Jordania teki mahdottomasta mahdollisen ja jatkaa erittäin hyvistä asemista MM-karsintaa. Se voitti omassa Aasian alueen MM-karsintaottelussa Japanin kotonaan 2-1. Tasapelikin olisi vienyt Japanin MM-kisoihin, mutta tällä kertaa se ei paikkaansa pystynyt varmistamaan. Mahdollisuuksia sillä kyllä oli, ottelun lopulla se mm. tuhri rangaistuspotkun ja jäi näin ilman kisapaikkaa... toistaiseksi. Karsinnan loppu on kuitenkin enemmän vain muodollisuus, Japani tulee sen paikan ottamaan, mutta se joutuu vielä varmistumista odottelemaan ainakin kesäkuulle asti.
Lohkon A otteluissa sekä Uzbekistan että Etelä-Korea ottivat kotivoitot. Etelä-Korea tosin vaivoin vasta 7. yliaikaminuutilla, mutta kuitenkin. Näin ollen paineet ovat nyt Iranilla. Sen on voitettava rästiottelu, jos se meinaa olla mukana suoran kisapaikan tavoittelussa. Libanonin suorat jatkohaaveet ovat enää teoreettiset.
B-lohkossa Japani siis ei varmistanut paikaansa, mutta on käytännössä varma kisajoukkue. Päivän toinen ottelu Australian ja Omanin välillä päättyi tasan, joten lohko meni todella kimurantiksi. Jordania on nyt toisen, mutta sillä on peli enemmän pelattuna kuin Australialla ja Irakilla. Neljä maata on kahden pisteen sisällä ja kaikki on siis vielä mahdollista.
KARSINTATILANNE
LIVESCORE
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti