Afrikan ottelupäivä aloitettiin todellisella herkkupalalla, kun Ghana kohtasi Sambian. Molemmilla on mahdollisuus jatkoon. Sambia tarvitsi voiton jatkopaikkaan, muilla tuloksilla Ghana menisi jatkoon.
Ghana oli ottelussa niukasti parempi, lukemin 2-1. Tämä tarkoittaa sitä, että siitä tuli lohkovoittaja ja samalla se nähdään seuraavalla karsintakierroksella. Sambia puolestaan siis menetti mahdollisuutensa jatkoon.
Muualla tapahtunutta, Venäjä palasi voittojen tielle, kun se voitti Luxemburgin kotiottelussaan 4-1. Venäjä on siis hyvin lohkovoiton tavoittelussa taas mukana. Tappio tiesi Luxemburgin mahdollisuuksien menetystä, siitä ei tule MM-kisamaata näistä karsinnoista. Samalla Venäjä voitto tiesi Azerbaidjanin kisapaikan menetystä. Kazakstan hoiti myös oman ottelunsa, se voitti Färsaaret 2-1, oltuaan jo maalin tappiolla ottelussa. Kazakstanin mahdollisuudet MM-kisoihin säilyivät tällä voitolla, tosin mahdollisuudet ovat pienet. Tsekin ja Armenian välisessä ottelussa vierasjoukkue jatkoi loistavia otteitaan, Armenia kukisti Tsekin vieraskentällä 1-2. Edellisessä ottelussa se kukisti Tanskan vieraissa 0-4. Armenialla on siis hyvät mahdollisuudet jatkoon.
Aasian karsinnan ainoassa otteluparissa on panoksena paikka maanosien välisessä jatkokarsinnassa. Ensimmäisessä osaottelussa Jordania ja Uzbekistan pelasivat 1-1 tasapelin ja näin Uzbekistan on suuri suosikki jatkoon tästä otteluparista.
KARSINTATILANNE
LIVESCORE
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti