Tänään siis taas on
Eurooppalaista herkkua tarjolla, kun Euroopan alueen MM-karsintaottelut ovat
ohjelmassa. Kaikkiaan 23 ottelu ympäri Eurooppaa on illan ohjelmassa. Ja tämä
on nyt sitten se ensimmäinen ottelukierros, kun maat rupeavat varmistamaan omia
MM-kisapaikkojaan. Italia, Saksa, Hollanti ja Sveitsi voivat kaikki hoidella
homman kotiin ja tällä pelipäivällä. Samalla myös 6 maata voi menettää
mahdollisuutensa MM-kisoihin, Suomi on valitettavasti yksi näistä. Suomelta
vaadittaisiin nyt voittoa ja Ranskan pitäisi taapertaa Valko-Venäjän vieraana.
Näin Suomella säilyisi mahdollisuudet vielä jatkokarsintaan. Euroopan
karsinnoissa ylitetään myös 200 karsintaottelun rajapyykki. Eli siis paljon tapahtuu
taas tänään näissä karsinnoissa. Alla totuttuun tapaan esittely lohkoista,
jatkoon pääsyistä ja putoamisista sekä otteluarviot.
Eurooppa, lohko A
Euroopan lohko on
tavallaan jo ratkennut, vaikkakin suora jatkoon menijä ei ole vielä tiedossa.
Belgia johtaa lohkoa 5 pisteellä ennen Kroatiaa, kun 2 ottelua on keskimäärin
jäljellä tässä lohkossa. Kaikki muuta maat lohkossa ovat jo menettäneet mahdollisuutensa
jatkoon. Toinen näistä kahdesta maasta nähdään varmasti MM-kisoissa ja toinen
varmasti lohkokakkosten karsinnassa. Tällä hetkellä Kroatia johtaa
lohkokakkosten vertailua, joten hyvin todennäköistä on, että tästä lohkosta
lohkokakkonen jatkokarsintaan menee. Belgia ei kuitenkaan vielä tällä
päivämäärällä menemään jatkoon, koska sekä Belgia ja Kroatia ovat tänään vapaavuorossa
ja näin ollen mitään varmistuksia ei voi tapahtua. Lohkon loput maat ovat tällä
hetkellä järjestyksessä Serbia, Makedonia, Wales ja Skotlanti. Maat ovat
kivasti tasaisesti pisteen välein toisistaan. Tämä järjestyshän tulee
luonnollisesti muuttumaan, mutta MM-kisojen kannalta niiden keskinäisillä
sijoituksilla ei ole mitään merkitystä. Tänään lohkossa pelataan 2 ottelua ja
kumpikaan ei tuota minkäänlaisia jatkoskenaarioita.
10.9.2013 klo 21:30 Makedonia - Skotlanti
Skotlanti on ollut näissä
karsinnoissa todella heikko, jopa yllättävän heikko. Se on karsintalohkon
viimeisenä ja oli ensimmäinen Euroopan karsinta-alueen maa, joka menetti
mahdollisuudet MM-kisoihin. Makedoniakaan ei ole esittänyt ihmeitä, mutta on
pelannut lähempänä sitä mitä oletettiin. Ottelulla ei siis ole kuin maine
merkitys ja uusien pelaajien testausmahdollisuus. Veikkaan, että ottelu tulee
päättymään tasapeliin, koska viimeistä puristusta pisteistä ei löydy.
10.9.2013 klo 21:45 Wales - Serbia
Lohkon toinen ottelu
pelataan Walesin ja Serbian välillä. Serbiakin on ollut pettymys näissä
karsinnoissa, se ei kuitenkaan pystynyt haastamaan kärkikaksikkoa, vaikka niin
oletettiin. Wales on ollut myös tasollaan, kiusannut kyllä muita, mutta
hävinnyt sitten kuitenkin. Tällä hetkellä vaikuttaa, että Serbia on kovemmassa
lyönnissä, joten laitan tähän otteluun vierasvoiton.
Eurooppa, lohko B
Lohkossa B pelataan 3
ottelua eli kaikki maat ovat tulessa. Italia repi perjantaina itselleen jo 7
pisteen johdon lohkossa ja on siis todella lähellä MM-kisapaikkaa. Oikein
menneet ottelut tänään tuottavat tuon halutun lopputuloksen. Lohkokakkosen
paikka onkin sitten mielenkiintoisempi kuin missään muussa lohkossa. Kaikki 4
seuraavaa maata ovat pelanneet 7 ottelua ja ovat pisteissä 2 pisteen sisällä.
Bulgarialla on 10 pistettä ja seuraavalla kolmikolla, Tsekki, Armenia, Tanska,
9 pistettä. Malta on käytännössä ulkona, vaikka sillä laskennallinen
mahdollisuus jatkoon onkin. Onkin siis helppo nähdä, että Italia menee suoraan
MM-kisoihin ja keskikasti pelaa edelleen ristiin. Näin ollen saattaa jopa käydä
niin, että tämän lohkon lohkokakkonen voisi jäädä lohkokakkosten vertailussa
viimeiseksi. Tällä hetkellä Bulgaria on sijalla toiseksi viimeinen, vain Norja
on lohkokakkosista sen perässä. Eli se kuka haluaa lohkokakkoseksi ei voi
juurikaan tasapelejä enää pelata, muuten voi käydä kylmät. Jatkoskenaariot
illan peleihin näyttävät tältä:
- Italia on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa
- Italia on varma MM-kisamaa, jos se pelaa tasan, Bulgaria pelaa korkeintaan tasan ja Armenia-Tanska päättyy tasan
- Italia on vähintään lohkokakkonen, jos se pelaa tasan ja Armenia-Tanska päättyy tasan
- Italia on varma MM-kisamaa, jos se pelaa tasan, Bulgaria pelaa korkeintaan tasan ja Armenia-Tanska päättyy tasan
- Italia on vähintään lohkokakkonen, jos se pelaa tasan ja Armenia-Tanska päättyy tasan
- Bulgaria menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Italia voittaa
- Bulgaria menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa tasan ja Italia pelaa vähintään tasan
- Bulgaria menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se häviää
- Tsekki menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Armenia menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Italia voittaa
- Armenia menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Tanska menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Italia voittaa
- Tanska menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Malta on menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Malta on ulkona, jos se pelaa korkeintaan tasan
10.9.2013
klo 19:00 Armenia - Tanska
Armenia on ollut viime peleissä huikeassa iskussa, se
voitti kesäkuussa Tanskan vieraissa 0-4 ja viime perjantaina Tsekin vieraissa
1-2. Nyt tämä sama temppu pitäisi hoitaa myös kotikentällä. Tanska nousi haudan
partaalta mukaan taisteluun, kun se voitti perjantaina ja Bulgaria hävisi oman
ottelunsa. Näin kaikki on auki näille molemmille maille. Pakko kai se kuitenkin
on myöntää, että Armenia on noussut hyvälle Eurooppalaiselle futistasolle ja
pystyy haastamaan isompiaan ihan tasavertaisesti. Tähän otteluun se lähtee
yllättäen suosikkina, niin hyvin se on pelannut. Ja uskoisin, että Tanska osaa
varoa tätä asetelmaa toisella lailla kuin omassa kotiottelussaan. Tämä ottelu
haiskahtaa tasapeliltä. Molemmilla säilyy mahdollisuus MM-kisoihin, mutta
lohkokakkosten jumbotila uhkaa.
10.9.2013 klo 21:00 Malta - Bulgaria
Tähän otteluun ei ole kuin
yksi suosikki, Bulgaria. Malta ei ole samalla tasolla kuin muut maat tässä
lohkossa ja sen vuoksi Bulgaria on suosikki. Bulgaria pitää vielä kiinni tuosta
toisesta sijasta, mutta pistemenetyksiä ei sillekään sallita. Ja peli Maltalla
on juuri sellainen, joka on pakko voittaa. Malta taas voi hakea rennosti hyvää
peliä, se tulee todennäköisesti menettämään mahdollisuudet MM-kisoihin ennemmin
tai myöhemmin ja näin ollen sillä ei ole näitä paineita. Bulgarian uskon
ottelun voittavan, mutta ei kovin helposti.
10.9.2013 klo 21:45 Italia - Tsekki
Lohkon viimeinen ottelu
tänään on Italian ja Tsekin välinen ottelu. Italian tilanne lohkossa on
herkullinen, kun muut ovat pelanneet paljon ristiin. Se voi voitolla tänään
varmistaa MM-kisapaikkansa. Tsekki taas puolestaan tarvitsee pisteitä kipeästi,
varsinkin kun se perjantaina hävisi kotonaan Armenialle. Italia on siis
otteluun suosikki ja kun tiedetään, että sille on vaikea tehdä maaleja, niin
Tsekki on todella pahan paikan edessä. Sen olisi naarattava vähintään tasapelin
tästä ottelusta. Oletettavasti Bulgaria voittaa oman ottelunsa ja jos Tsekki
häviää, niin eroa on jo 4 pistettä, kun 2 ottelua on jäljellä. Ja se on liian
iso ero kurottavaksi. Minä kuitenkin veikkaan, että Italia ottelun voittaa, se
menee MM-kisoihin ja Tsekki on todella lähellä joutua sieltä ulos.
Eurooppa, lohko C
Täysi ottelukierros
pelataan myös lohkossa C. Saksa on tässä lohkossa lähes varma MM-kisamaa, mutta
sekin tarvitsee vielä pisteitä. Sillä on nyt kasassa 19 pistettä, kun Ruotsi,
joka on toisena, on siitä 5 pistettä perässä. Ruotsi otti tärkeän voiton
Irlannin vieraana perjantaina ja nousi yksin lohkokakkoseksi. Se on nyt 3
pistettä edellä Irlantia ja Itävaltaa eli ei siis vielä kovinkaan tukevasti
lohkokakkosena. Tämä kolmikko ratkaisee mitä todennäköisimmin lohkokakkosen
paikan. Saksa näyttää menevän lohkovoittoon. Kazakstan
ja Färsaaret ovat jo mahdollisuutensa jatkoon menettäneet. Lohkon
jatkoskenaariot näyttävät seuraavilta, Saksalla on siis mahdollisuus varmistaa
MM-kisapaikka jo tänään.
- Saksa on varma kisamaa,
jos se voittaa ja Ruotsi pelaa korkeintaan tasan
- Saksa on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa
- Saksa on vähintään lohkokakkonen, jos Itävalta-Irlanti päättyy tasan
- Saksa on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa
- Saksa on vähintään lohkokakkonen, jos Itävalta-Irlanti päättyy tasan
- Ruotsi menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Saksa voittaa
- Itävalta menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Saksa voittaa
- Itävalta menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Irlanti menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Saksa voittaa
- Irlanti menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Kazakstan ja Färsaaret on varmasti ulkona.
10.9.2013
klo 19:00 Kazakstan - Ruotsi
Ruotsi haki siis hienon
voiton Irlannista perjantaina ja nyt kysymys kuuluukin, että pysyykö sen
ajatukset kasassa ns. helpommassa ottelussa Kazakstanissa. Kazakstan on
selvästi heikompi futismaa kuin Ruotsi, mutta kotona sillä on
yllätysmahdollisuus, eikä se niin huono ole, että sitä vastaan voisi lähteä
napit vatsaan asti auki. Ruotsi joutuu tekemään tosissaan töitä voiton eteen ja
asenne ei ole täysin kohdallaan, niin sellaista ei tule. Itse kuitenkin uskon,
että panos tuo sen asenteen, jota voittoon tarvitaan ja Ruotsi ottaa ottelusta voiton.
10.9.2013 klo 21:45 Itävalta - Irlanti
Itävalta ja Irlanti
hävisivät molemmat perjantaina ja joutuivat tukalaan asemaan. Ne ovat nyt 3
pistettä Ruotsia perässä ja se tarkoittaa, että tämän ottelun voittaja voi sitä
vielä todellisuudessa tavoitella. Molemmille tosin jää laskennalliset
mahdollisuudet jatkoon, oli tulos mikä tahansa. Eli panos on hyvin
yksinkertainen, ottelu on pakko voittaa ja muut tulokset ei kelpaa. Eli
ensimmäisellä jaksolla tullaan pelaamaan tarkkaa futista ja toisella jaksolla
ruvetaan hakemaan voittoa tosissaan. Jos olet rahamies, niin lyö puoliajan
tasapeli lukkoon vedonlyönnissä tähän otteluun. Tulos on taattu. Lopulta näen,
että taistelu joukkue Irlanti tulee ottelun voittamaan ja jatkaa tosissaan taistelua
MM-kisapaikasta.
10.9.2013 klo 21:45 Färsaaret - Saksa
Tämän ottelun tulee
voittamaan Saksa, kysymys on enemmän siitä, että millä tuloksella.
Todennäköisesti Saksa pelaa ns. kakkosketjulla ja se voi vaikuttaa ottelun
tulokseen. Saksa kuitenkin voittaa ottelun selvästi.
Eurooppa, lohko D
Jos Saksa ja Italia ovat
lähellä MM-kisapaikkaa, niin Hollanti on vielä lähempänä. Sen paikka tosin
olisi vielä paljon varmempi jollei se olisi jäänyt tasapeliin Viron vieraana
perjantaina. Se on kerännyt nyt 19 pistettä ja on 6 pistettä Romaniaa edellä. Romania
nousi lohkokakkoseksi perjantaina, kun se voitti Unkari. Unkari on nyt
kolmantena 2 pistettä Romaniaa perässä ja on hankalassa asemassa. Turkki hengittää
sen niskaan pisteen päässä ja on osoittanut viime peleissä hyvää futista ja
kuntoa. Virollakin säilyi vielä mahdollisuudet
jatkokarsijan paikkaan, mutta se on enää laskennallinen mahdollisuus. Se on 3
pistettä Turkkia ja 6 pistettä Romaniaa perässä. Lohkojumbo Andorra on vielä
ilman pisteitä ja sen mahdollisuudet jatkoon ovat menneet. Se ei ole vielä avannut
edes maalitiliään ja onkin San Marinon ohella ainoa maa, joka ei ole vielä
maalia tehnyt näissä karsinnoissa. Jatkoskenaariot ovat nyt tällaiset.
- Hollanti on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa ja Romania pelaa korkeintaan tasan
- Hollanti on varma MM-kisamaa, jos se pelaa tasan, Romania häviää ja Unkari pelaa korkeintaan tasan
- Hollanti on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa
- Hollanti on vähintään lohkokakkonen, jos se pelaa tasan ja Unkari ei voita
- Hollanti on vähintään lohkokakkonen, jos Romania-Turkki ja Unkari-Viro päättyy tasan
- Hollanti on varma MM-kisamaa, jos se pelaa tasan, Romania häviää ja Unkari pelaa korkeintaan tasan
- Hollanti on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa
- Hollanti on vähintään lohkokakkonen, jos se pelaa tasan ja Unkari ei voita
- Hollanti on vähintään lohkokakkonen, jos Romania-Turkki ja Unkari-Viro päättyy tasan
- Romania menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Hollanti voittaa
- Romania menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se häviää ja Hollanti pelaa vähintään tasan
- Unkari menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Hollanti voittaa
- Unkari menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Turkki menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos Hollanti pelaa vähintään tasan
- Turkki menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Viro on menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Viro on ulkona, jos se pelaa tasan ja Romania voittaa
- Viro on ulkona, jos se häviää
- Andorra on varmasti ulkona
10.9.2013
klo 21:00 Romania - Turkki
Tässä ottelussa ratkaistaan käytännössä Turkin asema. Jos
se häviää, niin se mahdollisuudet jatkoon ovat enää laskennalliset ja Jos taas
se voittaa, niin kaikki on sille auki. Tässäkin lohkossa keskikasti on pelannut
niin paljon ristiin, että haasteeksi mailla nousee tuo lohkokakkosten vertailu.
Tällä hetkellä tosin Romania vertailupisteet ovat vielä hyvät, mutta mitä vain
voi sattua. Otteluun ei ole varsinaista suosikkia, sillä molemmat ovat
pelanneet viime aikoina hyvin. Romanialla on kotietu puolellaan, mutta silti
uskon ottelun päättyvän tasapeliin.
10.9.2013
klo 21:30 Andorra - Hollanti
Hollannilla on mahdollisuus varmistaa lohkovoitto ja
MM-kisapaikka, siihen tosin ei riitä voitto tai tasepeli vaan se vaatii muilta
apua paikan varmistamiseen. Joka tapauksessa se tulee lohkon voittamaan, vain
se on auki, että tapahtuuko se tänään vai lokakuussa. Tämän ottelun se
kuitenkin voittaa selvästi, Andorra ei saa vieläkään sitä karsinnan
avausmaalia.
10.9.2013
klo 21:30 Unkari - Viro
Unkarilla on ns. pakkovoiton paikka. Se on Romaniaa pistettä
perässä ja enempää eroa ei saa syntyä. Viro taisteli hienosti Hollantia vastaan
ja sillä on nyt henki päällä. Se ei tule siis antautumaan helpolla
Unkarillekaan. Silti näen Unkarin ykkössuosikkina tähän otteluun, mutta paineet
sillä on kovat. Todennäköisesti Unkari tulee vielä saamaan Turkilta apuja
lohkon tilanteeseen, joten hyvin mielenkiintoiseksi menee tämä lohko. Tässä
ottelussa uskon Unkarin ottavan kotivoiton, mutta vain niukasti. Se tietää
Viron putoamista pois MM-paikan tavoittelusta.
Eurooppa,
lohko E
Lohko E on toinen niistä lohkoista, joissa yksikään maa
ei ole vielä menettänyt mahdollisuuksiaan jatkoon, tosin Kyproksella
kuolinkellot soi jo aika kovaa. Sveitsi on tällä hetkellä lohkokärjessä 15
pistellä ja se voi yhdellä skenaariolla varmistaa jopa MM-kisapaikan. Norja on
sitä 4 pistettä perässä lohkokakkosena, mutta lohkokakkosten vertailussa se on
tällä hetkellä viimeisenä, joten voittoja tarvitsisi Norjakin. Albania ja
Islanti ovat pisteen päässä Norjasta ja Slovenia 2 pistettä. Nämä 4 maata
tulevat siis todennäköisesti ratkaisemaan lohkon kakkossijan, vaikka
Sveitsilläkin on vielä mahdollisuus luisua tähän taisteluun. Kypros pitää tällä
hetkellä perää 4 pisteellä ja sen mahdollisuudet jatkoon ovat vain
laskennalliset. Lohkossa pelataan tänään täysi kierros ja skenaariot näyttävät
tältä:
- Sveitsi on varma
MM-kisamaa, jos se voittaa, Islanti-Albania päättyy tasan ja Slovenia pelaa
korkeintaan tasan
- Sveitsi on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa ja Islanti-Albania päättyy tasan
- Sveitsi on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa ja Slovenia häviää
- Sveitsi on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa ja Islanti-Albania päättyy tasan
- Sveitsi on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa ja Slovenia häviää
- Norja menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se häviää
- Albania menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Sveitsi voittaa
- Islanti menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Sveitsi voittaa
- Slovenia menettää mahdollisuudet suoraan
kisapaikkaan, jos se pelaa korkeintaan tasan ja Sveitsi voittaa
- Kypros on menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Kypros on ulkona, jos Norja voittaa
- Kypros on ulkona, jos se pelaa korkeintaan tasan
10.9.2013
klo 20:00 Norja - Sveitsi
Isojen panoksien ottelu. Norja on takellellut koko
karsinnat, mutta on kuin ihmeen kaupalla lohkokakkosena. Sveitsi on pelannut
ihan kohtuullisesti, mutta ei hyvin sekään. Se menetti perjantaina 4-1 johdon
Islantia vastaan 4-4 tasapeliksi. Tämä vei siltä ikävästi pari pistettä, joita
se olisi kipeästi tarvinnut. Nyt sen kisakoneeseen pääsy on huomattavasti
vaikeampaa. Tässä Sveitsin epävarmuudessa onkin Norja paikka. Nyt sen on
puskettava päälle, koska Sveitsi pelkää tappiota, ehkä jopa niin paljon, että
siitä tulee tosi. Nyt mitataan todella pelaajien henkiset kyvyt. Mutta koska
Norjaakaan ei ole ollut hyvä, niin mitä vain voi tapahtua tässä ottelussa. Itse
veikkaan, että peli päättyy tasapeliin, koska se on molemmille maille kuitenkin
katastrofin paikka.
10.9.2013
klo 21:30 Kypros - Slovenia
Tässäkin ottelussa ovat kovat panokset. Vaikka perjantain
otteluihin veikkailin, että Slovenia ei enää nouse kisapaikan tavoitteluun
mukaan, niin niin siinä vaan näyttää käyvän. Voitto tästä, niin se on todella
hyvissä asemissa ennen viimeisiä pelejä. Kypros ei kuitenkaan kotisaarellaan
ole mitenkään helppo pala ja Slovenian on venyttävä parhaaseen mahdolliseen
peliin. Se on ollut näissä karsinnoissa vaisu, mutta edellinen peli antoi taas
viitteitä, että se on tulossa. Saa nähdä, että jatkuuko trendi. Kyproksella on
myös se paine niskassaan, että jollei se voita, niin se on ulkona. Samoin se
tosin on ulkona, jos Norja voittaa. Minä veikkaan tähän otteluun vierasvoittoa
ja Slovenia on entistä paremmin mukana jatkopaikan tavoittelussa.
10.9.2013
klo 22:00 Islanti - Albania
Euroopan karsinnan suurimmat yllättäjät Islanti ja
Albania kohtaavat lohkon viimeisessä ottelussa. Molemmilla on saman verran
pisteitä ja molemmilla on hyvät mahdollisuudet jatkoon, mitä ei olisi arvannut
ennen karsintojen alkua. Islanti nousi Sveitsiä vastaan tasoihin, kun taas
Albania hävisi Slovenialle. Nyt tarvitaan voittoja, sillä tasapelit eivät johda
enää mihinkään. Vaikka lohkokakkossija tulisikin, niin sillä todennäköisesti
jäisi viimeiseksi lohkokakkosten vertailussa. Tästä syystä uskon, että
ottelussa haetaan voittoa tosissaan. Silti kuitenkin veikkaan, että ottelu
päättyy tasapeliin.
Eurooppa,
lohko F
Lohkossa F pelataan vain 2 ottelua, sillä Portugalilla ja
Azerbaidjanilla on 8 ottelua pelattuna. Muut ovat pelanneet 7 ottelua. Tällä
hetkellä lohkovoitto näyttää olevan kahden kauppa, mutta Israel on kovasti
tunkemassa mukaan kärkikamppailuun. Portugali on lohkon johdossa ja Venäjä on
siitä 2 pistettä perässä, mutta sillä on siis ottelu vähemmän pelattuna. Israel
on 3 pistettä Venäjästä ja voitolla tänään Venäjästä maat ovat tasoissa, joten
Israelillekin kaikki on mahdollista. Pohjois-Irlannillakin on vielä mahdollisuudet
MM-kisoihin, mutta se vaatii jo melkoista tuuria. Se on nyt jo 9 pistettä
Venäjää perässä, kun 3 ottelua on jäljellä. Azerbaidjan ja Luxemburg ovat jo mahdollisuutensa
menettäneet. Koska tilanne lohkossa on kohtuullisen selkeä, niin
jatkoskenaariotkin ovat kohtuullisen selkeät.
- Pohjois-Irlanti on menettänyt
mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan
- Pohjois-Irlanti on ulkona, jos Venäjä
pelaa vähintään tasan
- Pohjois-Irlanti on ulkona, jos se pelaa korkeintaan
tasan
- Azerbaidjan ja Luxemburg ovat varmasti ulkona
10.9.2013
klo 18:00 Venäjä - Israel
Lohkon selkeästi tärkeämpi ottelu. Venäjä aloitti
karsinnat hyvin, mutta sitten pari tappiota päästi Portugalin mukaan
kamppailuun lohkovoitosta. Perjantaina Venäjä voitti taas vakuuttavasti, mutta
nyt sillä on vasta todellinen mittari. Tämä ottelu kertoo paljon venäläispelaajien
paineensieto kyvystä. Sen olisi pakko voittaa, sillä muilla tuloksilla
Portugali siirtyy kuskin paikalle tässä lohkossa. Eikä Israeliakaan voi laskea
ulos kuvioista, se on hiipinyt kokoajan taustalla vain iskeäkseen. Ja tässä on
sen iskun paikka, voitto tästä ja lokakuun Portugali pelistä vie sen lähelle
jatkopaikkaa, tosin tarvitsee se silti apua vielä muilta, mutta mahdollisuudet
on olemassa. Israel tulee pelaamaan Venäjällä nollanollaa, se on ihan fakta ja
kyttää vain vastaiskuja, mielenkiintoista nähdä, että riittääkö se voittoon. En
oikein usko, luulen, että Venäjä voittaa tämän ottelun.
10.9.2013
klo 21:15 Luxemburg - Pohjois-Irlanti
Luxemburg on ulkona ja Pohjois-Irlantikin kohta. Vaikka
Pohjois-Irlanti on pelannut hyvin ns. isoja maita vastaan, niin silti sen taso
ei riitä koko karsinnassa. Hyvän ja huonon pelin ero on liian suuri. Luxemburg
on kehittynyt futismaana viime aikoina, mutta se tuskin koskaan tulee olemaan
kova maa. Tässä ottelussa vierasjoukkue on suosikki, mutta ehkä sen ongelmat
ovatkin juuri nämä pienemmät maat. Se ei pysty napsimaan niistä täysiä pisteitä
riittävästi. Tässäkin karsinnassa se on pelannut tasapelin kotonaan Luxemburgin
ja Azerbaidjanin kanssa. Tämän ottelun veikkaan kuitenkin Pohjois-Irlannin
hoitavan, valitettavasti se kuitenkin putoaa pois kuvioista.
Eurooppa,
lohko G
Lohko G lipsahti tasaiseksi, kun Bosnia-Herzegovina
hävisi perjantaina kotonaan Slovakialle. Se johtaa edelleen lohkoa ja kaikki on
omissa käsissä, mutta Kreikka nousi sen kanssa tasapisteisiin. Kreikan etuna on
vielä se, että sillä on jäljellä 3 kotiottelua. Slovakia on näistä maista 4
pisteen päässä ja vielä mukana taistelussa, koska se kohtaa molemmat kärkimaat jäljellä
olevissa peleissä. Kaikki on siis edelleen mahdollista. Latvia mahdollisuudet suoraan
jatkopaikkaan ovat menneet, mutta lohkokakkoseksi se voisi vielä
laskennallisesti nousta. Se on tällä hetkellä 9 pistettä perässä
kärkikaksikkoa. Liettua ja Liechtenstein ovat molemmat jo ulkona, nämä ovat
keränneet 5 ja 2 pistettä. Lohkon jatkoskenaariot näyttävät tältä.
- Bosnia-Herzegovina on
vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa
- Kreikka on vähintään lohkokakkonen, jos se voittaa ja Slovakia häviää
- Slovakia menettää mahdollisuudet suoraan kisapaikkaan, jos se häviää
- Slovakia on ulkona, jos
se häviää ja Kreikka voittaa
- Latvia on menettänyt mahdollisuudet
suoraan kisapaikkaan
- Latvia on ulkona, jos se
pelaa korkeintaan tasan
- Liettua ja Liechtenstein ovat varmasti ulkona
- Liettua ja Liechtenstein ovat varmasti ulkona
10.9.2013
klo 21.15 Slovakia - Bosnia-Herzegovina
Slovakia haki perjantaina voiton Bosnia-Herzegovinasta ja
nousi mukaan taisteluun MM-kisapaikasta. Tuo voitto paaluttaa hieman myös tätä
ottelua. Slovakia onnistui pitämään Bosnia-Herzegovinan pelätyn
hyökkäyskaluston kurissa ja ilman maaleja. Se tietää nyt miten se tehdään, se
vain pitäisi pystyä toistamaan. Bosnia-Herzegovina sitä vastoin on voinut
muutaman päivän harjoitella tarkoituksenaan vain purkaa Slovakian puolustus.
Mielenkiintoista on nähdä, että onnistuuko se. Itse uskon, että
Bosnia-Herzegovina ei jää toisessa ottelussa peräkkäin nollille ja pystyy
hoitelemaan homman kotiin. Voitto sille ja Slovakia ulos kisapaikan
tavoittelusta, tosin se vaatii Kreikan voiton myös.
10.9.2013
klo 21:45 Kreikka - Latvia
Kreikka on tähän otteluun ehdoton suosikki. Se on taas
hilannut itsensä lähellä MM-kisapaikkaa. Latvia on pelaillut kokolailla
odotetusti ja odottaa vain kuolinkellojen kumahdusta. Kreikka voi periaatteessa
voitolla siirtyä jopa kuskin paikalle tässä lohkossa, joten paineet ovat sillä
kovemmat kuin Latvialla. Uskon vakaasti Kreikan voittoon. Latvia menettää
mahdollisuudet kisoihin, Kreikka puolestaan jatkaa vähintään jatkokarsintaan.
Eurooppa,
lohko H
H-lohko on kärjen osalta käsittämättömän tasainen ja mitä
vain voi tapahtua lohkon loppuratkaisuissa. Englanti on nyt lohkon kärjessä,
sen kanssa tasapisteissä on Montenegro, mutta se on pelannut pelin enemmän kuin
Englanti. Näistä Ukraina on pisteen päässä ja sillä on saman verran pelejä kuin
Englannilla. Puola on Ukrainasta 4 pistettä perässä ja sillä on vaikeuksia enää
päästä mukaan kärkikahinoihin. Moldova ja San Marino ovat täysin turisteja
tässä lohkossa ja eivät oikein pysty edes kiusaamaan muita lohkon maita.
Englannin ohjelma jäljellä olevista maista on ehdottomasti kovin, koska se
kohtaa nämä kolme muuta, joilla on vielä mahdollisuudet jatkoon. Ukrainalla
odottaa viimeisessä pelissä varmat 3 pistettä San Marinolta, mutta Englanti ja
Puola ovat silläkin edessä. Tässä lohkossa saadaan todella mielenkiintoinen
loppuratkaisu, koska olen varma, että pelit menevät edelleen ristiin. Lohko on
siinäkin mielessä mielenkiintoisessa tilanteessa, että tällä pelipäivällä ei
voi tapahtua mitään jatkoonpääsyjen tai putoamisten suhteen, vain tämä pitää
tällä hetkellä paikkansa.
- Moldova ja San Marino ovat varmasti ulkona
10.9.2013
klo 21:45 Ukraina - Englanti
Tämä ottelun on hyvin pitkälle ratkaisemassa, kuka lohkon
voittaa. Jos Englanti voittaa, niin se tulee voittamaan myös lohkon, sama
tilanne on Ukrainan kanssa. Tasapelillä maat jättävät myös Montenegrolle
mahdollisuuden. Ukrainan pistepottiin kun voidaan laskea jo varmat 3 pistettä
San Marinolta, niin siinä on tavoite, joka muiden pitää pystyä ylittämään.
Jokainen piste jonka Ukraina kerää ennen sitä nostaa tuota pistemäärää
ylöspäin. Toisaalta taas, jos ottelu päättyy tasan, niin molemmilla on edelleen
hyvät mahdollisuudet jatkoon. Vaikka Ukraina on pisteen perässä Englanti, niin
sillä on helpompi loppuohjelma. Jotenkin näen, että tässä ottelussa pisteet
tasataan. Molemmat ovat olleet kovassa iskussa viime aikoina ja tappioon
kummallakaan ei ole varaa.
10.9.2013
klo 21:45 San Marino - Puola
San Marinolla ei ole vielä yhtään maalia, mutta 28 päästettyä.
Se kertoo tästä ottelusta kaiken oleellisen. Puola tulee ottelun voittamaan ja
kysymys kuuluunkin, että kuinka monella maalilla. Tähän otteluun kannattaa
veikata suurinumeroista vierasvoittoa tai sitten San Marinolle nolla maalia.
Molemmilla tulee rahaa. Puolan teoreettiset mahdollisuudet jatkoon säilyvät.
Eurooppa,
lohko I
Suomen lohkossa Espanja on erittäin lähellä
MM-kisapaikkaa. Se johtaa lohkoa 3 pisteellä ennen Ranskaa. Ranskalla on tosin
mahdollisuudet vielä lohkovoittoon, mutta se vaatisi Espanjalta vähintään yhden
pisteen menetystä jäljellä olevissa kahdessa kotiottelussa Valko-Venäjää ja
Georgiaa vastaan ja silloinkin Ranskan pitäisi voittaa jälljellä olevat
ottelut. Suomella ja Georgialla taas puolestaan on mahdollisuudet vielä
jatkokarsijan paikalle ja sieltä MM-kisoihin. Tosin jos Suomi sattuisi
nousemaan jatkokarsijan paikalle, niin haasteita voisi olla lohkokakkosten
vertailussa. Pistemäärä uhkaa jäädä niin alhaiseksi, että sillä voisi olla
hankala kilpailla muita lohkokakkosia vastaan. Suomella on nyt 6 pistettä ja
Georgialla 5, eli sen jatkoon pääsy on vielä himpun verran hankalampaa kuin
Suomen. Valko-Venäjä on kasannut 4 pistettä ja on jo menettänyt mahdollisuudet
jatkoon. Tähän tyyliin mennään jatkoon tai pudotaan tästä lohkosta:
- Espanja on vähintään
lohkokakkonen
- Suomi on menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Suomi on ulkona, jos Ranska voittaa
- Suomi on ulkona, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Georgia on ulkona, jos Ranska pelaa vähintään tasan
- Georgia on ulkona, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Suomi on menettänyt mahdollisuudet suoraan MM-kisapaikkaan
- Suomi on ulkona, jos Ranska voittaa
- Suomi on ulkona, jos se pelaa korkeintaan tasan
- Georgia on ulkona, jos Ranska pelaa vähintään tasan
- Georgia on ulkona, jos se pelaa korkeintaan tasan
10.9.2013
klo 20:00 Georgia - Suomi
Georgia on Suomen toiseksi viimeinen vastus näissä
karsinnoissa. Tässä ottelussa pelataan siitä kummalla säilyy mahdollisuudet
jatkoon ennen illan toista peliä. Tasapelillä molemmat ovat ulkona. Eli siis
Suomenkin täytyy lähteä hakemaan voittoa vieraskentältä. Nyt tilanne on siinä
mielessä hyvä, että mitään menetettävää ei ole. Ranska todennäköisesti voittaa
oman ottelunsa, joten Suomen ottelu tuloksella ei jatkoonpääsyn suhteen ole
mitään merkitystä. Mutta jos Valko-Venäjällä tapahtuukin ihme, silloin tämän
ottelun voittanut on vielä kisassa mukana. Suomi pelasi perjantaina hyvin
Espanjaa vastaan, vaikka hävisikin. Samalla lailla kun jatketaan, niin uskon
voittoon tästä ottelusta. Suomen jatkomahdollisuudet ovat pelin jälkeen elossa
ainakin 2 tuntia.
10.9.2013
klo 22:00 Valko-Venäjä - Ranska
Suomen mahdollisuudet jatkoon lepäävät nyt raskaasti
Valko-Venäjän harteilla. Valko-Venäjän pitäisi pystyä ottamaan Ranskalta
vähintään piste, mieluummin 3. Valko-Venäjä on ennenkin kiusannut Ranskaa ja
tekee sen varmasti nytkin. Ranska jäi perjantaina 0-0 tasapeliin Georgiassa ja
paineet ovat nyt kovat. Karsinnat eivät ole menneet niin kuin piti ja nyt sen
peli vielä takeltelee pienempiäkin maita vastaan. Valko-Venäjä ei ole mikään
ihan heittopussi, mutta kyllähän totuus on, että se on paljon huonompi kuin
Ranska. Itse veikkaan, että Ranska tulee ottelun voittamaan niukasti, mutta
toivon, että Valko-Venäjä pystyy vähintään tasapeliin.
Sellaista settiä tällä kertaa. Nyt vain odottelemaan
kello 17:00 ja Aasian karsinnan ottelua Uzbekistan – Jordania ja siitä sitten
kohti Eurooppalaista futisiltaa. Olkaa kiinnostuneita, seuratkaa, hieno laji,
hienot karsinnat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti