Ensi yönä Suomen aikaa
pelataan myös Pohjois- ja Väli-Amerikan MM-karsintaa. Mukanahan on enää 6
parasta kansakuntaa ja taistelu jatkopaikoista sen mukaista. Lohkon 3 parasta
pääsee jatkoon ja neljäs jatkokarsintaan, joten vielä alussa olevassa
karsinnassa kaikki on mahdollista. Karsinta onkin alkanut yllätyksellisesti,
kun suurten suosikkien, Meksikon ja USAn, karsinta on alkanut vaikeasti.
Pohjois- ja Väli-Amerikka
Kahden ottelun jälkeen
lohkon kärjessä on todella suurena yllätyksenä Honduras. Se on kuitenkin
kasannut vain 4 pistettä, joten ottelut ovat menneet todella paljon ristiin.
USA on toisena ja sillä on yhdestä voitosta tulleet 3 pistettä. Sen jälkeen
lohkossa on 2 tasapeliä pelanneet Meksiko, Panama ja Jamaika. Costa Rica on
tällä hetkellä viimeisenä 1 pisteellä. Kuten pisteistä nähdään paljon on
pelattu tasapelejä ja yksikin voitto tässä vaiheessa muuttaa sarjatilannetta
merkittävästi. Toisaalta on hienoa nähdä, että jalkapallo on mennyt eteenpäin monissa
maissa ja MM-kisojen kestovieraat USA ja Meksiko joutuvat todella ahtaalle.
Tämä on erittäin tervettä jalkapalloa ajatellen.
Tänään karsinnoissa
pelataan täysi kierros eli 3 ottelua. Costa Rica havittelee ensimmäistä
voittoaan kotiottelussa Jamaikaa vastaan. Itse näen, että Costa Ricalla on nyt
pakkovoiton paikka, jos se mielii suoraan kisoihin, nyt ei tasapelit riitä.
Jamaikalla tosin on myös pakkovoiton paikka tai ainakin niin, että sen pitää
vältellä tappiota. Veikkaan kuitenkin kotivoittoa tähän otteluun. Toinen ottelu
on Panaman ja Hondurasin välinen taisto. Jälleen on tiukan taistelun
ennusmerkit ilmassa, en kuitenkaan uskon tasapeliin, vaan veikkaan tähänkin
kotivoittoa. Näin ollen lohkon kärkipaikka vaihtuisi, kun Panama nousee 5
pisteeseen. Karsintaillan päättää huikea spektaakkeli Meksikon ja USAn välillä.
Molemmat ovat aloittaneet takellellen ja nyt ei saa tätä ottelua missään
nimessä hävitä. Veikkaakin, että tiukan väännön jälkeen pisteet tasataan maiden
kesken ja takeltelu jatkuu. Toki kaikki on mahdollista kummallekin edelleen.
Sitten vain otteluita
seuraamaan. Palataan tulevina viikkoina lohkojen asetelmiin ja siihen miltä
maaosat näyttävät tilastollisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti