Huomenna
pelataan taas. MM-karsinnat palaavat ohjelmaan kaikkiaan 36 ottelun voimin.
Tällä viikolla käydään tuttuun tapaan kaikki karsinta-alueet läpi ja
analysoidaan ottelut sekä lohkot. Ensi viikolla tiistaina pelataan sitten taas,
mutta niistä otteluista ei ole tulossa tarkempia analyysejä. Siviilimenot
aiheuttavat aikataulullisen ongelman ja tarkempi kuvaus lohkojen tilanteista ja
tilastojen päivityksistä tulee vasta marraskuun alkupuolella. Mutta pelataan
nyt ensin nuo perjantain pelit pois. Tässä postauksessa on tarkoitus käydä läpi
Etelä-Amerikan alueen ottelut.
Etelä-Amerikan alueella karsinnat ovat nyt noin puolessa
välissä ja näyttäisi siltä, että muutama maa on tippumassa kyydistä. Muuta ovat
vielä iskuetäisyydellä jopa lohkon kärjestä ja karsinnan toisella puolikkaalla
taistelusta tulee todella tiukka. Etelä-Amerikan alueella pelataan perjantaina
ja lauantain välisenä yönä kaikkiaan tutut 4 ottelua. Alla niistä ja niiden
vaikutuksista lyhyet analyysit.
Etelä-Amerikka
12.10.2012 klo 22:00 Bolivia - Peru
Etelä-Amerikan karsintapäivän aloittaa kahden jo hiukan
vauhdista jääneen ja pakkovoittoa tarvitsevan maan välinen ottelu. Kotijoukkue
Bolivia on toiseksi viimeinen ja sillä on kasassa vain 4 pistettä. Peru on
kerännyt pisteitä yhden voiton verran enemmän eli seitsemän. Sekin on jo
kuitenkin 5 pistettä jäljessä tuosta jatkokarsijan paikasta eli sijasta 5. Näin
ollen molempien on pakko voittaa mikäli mielii vuoden 2014 MM-kisoihin. Viime
aikoina Peru on esiintynyt pirteämmin, se otti syyskuun peleistä 4 pistettä
kahdesta kotipelistä. Bolivian meno on ollut takkuisempaa.
Tämä ottelu on vasta lämmittelyä yön tuleviin tiukkoihin
taisteluihin. Bolivia on ihan hyvin taistellut kotikentällään ja Perulla taas
on ollut vieraissa suuri vaikeuksia. Se on hävinnyt kaikki vierasottelunsa ja
päästänyt vielä paljon maalejakin. Bolivia on kuitenkin sen tason vastustaja,
että uskon Perun voittavan tämän ottelun.
12.10.2012 klo 22:30 Kolumbia - Paraguay
Etelä-Amerikan alueen toisena otteluna pelataan Kolumbian
ja Paraguayn välinen ottelu. Paraguayn menestyksen käyrän putoaminen on ollut
jopa jyrkempää kuin osasin odottaa. Se on tällä hetkellä viimeisenä lohkossa ja
tilanne näyttää todella katastrofaaliselta. Sen peli ei kulje, se päästää
paljon maaleja ja maalinteko on sille edelleen vaikeaa. Hankalaa on olla
muualla kuin viimeisenä jos on tehnyt vähiten maaleja ja päästänyt eniten koko
lohkosta. Kolumbia sitä vastoin on ollut jopa parempi kuin osasin ennustaa. Se
on nyt lohkossa peräti toisena ja on esittänyt erittäin hyvä futista. Näin ollen
ottelussa ei ole kuin yksi suosikki.
Paraguay on niin sekaisin tällä hetkellä, että pieni ihme
pitää tapahtua, jotta se Kolumbian vieraskentällä voittaisi. Pakkohan sen olisi
voittaa, jos se mielii vielä MM-kisoihin. Kolumbia taas voi jopa nousta
lohkokärkeen voitolla tästä ottelusta. Minä uskon, että Kolumbia on tällä
hetkellä niin paljon parempi futismaa kuin Paraguay, että se voittaa ottelun.
12.10.2012 klo 23:00 Ecuador - Chile
Kaksi viimeistä ottelua lohkossa ovatkin
sitten huikeata vääntöä lohkon kärkipaikoista. Ensimmäisessä ottelussa
pirteästi esiintynyt Ecuador kohtaa kotikentällään Chilen. Ecuador on lohkossa
kolmantena ja kerännyt 13 pistettä, Chilellä pisteitä on yksi vähemmän ja sija
5. Tässä ottelussa siis ratkotaan jo tiukasti sitä, että ketkä siellä
MM-kisoissa Etelä-Amerikkaa edustaa. Ecuador on ollut kotikentällä huikeassa
vireessä, se on voittanut kaikki ottelunsa. Chile taas pitkän voittoputken
jälkee hävisi syyskuussa oman ottelunsa.
Ecuadorin kotitilasto on kyllä huikea ja
Chile on pelannut vieraissa epävarmasti ja ailahtelevasti. Tästä syystä Ecuador
on otteluun hienoinen suosikki. Minä kuitenkin veikkaan, että ottelu tulee
päättymään tasan huikeiden vaiheiden jälkeen. Näin molemmat pysyvät mukana taistelussa
suorasta kisapaikasta.
13.10.2012 klo 02:00 Argentiina - Uruguay
Etelä-Amerikan ja kenties koko
karsintapäivän huikein ottelu pelataan Argentiinassa, kun kotijoukkue kohtaa
lohkossa neljäntenä olevan Uruguayn. Voidaan sanoa, että tässä huippuottelussa on
vastakkain kaksi maanosan parasta karsinnassa mukana olevaa maata. Argentiina
johtaa lohkoa ja on alun vaikeuksien jälkeen pelannut hyvin. Uruguay taas
aloitti hyvin, mutta on nyt viime peleissä ollut vaikeuksissa. Nyt sillä on
tietyllä lailla näytön paikka, onko sen taso pysyvästi laskussa vai onko kyse
vain väliaikaisesta notkahduksesta. Argentiinan tiedetään olevan nyt kovassa
iskussa ja kun esim. Leo Messi on päässyt huikeaan iskuun, niin Argentiinan
pysäyttäminen voi olla vaikeaa.
Argentiina on otteluun suurempi
suosikki, mutta sen ongelmaksi voi koitua taas se, että miten se saa porukan
toimimaan yhteen maajoukkueessa. Koko ajan se on mennyt parempaan suuntaan ja Argentiina
onkin noussut lohkon kärkeen. MM-kisoista sitä ei suista mikään, mutta
yksittäisissä otteluissa tason laskuja voi tulla. Itse veikkaan Argentiinan
voittavan ottelun. Helpolla se ei tule ja jos kuitenkin tulee, niin silloin on
miettittävä Uruguayn todellista tasoa. Onko siitä MM-kisoissa haastamaan
isompiaan. Nyt sen pitäisi pystyä se osoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti