Tänään se sitten taas jatkuu,
pitkä odotus on ohi, MM-karsinta vuoden 2014 MM-kisoihin palaa uutisotsikoihin.
Tänään vuorossa on 5 ottelua, 4 niistä pelataan tämän päivän puolella ja yksi
sitten Suomen aikaan aamuyöstä. Nämä 4 ensimmäistä ottelua ovat Aasian alueen
MM-karsinnan neljättä kierrosta. Muutama ottelupäivä on vielä jäljellä ennen
kuin 4 MM-lopputurnausmaata on selvillä. Japanilla on tänään mahdollisuus
varmistaa ensimmäisenä maana karsintojen kautta paikkansa MM-kisoihin. Tuo yksi
ensi yönä pelattava ottelu on Pohjois- ja Väli-Amerikan karsinnan neljättä
kierrosta myös. Siellä tämän 4. kierros on vielä pahasti vaiheessa. Alla arviot
päivän ja ensi yön otteluihin.
Aasia, lohko B
4.6.2013 klo 13:34 Japani - Australia
Japani on siis hyvinkin
todennäköinen lopputurnausmaa, sille kun saattaa riittää jopa tappiot lopuista
otteluista jatkopaikkaan. Se vois siis lähteä otteluun periaatteessa ilman
paineita. Sillä on myös kotiyleisön tuki takanaan, joten tilanne sen kannalta
on huikean hyvä. Tasapelikin vie sen varmasti MM-lopputurnaukseen. Australian
tilanne onkin sitten paljon vaikeampi, se on takellellut pahasti koko
karsintarupeaman. Kaikesta huolimatta tuo toinen lohkon jatkopaikka on sillä
vielä omissa käsissä. Mutta loppukarsinnan pitää mennä siltä putkeen, jotta tuo
suora paikka irtoaa, toisaalta se voi hyvin jäädä jopa lohkon viimeiseksi.
Itse uskon, että Japani
pelaa ilman suuria paineita ja tulee ottelusta naaraaman voiton. Samalla se
sysää Australian tiukkaan tilanteeseen, mutta mahdollisuuksiaan se ei
MM-kisoihin vielä menetä. Japanille siis voitto ottelusta ja samalla
MM-kisalippu.
Aasia, lohko B
4.6.2013 klo 16:00 Oman - Irak
Lohkon toinen ottelu
pelataan Omanin ja Irakin välillä. Maat ovat lohkossa sijoille 4 ja 5, mutta
silti vain 1-2 pisteen päässä suorasta MM-kisapaikasta. Irakilla on vielä se
etu puolellaan, että sillä on 3 peliä jäljellä. Oman on sitä pisteen edellä ja
näitä pisteen edellä on Jordania, joka on kiinni suorassa MM-kisapaikassa.
Lohko on siis erittäin tasainen ja jokainen piste on nyt tärkeä. Oman tilanne
on myös sellainen, että jos se häviää ja Australia voittaa, niin silloin Oman
ei voi enää selvitä suoraan MM-kisoihin, jatkokarsintaan sillä on kuitenkin
vielä tämänkin skenaarion kautta mahdollisuus.
Uskon, että ottelu tulee
päättymään tasapeliin. Peli on molemmille niin tärkeä, että ne eivät voi ottaa
riskejä. Tasapelillä ne molemmat säilyttävät mahdollisuudet jatkoon, vaikkakin
Oman mahdollisuudet ovat pienemmät. Oman tulee ottelussa painostamaan ja Irak
iskee vastaan. Jos Oman onnistuu ensin maalinteossa, niin silloin se on lähellä
voittoa. Silti uskon tasapeliin.
Aasia, lohko A
4.6.2013 klo 19:15 Qatar - Iran
A-lohkon ensimmäinen
ottelu on Qatarin ja Iranin välinen peli. Maat ovat tasapisteissä sijoille 3 ja
4. Iran on siis tällä hetkellä kuskin paikalla, se on sijalla 3 ja sillä on
yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin Qatarilla. Uzbekistan ja Etelä-Korea ovat
hieman jo karanneet, mutta jos jompikumpi tämän ottelun voittaa, niin silloin
taistelu kahdesta suorasta jatkopaikasta käy tiukaksi. Jos Qatar häviää
ottelun, niin se menettää mahdollisuuden päästä suoraan MM-kisoihin.
Veikkaan, että Qatar ottaa
ottelusta yllätysvoiton. Se tarvitsee sitä enemmän ja kun Iran ei ole ollut
aikaisempien vuosien vedossa, niin tämä tarjoaa Qatarille loistavan
mahdollisuuden yllättää. Tätä kautta lohko pysyy erittäin tiukkana loppuun
asti.
Aasia, lohko A
4.6.2013 klo 20:30 Libanon - Etelä-Korea
Lohkon toinen ottelu
pelataan lähi-idässä, Libanonissa. Lohkon jumbona olevan Libanon yrittää
naarata pisteitä lohkokakkoselta Etelä-Korealta. Libanonin tilanne on kokolailla
mahdoton tällä hetkellä, edes jatkokarsintapaikka ei ole enää sen omissa
käsissä, vaan se tarttee muiden apua. Kaikki sille on kuitenkin vielä
mahdollista. Tosin jos se häviää, niin se on ulkona MM-kisoista, samoin kuin tasapelillä
siinä tapauksessa, että Qatar – Iran ei pääty tasan. Pari skeenaariota tuottaa
myös sen, että se menettää mahdollisuuden suoraan MM-kisapaikkaan, mutta sillä
on mahdollisuus jatkokarsintaan. Etelä-Korea taas on hyvissä asemissa. Se on
toisena lohkossa ja sillä on yksi peli vähemmän pelattuna kuin lohkokärki
Uzbekistanilla. Etelä-Korea ei ole vielä varmistanut paikkaansa edes
jatkokarsinnassa, mutta toisaalta siihen sille voi riittää jopa tasapeli, jos Iran
voittaa lohkon toisen ottelun.
Vaikka Libanon on jaksanut
näissä karsinnoissa tasaisin väliajoin yllättää, niin nyt uskon sille tulevan
stopin. Etelä-Korea halajaa tuota suoraan jatkopaikkaa ja vaikka Libanon pyristelee,
niin se ei pärjää. Ottelusta tulee tiukka, mutta lopulta Etelä-Korea ottaa
voiton ja tärkeän askeleen kohti MM-kisoja.
Pohjois- ja Väli-Amerikka
5.6.2013 klo 04:30 Jamaika - Meksiko
Ensi yönä Suomen aikaa
pelattava Jamaika – Meksiko avaa Pohjois- ja Väli-Amerikan kesäkuun karsinnat. Karsinnoissa
on siis menossa 4. kierros ja se on alkanut tasaisissa ja ehkä jopa hiukan
yllättävissä merkeissä. Jamaika on lohkon viimeinen eli 6. kahdella pisteellä
ja Meksiko on lohkon 5. kolmella pistellä. Matkaa lohkokärkeen on kuitenkin
vain yhden voiton verran. Niin tasaisen lohkon on 3 ottelukierroksen jälkeen.
Meksiko on tähän mennessä sortunut siihen, että se on pelannut vain tasapelejä,
Jamaikallakin niitä on jo 2. Nyt ei tasapelit kuitenkaan enää riitä.
Veikkaan, että Meksiko
alkaa nousemaan pikkuhiljaa tasolleen, sen on pakko. Se on kuitenkin
materiaaliltaan vahvempi kuin vastustajansa ja vaikka se on vieraskentällä, niin
se tulee voiton ottamaan. Ei paljolla, mutta kuitenkin. Samalla se tietää sitä,
että Jamaikalla alkaa olemaan tiukkaa selvitä MM-kisoihin ja että Meksiko on
taas geimeissä mukana.
Näin siis tänään
MM-karsinnassa, ei muuta kuin vetolappuja rustaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti