Perjantaina on
taas herkkua tarjolla. MM-karsinnat palaavat ohjelmaan kaikkiaan 36 ottelun
voimin. Tällä viikolla käydään tuttuun tapaan kaikki karsinta-alueet läpi ja
analysoidaan ottelut sekä lohkot. Ensi viikolla tiistaina pelataan sitten taas,
mutta niistä otteluista ei ole tulossa tarkempia analyysejä. Siviilimenot
aiheuttavat aikataulullisen ongelman ja tarkempi kuvaus lohkojen tilanteista ja
tilastojen päivityksistä tulee vasta marraskuun alkupuolella. Mutta pelataan
nyt ensin nuo perjantain pelit pois. Tässä postauksessa on tarkoitus käydä läpi
Euroopan alueen ottelut.
Euroopan alueen
karsinnat polkaistiin käyntiin syyskuussa ja nyt on kaksi pelipäivää jo
pelattuna kymmenestä. Joissain lohkoissa näkyy jo selvästi trendi, mihin
suuntaan lohko on taittumassa. Jokaisen lohkon voittaja selviää suoraan
MM-kisoihin ja 8 parasta kakkosta selviää jatkokarsintoihin, joista voittajat
lopputurnauksene. Perjantaina ohjelmassa on kaikkiaan 24 ottelua. Alla niistä
kaikista lyhyt analyysi ja veikkaus voittajasta.
Eurooppa, lohko F
12.10.2012 klo 18:00 Venäjä - Portugali
Euroopan karsintapäivä aloitetaan huikealla ottelulla.
Kaikki siis hereillä heti alkuillasta, ei vain Suomen pelin takia vaan myös
tämän ottelun. Tässä kuitenkin luodaan selvät asetelmat siihen, että mikä maa
tästä lohkosta menee suoraan MM-kisoihin. Molemmat aloittivat syyskuussa
karsinnan kahdella voitolla, tosin Venäjän voitot olivat vakuuttavampia.
Portugali joutui tekemään tosissaan töitä voittaakseen kaksi kääpiömaata. Mutta
nyt tilanne on taas toinen, pelaajat ovat saaneet maiden sarjat käyntiin ja
ovat nyt juuri parhaassa iskussa, kroppa on tottunut pelirytmiin ja on vielä
kunnossa. Erityisesti silmiin pisti Cristiano Ronaldon esitys viikonlopun El
Clasicossa. Venäjällä on ottelussa kotietu, mutta samalla myös paineet. Kotona
se ei voi ainakaan hävitä. Portugalille taas tasapelikin olisi pieni voitto.
Sen olisi helpompi lähteä omaan kotiotteluun Venäjää vastaan myöhemmin
karsinnassa.
Minä veikkaan, että ottelu tulee päättymään huikeiden
vaiheiden jälkeen tasan 2-2. Molempien maiden peli oli iloista katseltavaa jo EM-kisoissa,
vaikka ihan huippumenestystä ei tullutkaan. Venäjä osoitti syyskuun peleissä,
että uusi valmennus on saanut homman toimimaan. Silti uskon, että Portugalin
lähtökohta on, että se ei voi ottelua hävitä ja tulee väkisin vääntämään
ottelun tasatulokseen.
Eurooppa, lohko I
12.10.2012 klo 18:30 Suomi - Georgia
Illan toisessa ottelussa Suomi kohtaa kotonaan Georgian
lohkon I ottelussa. Avausottelussaan Suomi hävisi kotonaan Ranskalla 0-1, mutta
voitti kuitenkin harjoitusottelussa Tsekin syyskuussa. Georgia puolestaan avasi
karsinnan 1-0 voitolla Valko-Venäjästä ja niukalla 0-1 tappiolla Espanjalle.
Vaikka kuinka haluaisi uskoa, että Suomi on ottelun suosikki, niin Georgia ei
ole mikään heppoinen vastustaja ja jotta Suomi ottelun voittaisi, niin sen on onnistuttava
täydellisesti. Georgia parkkeeraa ”bussin” oman rankkarialueen rajalle ja sen
ohittaminen vaatii huippusuorituksia. Georgia sitä paitsi on erittäin paha
vastaisku joukkue ja kun Suomi ei ole huippuyksilöille varustettu joukkue, niin
se on Georgian kanssa suurissa vaikeuksissa.
Silti kaikesta tästä huolimatta uskon, että ”eteenpäin on
menty”. Suomi tulee ottelusta ottamaan voiton ja unelma MM-kisapaikasta elää
vieläkin, vaikkakin tuo Ranska tappio oli sille paha takaisku. Georgian tilanne
alkaa, hyvin alkaneista karsinnoista huolimatta, näyttää huonolta. Tie kisoihin on nousemassa pystyyn
jo heti karsinnan alkupuolella. Tosin niin Suomen kuin Georgian puolellakaan
tuskin oikeasti kisapaikasta edes unelmoitiin arvonnan jälkeen. Suomelle siis
kuitenkin voitto tästä ottelusta.
Eurooppa, lohko B
12.10.2012 klo 19:00 Armenia - Italia
Lohkon B ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Armenia ja
Italia. Molemmat ovat aloittaneet karsinnat odotetunlaisesti, Italialla on
voitto ja tasapeli, kun Armenialla on voitto Maltasta ja tappio Bulgarialle.
Italia on tämän ottelun selkeä suosikki, Armenia on kuitenkin pieni futismaa
verrattuna yhteen Euroopan suurista. Lohkon tilanne on kuitenkin niin tiukka,
että Italiallakaan ei ole varaa turhiin pistemenetyksiin. Armenialla on
ehdottomasti mahdollisuus yllätyksiin.
Veikkaan, että Italia tulee ottelun voittamaan, mutta se
ei tule minkään selvän esityksen jälkeen. Saattaa hyvin olla, että ratkaiseva
maali tulee vasta ottelun loppupuoliskolla. Italia kuitenkin jatkaa lohkokärjessä
ja etenee ainakin kahden parhaan joukkoon lopulta tässä lohkossa. Armenia jää
vielä tällä kertaa nuolemaan näppejään, mutta kun pelataan EM2016 karsintaa,
niin silloin Armeniallakin on sanansa sanottavana.
Eurooppa, lohko B
12.10.2012 klo 19:00 Tsekki - Malta
Yksi illan selvimmistä peleistä pelataan lohkon B
ottelussa Tsekissä. Kotijoukkue saa vastaansa Maltan, joka ei ole millään
lailla samalla tasolla kuin Tsekki. Tsekki pelasi ensimmäisessä
karsintaottelussaan 0-0 tasurin Tanskan kanssa, kun Malta on hävinnyt molemmat
ottelunsa niukasti, mutta tekemättä maaliakaan. Tätä ottelua on turha sen
enempää analysoida, Tsekki voittaa ottelun ja pysyy mukana lohkon
kärkitaistelussa.
Eurooppa, lohko C
12.10.2012 klo 19:00 Färsaaret - Ruotsi
Toinen kohtuullisen selvä alkuillan ottelu pelataan
Färsaarilla, kun lohkon C ottelussa Färsaaret saa vastaansa Ruotsin. Molemmilla
on vasta yksi ottelu takana, Ruotsi voitti omansa ja Färsaaret hävisi Saksan
vieraana. Maiden välillä on niin suuri tasoero, että Ruotsin voiton voi estää
vain käsittämätön epäonni, ylimielisyys tai sääolosuhteet. En siis tuhlaa
tähänkään liikaa aikaa, vaan sanon, että Ruotsi voittaa ja pysyy hyvin Saksan
mukana lohkokärjessä. Tiistaina sitten on tosikoitos, kun Saksa ja Ruotsi
kohtaavat Berliinissä.
Eurooppa, lohko C
12.10.2012 klo 19:00 Kazakstan -
Itävalta
Lohkon C ottelussa Kazakstan saa vastaansa Itävallan.
Kazakstan on hävinnyt molemmat ottelunsa, joten sen tie jatkoon on käytännössä
jo pystyssä, vaikka karsinta on vasta alussa. Tosin ei sitä kukaan jatkoon
odottanutkaan. Itävalta hävisi ensimmäisen ottelunsa hyvän taistelun jälkeen
Saksalle maalein 1-2. Nyt siis Itävallalla on pakkovoiton paikka. Ruotsi ja
Saksa aloittivat karsinnat niin hyvin, että jos Itävalta haluaa pysyä mukana,
niin olisi pakko voittaa. Itävalta on kyllä otteluun suosikki, mutta matka
kauas itään ei koskaan ole helppo, varsinkin kun olosuhteet aika usein ovat
vaikeahkot.
Veikkaan, että tästä ottelusta tulee yllättävän tiukka,
mutta että se päättyy kuitenkin Itävallan niukkaan vierasvoittoon. Näin se
pysyy mukana vielä taistelussa jatkopaikasta. Kazakstanin jatkoonpääsy on enää
laskennallinen jo ennen ottelua, niin sille tämä ottelu on vain lisäkokemusta.
Eurooppa, lohko E
12.10.2012 klo 20:00 Albania - Islanti
Lohkon E ottelussa kohtaa mielenkiintoinen pari, Albania
ja Islanti. Molemmat aloittivat karsinnat hyvin syyskuussa, niillä on tilillään
sekä voitto että tappio ja ne ovat vielä erinomaisesti mukana
jatkopaikkataistelussa. Lohkossa ei ole vielä nähty kuin yksi vierasvoitto ja
ei ollenkaan tasapelejä, joten se puoltaa tässä ottelussa Albanian voittoa.
Albaniahan on viime vuosina tehnyt pientä nousua futiksessa ja se ei ole enää
kenellekään mikään helppo vastustaja. Islanti taas on mennyt viime vuosina
alamäkeä, mutta on nämä karsinnat aloittanut hyvin.
Veikkaan, että tässäkään ottelussa ei nähdä vielä lohkon
ensimmäistä tasapeliä. Maat ovat kyllä tasaisia, mutta en oikein luota Islannin
vieraspelaamiseen. Albania taas on ollut viime vuosina erityisesti
kotikentällään hyvä. Tästä syystä veikkaan otteluun Albanian voittoa. Näin ollen
se jatkaa lohkon kärkitaistelussa mukana. Islantikaan ei ole mitenkään ulkona,
mutta jatkossa sillä on vaikeampaa.
Eurooppa, lohko G
12.10.2012 klo 20:30 Liechtenstein -
Liettua
Lohkon G heikompaan osaan kuuluvat Liechtenstein ja
Liettua pelaavat oman karsintaottelunsa Liechtensteinissa. Liettualla on 1
piste kasassa kotitasapelistä Slovakiaa vastaan, kun taas Liechtenstein on
jäänyt kahdessa aiemmassa ottelussaan pisteittä maalierolla 1-10. Erityisen
pahasti se otti turpaansa Bosnia-Herzegovinalta karsinta-avauksessa kotonaan.
Slovakiaa vastaan se oli jo parempi. Liettua on otteluun hienoinen suosikki,
mutta ei se kuitenkaan ihan hirveä paljon tasokkaampi ole kuin Liechtenstein. Mutta
jos Liettua mielii olla vielä mukana taistelusta jatkopaikoista, niin se olisi
nyt voitettava vieraissa tämä ottelu ja sitten tiistaina vieraissa Bosnia-Herzegovina.
Jos näin ei käy, niin sen voidaan sanoa olevan ulkona MM-kisoista.
Liechtenstein on sitä jo nyt.
Ottelu ei ole niin selvä, kun miltä se ensituntumalta
vaikuttaa. Liechtenstein on parantanut tasoaan kokoajan, mutta silti se on
vielä valovuoden päässä Euroopan huipuista. Tässä ottelussa se kuitenkin
laittaa Liettuan tiukoille, tästä syystä veikkaan otteluun tasapeliä, saattaa olla
jopa maaliton sellainen.
Eurooppa, lohko D
12.10.2012 klo 20:30 Turkki - Romania
Lohkossa D hyvin karsintansa aloittanut Romania matkaa
ensimmäiseen tosikoitokseensa Turkin vieraaksi. Romanialla on allaan 2 voittoa,
mutta ne ovat lohkon heikoimmista maista. Sen todellisia kykyjä ei ole vielä
mitattu. Turkki hävisi avausottelunsa Hollannin vieraana, mutta voitti Viron
pienien vaikeuksien kautta kotonaan. Tässä ottelussa molemmilla on
lähtökohtana, että ottelua ei saa hävitä. Maat ovat toistensa pahimmat
kilpailijat jatkopaikan tavoittelussa ja pisteiden menetys pahimmalle kilpailijalle
on iso virhe. Tappiolla Turkki olisi jo 6 pistettä Romaniaa perässä.
Tästäkin ottelusta tulee tasainen vääntö. Minulla on
pieni epäilys, että Romania ei ole noin hyvä mitä lohkon sarjasijoitus antaa
olettaa. Turkki on, varsinkin kotikentällään, vahva. Tästä syystä uskonkin,
että Turkki tulee ottelun voittamaan. Maalin erollahan nämä ottelun yleensä
ratkotaan. Mutta kotivoitto siis tästä ottelusta.
Eurooppa, lohko I
12.10.2012 klo 21:00 Valko-Venäjä -
Espanja
I lohkon suurin suosikki, Espanja, matkustaa omassa ottelussaan
Valko-Venäjän vieraaksi. Espanjan otteluohjelman laatija on heti tähän alkuun
laittanut nämä Itä-Euroopan vieraspelit ja sitten pelaillaan kotipelit. Ensimmäisessä
pelissäänhän Espanja oli Georgian vieraana. Sen ottelun se voitti. Valko-Venäjä
on hävinnyt molemmat pelaamansa ottelut ja alkaa olemaan sillassa jatkopaikan
suhteen. Nyt sen olisi pakko voittaa pysyäkseen taistelussa mukana. Vaikka
Espanjalaisilla on ollut loukkaantumishuolia, niin se saa silti erittäin kovan
nipun otteluun, se onkin tähän otteluun selkeä suosikki.
Vaikka Valko-Venäjä on kohtuullinen futismaa, niin silti
sen ei voida olettaa kaatavan Espanjaa, ei vaikka se pelaa kotikentällään. Espanja
on tasollisesti reilusti parempi ja sen vuoksi laitan tästä vierasvoiton Espanjalle.
Valko-Venäjä on siis enää laskennallisen mahdollisuuden päässä 2014
MM-kisoista.
Eurooppa, lohko B
12.10.2012 klo 21:00 Bulgaria - Tanska
Yksi illan huikeimmista väännöistä käydään lohkon B ottelussa
Bulgarian ja Tanskan välillä. B lohko on erittäin tasainen ja siinä on monta
suosikkia jatkopaikoille. Toisaalta lohko on niin tasainen, että tässä lohkossa
saattaa tulla paljon tasapelejä ja sitä kautta lohkokakkonen saattaa jäädä
pistevertailussa huonoimmaksi lohkokakkoseksi ja pudota jatkosta. Eli siis
voittojakin on haettava. Tanskalla on takanaan 0-0 kotitasapeli Tsekistä ja
Bulgarialla voitto ja tasapeli. Tanskalla on ottelussa isommat paineet, se
menetti 2 pistettä kotonaan Tsekille ja nyt pitäisi pystyä ottamaan täysi
potti. Bulgaria on aloittanut karsinnat hyvin ja johtaa lohkoa yhdessä Italian
kanssa.
Tanska on ollut erittäin hyvä maaotteluissa viime aikoina
ja se tulee olemaan hankala vastustaja Bulgarialle. Bulgaria tosin otti
tasapelin Italiaa vastaan ja osoitti, että sekin on täysillä mukana jatkopaikan
tavoittelussa. Silti uskon, että Tanska tulee ottelun hoitamaan. Tämä ei
perustu mihinkään muuhun kuin arvaukseen.
Eurooppa, lohko H
12.10.2012 klo 21:00 Moldova - Ukraina
Lohkossa H surkeasti karsintansa aloittanut Moldova saa
kotikentälleen vieraaksi Ukrainan. Moldovalla on takanaan 2 tappiota
maalierolla 0-7. Ukraina taas on pelannut vasta yhden ottelun, josta se otti
tasapelin Englannin vieraana. Näin ollen ottelussa ei ole kuin yksi suosikki.
Ukraina on selkeästi Moldovaa tasokkaampi maa ja sillä ei tule olemaan
vaikeuksia Moldovan vieraana. Tosin ei se mitään murskavoittoa ota, sen verran
Moldovakin on oppinut. Mutta kakkonen lapulle tästäkin pelistä.
Eurooppa, lohko G
12.10.2012 klo 21:15 Slovakia - Latvia
Lohkossa G on kahden kerroksen väkeä. Kolmikko
Bosnia-Herzegovina, Kreikka ja Slovakia muodostavat yläkerran ja kolme ällää,
Latvia, Liettua ja Liechtenstein alakerran. Ainakin tällä hetkellä sarjataulukon
mukaan tilanne on tällainen. Ja ainakaan tämä ottelu ei tule asetelmaa
muuttamaan. Latvia on joskus karsinnoissa yllättänyt, mutta nyt sen karsinnat
ovat alkaneet kovin huonosti. Tappiot yläkerran Kreikalle ja Bosnia-Herzegovinalle
ovat tuottaneet 0 pistettä. Näin ollen sillä on nyt haastava paikka selvitä
taisteluun mukaan, eikä sitä helpota hankala vieraspeli Slovakian vieraana.
Slovakia on otteluun selkeä suosikki. Vaikka se menetti
pisteen Liettualle, niin kotona ottelu Latviaa vastaan pitäisi olla helposti
hoidettavissa. Latvia on kuitenkin yllätysvalmis, mutta en usko sen olevan niin
yllätysvalmis, että se ottaisi edes pisteen Slovakialta. Tästä siis kotivoitto.
Eurooppa, lohko D
12.10.2012 klo 21:30 Viro - Unkari
Minä veikkailin Unkaria toiseksi jatkajaksi lohkosta D. Se
on aloittanut kuitenkin ailahtelevasti karsinnat ja kohtaa nyt vierasottelussa
2 tappiota maalierolla 0-5 pelanneen Viron. Virolla on siis pakkovoiton paikka,
jos se mielii jatkopaikan tavoitteluun mukaan. Tosin sama pätee Unkariinkiin. Lohko
on tasainen ja ylimääräisiin pistemenetyksiin ei ole varaa. Unkari ei ole vielä
hävinnyt kuin Hollannille, jolle todennäköisesti tulee häviämään muutkin, mutta
muille ei sitten pisteitä voisikaan menettää.
Uskon, että Unkari palaa oikealle linjalle kohti
jatkopaikkaa nöyryyttävän Hollanti kotitappion jälkeen. Sillä on siis myös
eräänlainen kasvojen pesun paikka. Viro on kuitenkin kotikentällään arvaamaton
ja voi äityä huimiinkin suorituksiin. Veikkaan kuitenkin Unkarin voittoa.
Eurooppa, lohko A
12.10.2012 klo 21:30 Makedonia -
Kroatia
Lohkon A ottelussa pelataan Balkanin herruudesta
Makedonia ja Kroatian kesken. Tasaisessa lohkossa Kroatia on tällä hetkellä
kolmantena neljällä pisteellä. Makedonia on kerännyt yhden pisteen. Vaikka
Kroatian maaliero on vain 2-1 kahden pelin jälkeen, niin se on silti esiintynyt
vakuuttavasti. Tässä mielessä Kroatia on ottelun suosikki. Makedonialla on
kuitenkin paljon näytettävää ja paineet ovat enemmän Kroatian puolelle, koska
Makedonialta ei niin suuria kuitenkaan odoteta. Vaikka molemmat maat kuuluvat
entiseen Jugoslaviaan, niin ei tässä mitään naapurivihaa tai vastaavaa
asetelmaa saa rakennettua. Maat nimittäin ovat eripäistä entistä Jugoslaviaa.
Yhtä ottelua lukuun ottamatta, tämän lohkon ottelut ovat
olleet erittäin tasaisia. Tästäkään ei voi oikein muuta ennustaa. Makedonia on
kotiedun turvin erittäin haastava vastus Kroatialle. Kroatia on kuitenkin
suosikki otteluun. Silti kuitenkin uskon, että tämä ottelu tulee päättymään
tasapeliin.
Eurooppa, lohko D
12.10.2012 klo 21:30 Hollanti - Andorra
Tämä ottelu menee taas kategoriaan selvä voitto. Hollanti
on tässä ottelussa niin ylivoimainen, että oikein jännittää meneekö 10 maalia
rikki. Useampi maali kuitenkin on ihan varma juttu. Hollannille siis voitto.
Eurooppa, lohko A
12.10.2012 klo 21:30 Serbia - Belgia
A-lohkon huippuottelussa kohtaa lohkon kärjessä olevat
Serbia ja Belgia. Molemmat ovat olleet tähän mennessä hyviä tässä karsinnassa
ja taistelevat ehdottomasti loppuun asti MM-kisalipusta. Tämä ottelu on yksi
tärkeä etappi kohti tuota unelmaa. Vanha totuus, kotona ei saa hävitä on
merkittävässä asemassa tässäkin. Kysymys onkin ehkä ennemminkin se, että onko
Belgia niin hyvä, että se voi saada vähintään yhden pisteen mukaansa. Sen pelin
taso on viime aikoina parantunut ja sillä on kyllä kaikki mahdollisuudet.
Minun veikkaus on, että Serbia voittaa tämän ottelun
niukasti. Se on ollut hyvä tähän mennessä, vaikka se Skotlannin vieraana
pelasikin tylsän 0-0 tasapelin. En uskon, että Belgia pystyy vielä haastamaan
Serbiaa vieraskentällä.
Eurooppa, lohko E
12.10.2012 klo 21:30 Sveitsi - Norja
Lohkon E merkittävin ottelu pelataan Bernissä, Sveitsissä.
Loistavasti karsinnat aloittanut Sveitsi saa vastaansa takellellen karsintansa
aloittaneen Norjan. Norja hävisi ensimmäisen ottelun Islannin vieraana ja
voitti lisäajalla tulleella maalilla Slovenian kotonaan. Sveitsillä taas on
kasassa jo 2 voittoa ja lohkokärjen paikka. Norja on siis tukalassa asemassa,
jos mietitään lohkon kärkeä ja suoraan MM-kisalippua. Tappio tästä tietäisi jo
melko varmaa suoran kisapaikan lipumista näpeistä. Joten tasapeli sen olisi
vähintään naarattava. Sveitsin tilanne on hyvä tällä hetkellä, sillä se voitti
yhden lohkon suosikeista, Slovenian, vieraskentällä karsinta-avauksessa.
Minun tunne on, että Norjan takeltelu jatkuu ja Sveitsi
korjaa potin tästä ottelusta. Sillä on kotietu ja vahva startti alla ja sitä
kautta hyvä syke. Tulos tietää sitä, että Sveitsin voi pudottaa jatkosta enää
vain pieni ihme ja henkisen puolen jutut.
Eurooppa, lohko G
12.10.2012 klo 21:45 Kreikka -
Bosnia-Herzegovina
G-lohkossakin pelataan huikea kärkikamppailu, Kreikan ja
Bosnia-Herzegovinan välillä. B-H on aloittanut karsintaurakkansa mallikkaasti
kahdella voitolla ja sen peli on ollut nälkäisen näköistä. Tosin sen
vastustajat ovat olleet ns. heikompia maita. Nyt se testataan ensimmäistä
kertaa näissä karsinnoissa. Kreikallakin on 2 voittoa ja 6 pistettä. Sen
esitykset ovat olleet huomattavasti maltillisempia, mutta voitokkaita. Edessä
on siis huikea vääntö, Kreikalla on kotietu ja sitä kautta se on otteluun
hienoinen suosikki. Varsinkin kun Bosnia-Herzegovinan oikeasta tasosta ei ole
vielä ihan täyttä kuvaa.
Bosnia-Herzegovina on tällä hetkellä yksi Euroopan
arvaamattomimmista maista. Sillä on erittäin tasokas materiaali ja sillä on
nälkää. Joissain tapauksissa voi olettaa, että tunne menee yli ja tässä
ottelussa siihen on sellainen mahdollisuus. Kreikka on kokenut ja tasainen ja
sen tasossa ei suuria heilahteluja nähdä. Veikkaankin, että molemmat jatkavat
lohkon kärkipaikalla ja pisteet tasataan.
Eurooppa, lohko C
12.10.2012 klo 21:45 Irlanti - Saksa
Lohkon C ja kenties koko karsintojen
kovin joukkue, Saksa, matkustaa hankalaan vieraspeliin Irlannin vieraaksi. Saksa
aloitti karsinnat kahdella voitolla. Molempia voittoja leimasi se, että se
pelasi juuri sen verran, että voitti ottelut. Itävaltaa vastaan se oli jopa
suurissa vaikeuksissa välillä. Irlanti on pelannut vasta yhden ottelun, jossa
se haki kahdella viime hetken maalilla vierasvoiton Kazakstanista. Esitys ei
ollut mitenkään järisyttävä, mutta voittohan on tärkein. Irlannin kannalta
ottelu on erittäin tärkeä. Lähtökohtaisesti se taistelee Ruotsin kanssa lohkon
kakkospaikasta ja kaikki pisteet Saksalta ovat plussaa. Ja jos se nyt voittaa
Saksan, niin lohkovoittokin on sillä hyppysissä.
Vaikka Saksa ei ole ollut hyvä, niin sen
materiaali on ylivertainen tällä hetkellä. Nuoret tähdet ovat kypsymässä siihen
ikään, että seuraavat MM-kisat ovat heidän aikansa. Ensin sinne vain on
päästävä. Saksa on vakuuttava aina silloin kuin pitää ja uskon siihen edelleen.
Sen on tälläkin kertaa tarpeeksi hyvä ja voittaa ottelun. Irlanti antaa
kuitenkin sille suuren haasteen. Jotenkin silti tuntuu, että Saksan todellinen
koetinkivi on ensi tiistain Ruotsia vastaan pelattava ottelu. Saksalle siis
voitto tästä ottelusta.
Eurooppa, lohko E
12.10.2012 klo 21:45 Slovenia - Kypros
Lohkossa E yhdellä suosikilla on tukalat
paikat. Slovenia kohtaa kotikentälläään Kyproksen ja sillä on pakkovoiton
paikka. Tappiot sekä Sveitsille että Norjalle ovat ajaneet sen nyt selkä seinää
vasten ja käytännössä sen on voitettava lähes kaikki loput ottelut, jos se mielii
suoraan jatkopaikkaan. Lohkokakkoseksi sillä toki on vielä hyvät
mahdollisuudet. Kypros ei ole ihan helppo pala, varsinkaan pakkovoitto
tilanteessa. Kypros hävisi ensin Albanian vieraana, mutta voitti sen jälkeen
Islannin kotonaan. Näin ollen sekin on lohkossa hyvissä asetelmissa. Sille
tästä ottelusta tasapelikin olisi voitto.
Vaikka Slovenia on lohkon viimeisenä
ilman pisteitä, niin se ei ole niin huono futismaa. Lohkon muut suosikin
Sveitsi ja Norja vain olivat sille liian kovia. Norjaa vastaan se kuitenkin oli
hyvä. Kypros voi yllättää, mutta en usko siihen tämän ottelun kohdalla.
Slovenia vie voiton ja pysyy edelleen mukana jatkopaikan tavoittelussa.
Eurooppa, lohko A
12.10.2012 klo 21:45 Wales - Skotlanti
Lohkossa A pelataan perjantaina myös ’Brittein
saarten Derby’ Walesin ja Skotlannin välillä. Kotijoukkue Wales oin vielä
pisteittä kahden ottelun jälkeen ja on vaikuttanut heikoimmalta maalta tässä
tasaisessa lohkossa. Skotlannilla tilanne on hiukan tukala myös, koska se
pelasi syyskuussa kaksi vaisua kotitasapeliä. Näin ollen se on pelannut jo
puolet omista kotiotteluistaan ja tavallaan menettänyt 4 pistettä. Kaikki sille
on kuitenkin vielä mahdollista, mutta nyt sen olisi jo voitettava. Fakta
kuitenkin kaikessa karuudessaan on se, että sekä Skotlannin että Walesin
maajoukkueiden taso on heikentynyt viime vuosina ja ne eivät kuitenkaan taida
olla sillä tasolla, että niistä olisi MM-kisa edustajiksi.
Koska pelataan Iso-Britannian sisällä on
kyse muustakin kuin vain maaottelusta. Vaikka Wales on ollut jopa huono tähän
asti, niin tällainen ottelu sytyttää varmasti. Skotlanti on aiemman menestyksen
mukaan suosikki, mutta Wales pystyy tällaisessa ottelussa pistämään kyllä hyvin
kampoihin. Minä veikkaan, että ottelussa tullaan pelaamaan tasapeli, ja se on
molemmille maille tappio.
Eurooppa, lohko H
12.10.2012 klo 22:00 Englanti – San
Marino
Illan viimeinen selvä ottelu pelataan Englannissa, kun
Royn joukot kohtaavat San Marinon. Tästä voisi ennustaa isomaalista voittoa
Englannille, jos ei tietäisi, että miten suuria vaikeuksia Englannilla on
maalinteon kanssa. Tosin Moldovan vieraanahan Englanti mätti jo 5 maalia
aiemmin näissä karsinnoissa. Englannille siis suurinumeroinen voitto, eikä
tästä ottelusta enempää.
Eurooppa, lohko E
12.10.2012 klo 22:00 Luxemburg - Israel
Illan viimeinen karsintaottelu pelataan
Luxemburgissa kotijoukkueen ja Israelin välillä. Nopeasti ajatellen ottelussa
ei ole kuin yksi suosikki eli Israel, mutta se on väärä kuva. Luxemburg piti
avausottelussa Portugalia tiukoilla ja pelasi toisessa ottelussa
Pohjois-Irlannin kanssa tasan vieraissa. Näin ollen sillä on saman verran
pisteitä kasassa kuin Israelilla, joka otti tuon pisteen Azerbaijanin vieraana.
Viime kierrokselle se hävisi rumasti Venäjälle kotikentällään. Näin ollen
Israel ei olekaan otteluun mikään suosikki, vaan ne kuuluisat puntit ovat
kokolailla tasan.
Tämä ottelu on vaikea veikata. Luxemburg
on esiintynyt hyvin ja vaikka se edelleen on futiksen kääpiövaltio, niin
nykyään se pystyy haastamaan muut maat tasaisesti. Näin ollen mitään
maalijuhlaa tästä ottelusta ei ole odotettavissa. Turvallista olisi vetäistä
tähän otteluun Israelin voitto, mutta minulla on tunne, että ottelu päättyy
tasan. Se on tosin molemmille tappio, koska Venäjä ja Portugali tuntuvat
karkaavan muilta tässä lohkossa.
Tällaisia ajatuksia siis Euroopan alueen
MM-karsinnasta. Huikeita matseja taas tulossa ja tiistain jälkeen voidaan jo
joitakin maita lopullisesti pudottaa karsinnasta pois, vaikka laskennallisesti
kaikilla vielä mahdollisuus jatkoon onkin. Mutta pelataan nyt ensin nämä perjantaina
pelit. Huomenna sitten Etelä-Amerikan MM-karsintaotteluanalyysit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti