
Afrikka, lohko E
E-lohkon kärkijoukkue
Kongo oli myös tilanteessa, jossa se olisi jo viime viikonloppuna voinut
varmistaa paikkansa jatkossa. Mutta se jäi tasapeliin Gabonin vieraan. Näin
ollen sen paikka on vielä auki. Todennäköisesti se tulee kuitenkin paikan jatkoon
ottamaan, vaikkakin vielä kolmella maalla on mahdollisuuksia jatkoon. Kongo on
kerännyt nyt 10 pistettä, Burkina Faso on sitä 4 pistettä perässä. Gabonillakin
on siis vielä mahdollisuudet jatkoon, mutta se vaatii täydellistä onnistumista
ja muilta apuja, se on 6 pistettä perässä Kongoa. Niger menetti viime
viikonloppuna mahdollisuutensa MM-kisoihin. Jatkoskenaariot tästä.
- Kongo on jatkossa, jos
se pelaa vähintään tasan
- Burkina Faso on ulkona,
jos se ei voita
- Gabon on ulkona, jos
Kongo pelaa vähintään tasan
- Gabon on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan
- Niger on varmasti
ulkona
15.6.2013 klo 17:30 Kongo - Burkina Faso
Lohkon kärkijoukkueet
kohtaavan tämän päivän ensimmäisessä ottelussa tässä lohkossa. Panokset ovat
huikeat, Kongo menee tasapelilläkin jatkoon ja Burkina Faso tarvitsee voiton,
jotta sillä säilyy vielä mahdollisuudet jatkoon ja siltikin se tarvitsee
Nigerin apua viimeisessä pelissä. Eli Kongon tilanne näyttää todella hyvältä,
se lähtee tähän kotiotteluunsa varmasti sillä mielellä, että Burkina Faso ei
pääse tekemään maaliakaan. Burkina Fason on pakko, ainakin jossain vaiheessa,
ottaa riskejä ja tämä varmasti avaa myös Kongolle tilaisuuksia. Koska Kongolle
riittää tasapeli jatkopaikkaan, niin uskon, että tämä ottelu päättyy tasan.
Veikkaan myös, että Kongosta tulee ensimmäinen maa Afrikan mantereella, joka
varmistaa paikkansa kolmannella karsintakierroksella.
15.6.2013 klo 18:00 Gabon - Niger
Gabonilla on siis vielä
pieni mahdollisuus jatkoon, mutta se on lähinnä teoreettinen mahdollisuus. Sen
pitäisi voittaa molemmat jäljellä olevat ottelut ja vielä hyvällä maalierolla
ja sen lisäksi Kongon pitäisi hävitä molemmat ottelunsa. Laskennallinen
mahdollisuus on olemassa ja uskonkin, että Gabon tekee tässä ensimmäisessä
ottelussa osansa. Se voittaa Nigerin, jolla ei ole enää mahdollisuutta jatkoon.
Sitten se jää vertailee, että miten lohkon toisessa ottelussa kävi ja miten
syksyn karsintapelien käy. Minä siis veikkaan, että niissä ei enää ole panosta.
Eurooppa, lohko G
Lohkossa G Egypti on ollut
murskaava, mutta silti se ei ole vielä pystynyt varmistamaan paikkaansa
jatkossa. Se on voittanut kaikki ottelunsa ja on siis kerännyt 12 pistettä.
Guinealla on 7 pistettä ja pieni mahdollisuus vielä jatkoon, mutta se ei enää
ole omissa käsissä. Mosambik ja Zimbabwe ovat ainakin tähän asti olleet ihan
vastaantulijoita, niillä on 2 ja 1 pistettä. Egypti siis näyttäisi menevän
jatkoon tästä lohkosta, skenaarioiden mukaan se näyttää tältä.
- Egypti on jatkossa, jos
se voittaa
- Egypti on jatkossa,
Guinea pelaa korkeintaan tasan
- Guinea on ulkona, jos
Egypti voittaa
- Guinea on ulkona, jos
se ei voita
- Mosambik ja Zimbabwe
ovat varmasti ulkona
16.6.2013 klo 16:00 Mosambik - Egypti
Mosambik hävisi
murskaavasti Guinealle viime viikonloppuna. Nyt se saa vastaansa vielä kovemman
maan. Maiden asetelmat ovat täysin erilaiset, Egypti pelaa jatkopaikasta, kun
Mosambik vain kunniasta. Kunnianpalautus sen tuon Guinea nöyryytyksen jälkeen
pitäisikin tehdä, nyt se pääsee kotikentälle ja ei varmasti ole niin helppo
pala Guinealla, kuin tuon edellisen pelin jälkeen voisi olettaa. Egyptin
kohdalla kysymys on enemmän, että olisivatko nämä ne sen karsinnat, pääsisikö
se vihdoin myös MM-kisoihin. Itse uskon, että se tulee voittamaan tämän pelin
ja ratkaisee sillä jatkopaikan ja on tosissaan taistelemassa MM-kisalipusta.
Mosambikin kunnianpalautus ei onnistu.
16.6.2013 klo 20:00 Guinea - Zimbabwe
Guinea – Zimbabwe peli
alkaa vasta lohkon toisen pelin loputtua, joten Guineakin tietää oman
tilanteensa ennen ottelua. Jos Egypti jäi tasapeliin tai hävisi, niin Guinealla
on mahdollisuus. Jos taas Egypti voitti, niin Guinea tulee pelaamaan varmasti
erilailla tässä ottelussa. Siitä voitaneen olla samaa mieltä, että lähtee se
millä asenteella tahansa otteluun, niin se tulee sen voittamaan. Kaikki on
sitten tuosta toisesta ottelusta kiinni. Viimeinen otteluhan pelataan Egyptissä,
kun kotijoukkue kohtaa Guinean. Olisipa mielenkiintoista nähdä, että mitä
tapahtuu, jos Guinealla on vielä mahdollisuus jatkoon. Hajooko Egypti pää…
tosin veikkaan, että tähän tilanteeseen ei jouduta, koska Egypti varmistaa
omassa ottelussaan jatkopaikan.
Afrikka, lohko H
Lohkossa H on vielä 3
joukkuetta, jotka voivat ottaa jatkopaikan, Algeria on kuskin paikalla, se
johtaa lohkoa 9 pisteellä. Mali on jäänyt siitä 2 pistettä. Tämän lisäksi myös
Beninillä on mahdollisuudet jatkoon, sillä on 4 pistettä kasassa. Rwanda sen
sijaan on jo ulkona MM-kisoista. Lohkon asetelma on siis hyvin
mielenkiintoinen, varsinkin kun Algeria pelaa vielä vaikean vieraspelin Rwanda
vieraana. Mali kohtaa kotonaan Beninin ja siinä ratkaistaan todennäköisesti,
että kummanko tie nousee pystyyn. Skenaarioiden kannalta näyttää tältä.
- Algeria on jatkossa,
jos se voittaa ja Mali pelaa korkeintaan tasan
- Mali on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan ja Algeria voittaa
- Benin on ulkona, jos
Algeria voittaa
- Benin on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan
- Rwanda on varmasti
ulkona
16.6.2013 klo 16:30 Rwanda - Algeria
Ensimmäisenä lohkossa
pelataan Rwandan ja Algerian välinen ottelu. Algeria hakee siis jatkopaikkaa,
kun taas Rwanda tämä menee ennemmin todellisesta harjoituspelistä. Silti se ei
tule päästämään Algeriaa helpolla, viime viikolla se kiusasi Malia ja tulee sen
tekemään nyt myös Algerialle. Kieltämättä Algeria on ottelun suosikki, mutta
tässä on mahdollisuuksia vaikka mihin, jopa sen tappioon. Arvelen, että ottelu
tulee olemaan tasainen ja päättyy myös siten eli tasapeliin. Tämä taas johtaa
siihen, että lohkon jatkaja ratkeaa vasta syyskuussa.
16.6.2013 klo 21:00 Mali - Benin
Viikonlopun viimeinen
karsintaottelu pelataan Malin ja Beninin välillä. Molemmilla on siis vielä mahdollisuudet
jatkoon, tosin Beninin mahdollisuudet saattavat mennä tuohon
sunnuntai-iltapäivän Algeria peliin. Malin asemat heikkenivät viime viikonloppuna,
kun se joutui tyytymään kotitasapeliin Rwandan kanssa. Benin sen sijaan otti
turpaan Algerialta. Jotenkin näkisin, että Benin ei ole niin kova, että se
voisi vieraissa haastaa Malilla on kuitenkin vahva miehistö. Onhan se ollut
kahdessa edellisessä Afrikan mestaruusturnauksessa pronssilla. Minä veikkaan,
että Mali ottelun voittaa ja se tarkoittaa, että käy lohkon toisessa ottelussa
miten vaan, niin ratkaisu siirtyy seuraavalle pelipäivällä syyskuuhun.
Afrikka, lohko I
Lohko I on toinen niistä
lohkoista, joissa kaikilla neljällä maalla on mahdollisuus jatkoon neljän
pelipäivän jälkeen. Ottelut ovat menneet siis todella paljon ristiin. Libya johtaa
lohkoa tällä hetkellä 6 pistellä, mutta vain maalierolla, Kamerunillakin on 6
pistettä. Kongon demokraattinen tasavalta on jäänyt tästä porukasta pisteen,
Togo on siitä pisteen päässä. Nyt siis jokaisella pistellä on huikea merkitys.
Kotieduilla yms. ei ole niin suurta merkitystä, koska jokainen pelaa vielä
kerran kotona ja kerran vieraissa. Tässä lohkossa on varmaa, että voittaja
selviää vasta 6.9.2013. Kuitenkin vaikka lohko on näin tasainen, niin
viikonlopun aikana voi tapahtua jatkojen suhteen seuraavaa.
- Kongo DR on ulkona, jos
se häviää
- Kongo DR on ulkona, jos
se pelaa tasan ja Libya voittaa
- Togo on ulkona, jos se
häviää
- Togo on ulkona, jos se
pelaa tasan ja Kamerun voittaa
14.6.2013 klo 19:00 Libya - Togo
Perjantai-illan ainoa
ottelua pelataan tässä lohkossa Libyan ja Togon välillä. Libya on erikoistunut
tasapeleihin, sillä on 1 voitto ja 3 tasapeliä, silti se kuitenkin johtaa omaa
lohkoaan. Togo on pelannut ailahtelevasti, mutta viime viikonloppuna se voitti
hienosti Kamerunin 2-0. Tämä antaa varmaan boostia tähän peliin, mutta silti
Togolla on vielä pitkä matka MM-kisoihin. Libya on tehnyt tasaista nousua
Afrikan alueen kärkimaihin ja nyt sillä alkaa olemaan ulosmittauksen aika
tehdystä työstä. Nämä karsinnat saattavat tulla sille vielä liian aikaisin,
mutta jatkossa se tulee varmasti olemaan vahva. Libyan kannalta on tärkeää,
että ottelu pystytään pelaamaan sen kotikentällä, uhkana oli myös siirto
ulkomaille. Tosin ulkomailla se otti ainoan voittonsa näissä karsinnoissa,
joten ei kai sillä niin merkitystä olisi ollut. Tästäkin ottelusta on tulossa
varmasti tasainen, veikkaan, että se päättyykin tasatulokseen ja Togo joutuu
jäädä jännittämään toisen ottelun tulosta, miten sen jatkopaikan käy.
16.6.2013 klo 17:30 Kongo DR - Kamerun
Lohkon toinen huikea
kamppailu käydään Kongon demokraattisen tasavallan ja Kamerunin välillä.
Kamerunilla oli huikea mahdollisuus tehdä viime viikolla ero muihin, mutta se
kynti 0-2 tappion ja nyt se on tilanteessa että se ei ole tällä hetkellä kuskin
paikalla. Todennäköisesti jatkopaikka vaatii siltä 2 voittoa. Ja tässä
ottelussa se voitto on hankala ottaa. Kongo DR ei ole mikään helppo maa
voittaa. Se pelaa tiukkaa puolustuspeliä. Maan maaliero tähän mennessä on 2-1
neljässä pelissä. Siitä voi päätellä, että paikkoja ei paljon tule ja kun tulee,
niin ne pitää hyödyntää. Veikkaan, että tämä ottelu päättyy kotijoukkueen
niukkaan 1-0 voittoon ja yllättäen Kamerun onkin ongelmissa. Kuskin paikalle
nouseekin Kongon demokraattinen kansantasavalta. Mielenkiintoista…
Afrikka, lohko J
Toinen lohko, jossa
kaikilla neljällä maalla on vielä mahdollisuus jatkoon. Senegal pysyi edelleen
lohkon johdossa, mutta muuten tilanne tasoittui viime kierroksella, kun Uganda
voitti Liberian. Samalla Uganda hyppäsi lohkossa suoraan kakkoseksi, sillä on
nyt kasassa 5 pistettä ja se on pisteen perässä Senegalia. Angola ja Liberia
ovat molemmat koonneet 4 pistettä. Tässä lohkossa voi tulla tapahtumaan vielä
vaikka mitä ja jatkoon menijä ratkeaa vasta seuraavana pelipäivänä Syyskuun
alussa. Tällä hetkellä jatkoskenaariot näyttävät tältä.
- Uganda on ulkona, jos
se häviää ja Senegal voittaa
- Angola on ulkona, jos
se pelaa korkeintaan tasan ja Senegal voittaa
- Liberia on ulkona, jos
se häviää
- Liberia on ulkona, jos
se pelaa tasan ja Uganda voittaa
15.6.2013 klo 16:00 Uganda - Angola
Tilanne on kokolailla
selvä tähän otteluun, voittaja jatkaa taistelu MM-kisapaikasta ja häviän tie
tulee todennäköisesti nousemaan pystyyn. Toki molemmat skenaariot tarvitsevat
Senegalin voiton Liberiasta sunnuntaina. Uganda on ehkä hienoinen suosikki
tässä ottelussa, mutta ei Angolakaan ilman mahdollisuuksia ole. Se osoitti
ottelussa Senegalia vastaan, että se pystyy mihin vain. Tämä ottelu haiskahtaa
minusta varmalta tasapeliltä, sillä tasapeli tarjoaa Ugandalle mahdollisuuden
jatkoon, kävi Senegalin pelissä miten vaan. Tosin Senegalin maaliero on parempi
ja todennäköisesti jatkopaikka vaatii Ugandalta ainakin 3 maalin vierasvoittoa
Senegalista syyskuussa.
16.6.2013 klo 19:00 Liberia - Senegal
Liberian oljenkorsi on
ottelun voitossa, tasapelilläkin se saattaa olla ulkona. Tosin Liberiassa tiedetään
miten lohkon toinen peli päättyi ja sillä on varmasti merkitystä tämän ottelun
taktiikkaan ja pelitapaan. Lähtökohtaisesti kuitenkin molemmat lähtevät ottelun
voittamaan. Liberia on kerännyt kaikki pisteensä tässä lohkossa kotiotteluista
ja Senegal on pelannut vieraissa kaksi tasapeliä. Siinä asetelmia tuohon
sunnuntain otteluun, tasainen matsi tulee siis tästäkin ja veikkaan myös tähän
otteluun tasapeliä. Jos molemmat ottelut päättyvät tasan, niin kaikilla mailla
on edelleen tämänkin jälkeen mahdollisuudet jatkoon.
Näin siis Afrikan alueella
viikonloppuna. Itse olen koneen ääressä harvakseltaan viikonloppuna, joten
päivitettyä infoa tulee vähemmän. Viimeistään sitten maanantaina yhteenvetoja
miten nämä viikonlopun MM-karsinnat Afrikan alueella menivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti