Näin on Afrikan alueen
MM-karsinnan kesäkuun ottelut pelattu ja tätä toista karsintavaihetta on yksi
pelipäivä jäljellä. Tämä pelipäivä pelataan syyskuun alussa. Usea maa on jo
varmistanut paikkansa seuraavalla kierroksella, mutta kohtuullisen paljon jäi
vielä lohkoja avoimeksikin. Osasta olen jo aikaisemmissa postauksissa kertonut,
joten katsotaan tässä kohtaa vain ne lohkot, joiden tilanteesta ei päivitystä
vielä ole.
Afrikka, lohko A
Aikaisemmin raportoin,
että Etiopia meni sensaatiomaisesti tästä lohkosta jatkoon. Pisteet sillä
riittääkin, mutta nyt on käynyt selville, että Etiopia käytti edustuskelvotonta
pelaajaa 8.6.2013 ottelussa Botswanaa vastaan. Asia on FIFAn
kurinpitovaliokunnan käsittelyssä ja siitä syystä lohkon tilanne on vielä
auki. Jätetään siis vielä tämä lohko
auki ja sekä Etelä-Afrikalle sekä Botswanalle mahdollisuus takaportin kautta
MM-kisoihin. Tosin vaikka Etiopialta vietäisiin pisteet, niin silti sillä on
jatkopaikka omissa käsissä.
Afrikka, lohko B
Tunisialla oli eilisessä
ottelussaan mahdollisuus ratkaista jatkopaikkansa. Kun Sierra Leone oli jo
menettänyt mahdollisuutensa jatkoon, niin ainoa maa joka pystyi sitä uhkaamaan
oli Päiväntasaajan Guinea ja sekin olisi tarvinnut voiton maiden keskinäisestä
ottelusta. Ottelu kuitenkin päättyi 1-1 tasapeliin ja näin Tunisia selvisi
jatkoon tästä lohkosta ja Päiväntasaajan tie nousi pystyyn.
Tässä ottelussa tehtiin
karsintojen 1800. maali, kun Päiväntasaajan Guinean Juvenal Edjogo-Owono vei
kotijoukkueen 1-0 johtoon. Maali oli muuten jo toinen Päiväntasaajan Guinean
pelaajan tekemä merkkipaalu maali. Myös 1500. maali oli Päiväntasaajan Guinean
pelaajan käsialaa.
Afrikka, lohko C
Kuten jo aiemmin on
kerrottu, niin Norsunluurannikko varmisti paikkansa jatkossa eilisellä
voitollaan Tansaniasta.
Afrikka, lohko D
Lohkossa Ghana nousi
lohkokärkeen ja lohkovoitto ratkaistaan Ghanan ja Sambian välisessä titaanien
taistelussa.
Afrikka, lohko E
Tässä lohkossa siis vielä
kolmella maalla on mahdollisuus jatkoon. Kongo johtaa lohkoa, Burkina Faso on
pisteen päässä ja Gabon 3 pisteen päässä siitä. Kongolla siis vielä kaikki on
mahdollista.
Afrikka, lohko F
Nigeria ja Malawi
ratkaisevat keskinäisessä ottelussaan lohkon jatkajan, kuten aikaisemmin olen
postannut.
Afrikka, lohko G
Lohkossa G Egypti varmisti
eilen jatkopaikkansa voittamalla Mosamibikin vieraissa 0-1. Guinea 1-0 voitto Zimbabwesta
ei auttanut enää asiaa. Egypti on ainoa joukkue tällä hetkellä Afrikan
mantereella, joka ei ole vielä menettänyt pistettäkään näissä karsinnoissa.
Afrikka, lohko H
Algeria voitti eilen
illansuussa vierasottelun Rwandaa vastaan 0-1. Tämä tarkoitti sitä, että Malin
olisi pitänyt voittaa eilen illalla omassa ottelussaan Beninin. Ottelu päättyi
kuitenkin tasan 2-2 ja näin ollen Algeria menee lohkosta jatkoon ja Malin tie
nousi pystyyn. Sekin siis on ulkona MM-kisoista.
Afrikka, lohko I
Lohkossa I Kamerun jäi
eilen illalla 0-0 tasapeliin Kongon kansantasavallan kanssa ja se tarkoittaa sitä,
että Kongo DR:n tie näissä kisoissa päättyy tähän karsintavaiheeseen ja Kamerun
on 2 pistettä jäljessä lohkokärki Libyaa. Kamerunilla on kuitenkin vielä kaikki
mahdollisuudet jatkoon, kun se kohtaa viimeisessä ottelussa Libyan kotonaan.
Afrikka, lohko J
Tässä lohkossa Senegal
harppasi lohkokärkeen voittamalla eilen Liberian 0-2 vieraissa. Liberian
mahdollisuudet jatkoon menivät tähän tappioon. Senegal sen sijaan on lohkon
kärjessä ja pisteen edellä Ugandaan. Nämä maat ratkaisevat jatkopaikan
viimeisessä keskinäisessä ottelussaan.
Näin siis Afrikassa, n.
puolet jatkopaikoista on ratkaistu. Jos Etiopialle ei tule sanktioita, niin
silloin myös se on jatkossa ja vain 5 lohkoa on enää ratkaisematta. Huomenna
pelataan MM-karsintaa taas. Tällä kertaa Aasiassa sekä Pohjois- ja
Väli-Amerikassa. Aasiassa saadaan selville huomenna 3 MM-lopputurnausmaata,
joten merkittävä päivä siis tiedossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti