Lauantain ilta Suomen aikaan pelattiin vielä rästissä ollut neljännen pelipäivän ottelu Pohjois- ja Väli-Amerikan karsinta-alueelle Grenadan ja St. Vincent ja Grenadiinien välillä. Lyhyt yhteenveto ottelusta on alla. MM-karsinnoissa on nyt pelattu 138 ottelua ja tehty 485 maalia eli 3,51 maalia/ottelu.
Pohjois- ja Väli-amerikka, lohko E
Ottelun lähtökohta oli aika selvä, molemmat maat hakivat voittoa, koska tasapelillä ne molemmat olisivat ulkona karsinnasta ja Guatemala menisi jatkoon. Grenada näytti löytäneensä jo peliään, kun se kukisti edellisessä pelissään Belizen, mutta nyt sille oli meno taas takkuista. Pieni St. Vincent ja Grenadiinit siirtyi johtoon toisen jakson puolivälissä ja oli menossa voittoon ja jatkopaikka taisteluun aina ottelun lisäajalle asti. Silloin tapahtui juuri se mitä molemmat halusivat välttää, Grenada tasoitti ottelu ja kun kumpikaan ei enää onnistunut maalinteossa, niin molemmat ovat ulkona. Guatemalassa riemuitaan. Guatemala jatkaa karsintoja kolmannella kierroksella tiukassa lohkossa yhdessä USAn, Jamaican ja lohkosta F tulevan voittajan kanssa, joka on joko Antigua & Barbuda tai Haiti.
Itse veikkasin Grenadan voittamaan ottelun ja aikaisemmin lohkoa tutkiessani jopa taistelemaan Guatemalan kanssa jatkopaikoista. No se on nyt osoittautunut vääräksi. No onneksi olin tämän väärin menon jo laskenut aiemmin omiin statistiikoihin, joten siinä mielessä tilasto ei huonontunut. Eli tällä hetkellä otteluista 56,3% on mennyt oikein. Lohkon jatkajien veikkaksessa tavoite oli 80% oikein. Nyt näyttää vielä hyvältä, koska 2 ensimmäistä on mennyt oikein, kun veikkasin Panaman ja Guatemalan voittavan lohkonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti